lauantai 21. huhtikuuta 2012

Time, time, time..

Aika on hämmentävän suhteellinen käsite. Toisaalta viimeiset kaksi kuukautta ovat tuntuneet aivan helvetin pitkältä loopilta, mutta sitten taas yksittäiset päivät ja tunnit ovat menneet ehkä omasta mielenkiinnosta ja vireystilasta riippuen hämmentävän eri vauhtia. Välillä olen ollut jopa tietoinen ajan kulkemisen nopeudesta tai hitaudesta, ja olen jotenkin koittanut napata siitä kiinni, hahmottaa sen olemusta ja sitä miten se jäsentyy aivoissani, että mikä varsinaisesti aiheuttaa sen tunteen siitä, että aika kuluisi nopeammin tai hitaammin. Toisaaltahan kyse ei ole mistään muusta kuin siitä, miten paljon asioita tapahtuu miten lyhyessä ajassa. Mitä enemmän kerkeät saada aikaan, kokea, tuntea ja ajatella, sitä hitaammin aika tuntuu lopulta kulkevan, koska et ole tuhlannut sitä. Silti ristiriita on juuri siinä, että käytännön kokemisen tasolla monesti tuntuu, että juuri paljon tehdessä aika menee nopeammin, mutta kuitenkin huomaa kaikkein nopeimmin menneen aina juuri sen ajan, jonka on vain maleksinut ja tuhlannut tekemättä oikeastaan mitään. Tässä korostuu ehkä tekemisen mielekkyys. Kun tekee jatkuvasti paljon mukavia asioita, joiden tekeminen tuottaa jonkinlaista nautintoa, mutta ei juurikaan stressiä, on ikään kuin jatkuvassa Matrixin hidastetussa luotienväistelytilassa. Pystyy huomioimaan ympärillään tapahtuvia asioita ja reagoimaan niihin nopeammin. Sitten kun taas tekee ihan vain perusvittumaisia asioita, se kuluttaa ja vie kaiken energian ja huomion ihan siltä omaan olemiseensa keskittymiseltäkin. Se on monin tavoin rasittavaa, ja myös melko haitallista nupille.

Aika oletettavasti fysiikan mukaan on riippuvainen painovoimasta, mikä tekee siitä vielä entistäkin omituisemman ja hämmentävämmän ja siistimmän asian minun mielessäni. Mietin sellaisia epäolennaisuuksia, kuin että jos valtava musta aukko syntyisi juuri nyt tähän, vaikuttaisiko se oikeastaan yhtään mihinkään, koska olen käsittänyt että niin suuren painovoiman vallitessa aika on lähes täysin pysähtynyt. Eli kulkisiko tämä meidän näennäinen aikamme ja olemassaolomme täsmälleen samalla mallilla seuraavat miljoona vuotta, ennen kuin se aika olisi hidastunutkaan riittävästi, että se olemassaolo pysähtyisi, ja onko ihmismielen tajunta ajasta riippuvainen asia? Siis jos aika pysähtyy ja meidän fyysisen maailmamme asiat pysähtyvät, pysähtyykö ihmisen mielen liikkeet ja ajatukset samalla? Vai käykö jokaisen ihmisen aivoissa järjetön kuhina, jonka ulosartikulointi vain on mahdotonta, koska emme voi liikuttaa kehoamme? Periaatteessahan ajatus hidastuisi samaa vauhtia, kun hermosolujen toiminta hidastuu ajan myötä, mutta jos kaikki tämä hidastuminen on yhtä suhteellista, muuttuuko meidän kokemuksemme siitä? Jos joku osaa vastata näihin tyhjentävästi, tai oikoo käsityksiäni fysiikasta, olen kiitollinen, koska kiinnostukseni ylittää ymmärrykseni näissä asioissa.

Ja anteeksi, että jatkuvasti tuhlaan tuntemattomien ja puolituttujen ihmisten kallista aikaa kaikkeen tähän subjektiiviseen nollainformaatioon. Olen melkein pahempi kuin Facebook. FACE! Tällä ajalla moni olisi lukenut itsensä jo fyysikoksi tai ainakin kirjoittanut älliä lukiossa. Sen sijaan luette jotain M:n ylioppilaskirjoituksen tasoista sontaa suunnilleen joka päivä. Sain eilen taas "lukijapalautetta", joka on aina yhtä hämmentävä hetki, koska vaikka näen tuolla jossain, että noita on luettu, niin en oleta että kukaan oikeasti käyttäisi näihin aikaansa tai ajatustansa. En vain keksi omalle ajalleni mitään parempaakaan tekemistä, koska olen tylsä absolutisti, jolla ei olisi oikeutta kutsua itseään edes absolutistiksi, koska juon kahvia ja syön suklaata. Olen anarkisti jopa siinä suhteessa. Ja anarkisti myös siinä suhteessa, etten kelpaa anarkistiksi, kun en räjäytä juttuja ja pidä jokaista ihmiskunnan ideaa automaattisesti vitun tyhmänä, jos huomaan sen olevan pohjimmiltaan hyvä. Nyt lopetan tämän ajan tuhlaamisen, katson jonkun leffan ja syön pizzaa, kuunnelkaa tätä, tämä on vitun hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti