perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viimeaikojen touhuja

Vaikka olen tässä nyt tuota Punaista Viivaa ja suomalaista kirjallisuutta ylipäätään jaksanut arvostella, niin voin sanoa, ettei se nyt ihan niin paskaa ole. Sitä vaivaa vaan se sama herttainen itsetunto-ongelma, kuin kaikkea muutakin suomalaista. Ihan mitä tahansa me teemme, emme uskalla heittäytyä ja tehdä jotain aivan erilaista, jotain mikä ei ole meidän omassa hallinnassamme. Neuroottisesti tehdään joko sellaista, mikä pysyy helposti hallinnassa, mielikuvituksen rajoissa ja vältetään "tekotaiteellisuuden" leimoja muiden silmissä. Vittu, jos sinusta tuntuu hyvältä kirjoittaa vaikka lentävistä myrkkyapinoista, niin sittenhän kirjoitat. Ei siinä pitäisi muiden ajatukset painaa. Täällä tahdotaan miettiä tekemistä sen kautta, että siitä saa rahaa, tai muuten sillä ei ole arvoa. Mitä hyötyä on musiikista, jota kukaan ei tahdo kuunnella? Se pitää tekijänsä järjissään, antaa hänelle kanavan saada oman äänensä kuuluviin, pitää hänet polttelemasta taloja ja parhaimmillaan opettaa joitain sosiaalisia taitojakin.  Kaikkea ei aina tarvitse tehdä rahan takia, ja jos se ei olisi elämisen välttämättömyys täällä, en tekisi mitään rahan takia, vaan kaiken hyväntekeväisyytenä. Jos täällä voisi vaivatta nukkua pihalla ympäri vuoden, irtisanoisin kämppäni heti, ja kävisin kirjastossa kirjoittelemassa näitä.

Nyt käyn sitten vain kirjastossa unohtelemassa, mitä piti lainata, ja näemmä usein myös unohtaen mitä minulla on lainassa. Sitten maksellaan verirahoja niille. Mutta on mielestäni hienoa, että tuo instituutio nimenomaan on olemassa, ja on sääli miten vähän henkisesti laiskat ihmiset sen päälle tajuavat. Ne on kuitenkin täynnä aivan kaikenlaisia kirjoja, ja jos osaa tavuttaa, pärjää kuitenkin jo aika pitkälle tuossa lukemishommassa. Kaikki eivät osaa sitäkään hommaa, kannattaa pitää mielessä ne aina syntiset ja aina kuolevat Afrikan pakanat.

Tässä parin päivän aikana olen siis lähinnä katsonut dokumentteja, ja luskellut Punaista viivaa. Dokumentit ovat vaihdelleen psykedeelisten huumeiden terapeuttisesta käytöksestä teoriaan, jonka mukaan Jeesus oli buddhalainen munkki. Kyseinen dokumentti oli tykittelyodotuksiin nähden pieni pettymys, koska siinä puhuttiin itse asiasta vain vähän, loput oli Da Vinci-koodi-pähkäilyä. Mutta yksi asia, jota en ollut kyllä edes tiennyt buddhalaisuudesta, oli se että siihen kuului enneuni, jossa Siddharthan äidille ilmoitettiin siitä, että hän tulee synnyttämään buddhan. Dokumentin tiedemiehille tämä oli vain "ää-ä, eiks olla melko fiksuja, kun nähdään että ne oli samanlaisia jumalolentoja", mulle se oli lähinnä aika selvä merkki siitä, että kun kristinuskon dogmaattista puolta on alettu parsia kasaan siinä 60 vuotta Jeesuksen jälkeen, niin on vähän katseltu ympärille eri uskontoihin, että mitäs tuolla on tarjolla, ja ripattu koko uni sitten suoraan kristinuskon keskeiseksi osaksi. On annettu sille vain nimeksi SAASTUMATON SIKIÄMINEN, koska se syyllistää seksuaalisuutensa kanssa kärvisteleviä ihmisiä ihan vähän enemmän. Mutta en oikein ymmärrä, miten tuo ajatus buddhalaisuuteenkaan sopii. Jos buddha tulee takaisin maan päälle, eikö se tarkoita, että edellinen ei kuitenkaan ollut niin valaistunut, että olisi onnistunut sielunsa hävittämään? Eikö jokainen itsensä valaistuneeksi julistava siis kuse edellisen muroihin?

Lisäksi katsoin Richard Dawkingin God Delusionin, ja vaikka se on pointtien täyteistä ja hyvää tykittelyä, ja vaikka Richard Dawking on kuinka älykkyyden ja kriittisen ajattelun ja ateismin esikuva, niin myötätuntoiseksi hänestä ei ole. Hän kykeni kyllä näkemään elämän ainutlaatuisuudessa olevan hienouden, ja rakastamaan tiedettään, mutta hän ei kyennyt mielestäni näkemään uskontoa sinä tieteen katalyyttinä, jona se on tajunnan kehittymisen alkuvaiheilla ollut. Uteliaisuus ja tylsistyminen ovat ajaneet ihmisiä selittämään erilaisia ilmiöitä tarinoin, joiden väärintulkintana on sitten ehkä syntynyt sokea usko niihin selityksiin ja tarinoihin, mutta ilman niitä ei olisi syntynyt halua tutkia niitä syvemmin ja analyyttisemmin, tieteen keinoin. Siksi tieteen tulisi suhtautua uskontoa kohtaan myötätuntoisemmin, kuin mihin tahansa oman tarkoituksensa jo täyttäneeseen vanhukseen. Toki tyhmiä ihmisiä tulisi kohdella kuten tyhmiä ihmisiä aina. Ei se muutu mihinkään, fanaattisten uskontojen pariin he tuntuvat eksyvän vähän helpommin, mutta ihmisen ei koskaan pitäisi tulla niin kylmäksi, ettei hän voi nähdä viisasta ihmistä sellaisen kohdatessaan. Se ei ole mistään uskonnosta tai tieteestä kiinni, jos joku on avarakatseisempi ja omaa laajemman näkemyksen aiheesta, on aivan sama, mikä usko häntä on eteenpäin ajanut. Kaikki meistä uskovat kuitenkin johonkin. Olkoon sitten anarkia, humanismi, tiede tai jumala, jokaisen tulee löytää omat valheensa, joiden kanssa kuolla. Siihen pitäisi suoda jokaiselle vapaus. Asioiden eri puolista voidaan keskustella, ja itselleen nauramisen jalo taito helpottaa ymmärretyksi tulemista myös muiden kanssa asioihin syventyessä. Se, että näet vihollisia siellä, missä niitä ei ole, on pelkkää ajan hukkaa, vitun kuluttavaa ja kaikkea elämää kuluttavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti