Tein demon päivässä.

Osittain tietysti vittuillakseni kaikille luomisen tuskassa pyöriville, mulle on vaikeaa vain saada tunnit riittämään luomiselle. Mitään ei tänäänkään tullut syötyä, mutta teinpä neljä ja nauhoitimpa viisi biisiä. No, sen verran fuskasin, että aloitin Black Hole Bluesin tekemisen eilen, mutta Cubase kaatuili koko ajan, niin en saanut mitään nauhalle asti. Tänään sitten päivä alkoi taas Cubasen vittuilulla, ja onhan se kaatuillut pitkin  päivää taas miljoona kertaa, mutta silti olen mieluummin vääntänyt biisejä kuin käynyt vaikka kaupassa. On ollut mukava päivä, vaikka pitäisikin nyt muka malttaa käydä nukkumaan. Ei nyt voi, nyt tuli energiaa taas aivan järjettömästi. Voisin painaa vaikka koko yön ja mennä ilman unta kouluun. No ehken kuitenkaan. Oli kuulema eilen jo sen verran tummat silmän aluset. Jotain voisin kuitenkin kaikista biiseistä sönköttää, koska sönköttäminen on minulle melkein yhtä nautinnollista puuhaa, kuin biisien tekeminen. DISCLAIMER: Homman nimi on, kuten musiikissani yleensäkin, epävire, DIY, tajunnanvirta, itsensä kehittäminen ja omia heikkouksia kohti sukeltaminen. Eli helvetin paljon vinksahtaneita stemmoja ja kaikuja. Kaikki on tehty itse, enkä ole vielä älyttömän hyvä miksaamaan, mikä syö ehkä tehoa monelta jutulta. Kuten myös se, että olen paska soittamaan kitaraa.

http://j-kill.bandcamp.com/album/torn-apart

Ensimmäinen biisi on se, minkä tein toisena. Paperilla homma näytti tältä:

Eli siis tein koko paskan siltä pohjalta, että ensin sovin biisit, nimet ja paikat, esimerkiksi tuossa vaiheessa minulla ei ollut Gravitysta ja xXxstä mitään hajuakaan, olin vain päättänyt että toisiksi viimeinen on lyhyt instrumentaali ja viimeinen on se "eeppinen" lopetusbiisi, jossa kiteytyy omat paskat vähän pitemmältä ajalta.

Ensimmäinen biisi oli intro, josta tuli sitten Eternal Sleep, joka on vähän samanlainen voodoo fiilistely, kuin mitä oli joskus Under The Spell, jota pidän vieläkin parhaana tekemänäni juttuna, kolmella raidalla on saanut järjettömän paljon aikaan. Tässä on enemmän raitoja ja osia,  ja jopa sanoja, ja silti se ei mielestäni ole ihan paska, vaikka harmittaa että nauhoitin sen ensimmäisen raidan SG:llä, koska siinä on niin läski alapää, että se soi sitten vähän siellä basson paikalla. Ei paljon tremolot erotu. Ainoa biisi, joka on soitettu klikin kanssa ihan kokeeksi, tempo oli 52, enkä usko että pysyin siinäkään kauhean hyvin. Kyllä minulla rytmitaju jotenkin auttavasti toimii, mutta jos joku saatanan naputin sanoo että nyt pitää soittaa tähän tahtiin, niin se yleensä herättää vain sen "ttu mun tarvi sua kuunnella!"-refleksin. Sanoissa tuossa on sellainen introilumeininki, ja kun se on niin vitun ankea biisi niin omana vitsinään pelittää myös "share a laugh or smile, let it make you feel good."

Son of a Thief on vanhempi biisi, joka on ollut mikserissäkin joskus. Siinä mua vitutti se, että vaikka mulla oli mielestäni ihan hyvä tarina, ja hienot sovitukset, siinä biisissä vain oli jotain sellaista, ettei sitä osannut laulaa kuin korkealta. En osannut vieläkään, vaikka kuinka yritin, siinä on jotenkin niin kiire koko ajan, ja oon niin paljon laulanut sitä ylhäältä, etten osaa enää istuttaa päätäni uuteen ajatukseen. Mutta vihdoinkin sain ne sovitukset soundaamaan suunnilleen niin vinksahtaneelta, kuin tahdoinkin. Eli onnistuminen edes jollain saralla. Myös viimeisen säkeistön looppikitara tuo sellaisen hyvän muutoksen, pienen lumivallin kokoisen kasvun sinne loppuun. Muutenhan se on vähän sellainen biisi, että se kiertää kehää, kuten sanoituksessakin on tarkoitus ilmentää, ettei ne omenat kauas puista putoile. On melko vaikeaa kapinoida isäänsä vastaan, jos ei häntä kunnolla tunne, ja helposti huomaa kävelevänsä vain samoissa jalan jäljissä, toistaen samoja virheitä.


Black Hole Blues oli valmiina ensin, ainakin pään sisällä. Siinä ei ole ihan kauheasti bluesia, mutta se lähtikin ihan vaan siitä pienestä taustaölinästemmasta, joka siellä kertsin taustalla pyörii. Tein koko biisin ihan vain että sain käyttää sen, kun siinä oli Queens of  the Stone Age -fiilis, ainakin meikäläisen nupissa. Vähän sen suuntaista kokoonpanoa haluaisin muutenkin tämän homman ympärille, tyyppejä, joilla taidot venyy ja paukkuu soittamaan mitä vain soittimia. Kokoonpanonkaan ei tarvitse olla niin selkeä, se voi vaihdella vaikka viikoittain, kunhan siinä on sellaisia ihmisiä, jotka rakastavat kaikkea musiikkia avoimesti ja tahtovat soittaa vähän mitä sattuu. Tähän biisiin olisi kyllä Mark Lanegan saanut mun puolesta käydä laulamassa säkeistöt, mutta ei oikein natsanneet aikataulut yhteen, kun hänellä on niin kiire olla vitun kova jätkä, ja minä en kerennyt kysyäkään ennen kuin kaikki biisit oli jo tehty.

xXx on sellainen lyhyt välisoitto, jonka tein viimeisenä, koska tiesin että tuollaisen instrumentaalipätkän tekeminen on minulle rennompaa jo siksi ettei tarvitse miettiä laulua tai melodioita tai niiden kahden asian yhteensovittamista sanojen kanssa. Se on aina jotenkin rennompaa. Aika tiukasti kahden minuutin tavoitteessa pysyin. Harmittaa etten saanut Wurlitzeria soitettua, kun ei ole H4 enää toiminnassa, se on kohdannut vähän liian monta lattiaa vähän turhan läheltä, tänään tehtiin ruumiinavaus ja todettiin että muistikorttia pitelevät muoviläpyskät olivat murtuneet ja antaneet periksi.  Soitin sitten sentään huuliharppua, vaikka en todellakaan osaa soittaa huuliharppua. Mutta soitin silti.

Viimeinen biisi Gravity oli jossakin kaoottisessa olemattomuudessa vielä tänään aamupäivällä, mutta eilen kirjoittaessani satunnaiset sanat ajattelin, että nämä voisivat toimia jossain biisissä, etenkin kun niissä oli aika paljon kelailua elämästäni viime ajoilta. Siinäkin musiikki taas näyttää voimansa. Se on tehokkain ja hienoin tapa summata omia viime aikaisia tapahtumia, haudata ne kaiken kryptisen alle, vain niin että sinä tajuat niiden asioiden paikan ja merkityksen, kun taas muut saavat kaivaa niistä omansa, ehkäpä samankaltaiset, muttei koskaan täsmälleen samat merkityksensä. Toisaalta sitten kannattaisi ehkä tehdä musiikkia, jota joku muukin tahtoo kuunnella. Loppua soitellessa minulla oli rehellisesti sanoen niin helvetin hyvä fiilis, että vain hymyilin. Siinä oli lunastuksen makua. Siitä tuli hyvä fiilis. Lopun kaikuhoilotukset on tribuuttia ihanalle Melissalle, ja basso taas Type O Negativelle ja Peter Steelelle. Toki sitä laulaisikin samanlaisia juttuja, jos osaisi, mutta kun kuulostaa äkäiseltä Mikki Hiireltä, niin ei paljon ole varaa lähteä niille jäille leikkimään. Torn Apart nimi koko paskalle repii sekä biisejä vähän joka suuntaan, että myös kertoo omasta olosta juuri nyt. Ensin ajattelin tehdä kannen omasta naamasta, joka on levitelty vähän miten sattuu, mutta päädyin tuohon, koska se on vitusti hienompi kuva. Ajattelin herätä kuudeltä, joten tässä ei ihan kauheasti ole aikaa nukkua. Nyt unta kaaliin.