lauantai 14. huhtikuuta 2012

Steelelle, miehelle, jolla oli Glenn Danzigin kokonen kikkeli. Tai on ehkä vieläkin, mutta se on mätä jo.

Muistinpa juuri tämän olevan myös loistavan muusikon, Peter Steelen kuolinpäivä taas. Type O Negative siis soimaan, se on muutenkin kuvastanut tämän päivän fiiliksiä kaikin puolin hyvin. World Coming Downia vaan siitä sitten ja ajatukset kohti helvettiä. Niskaan ja selkään ja oikeastaan ihan joka paikkaan sattuu vaan koko ajan ihan saatanasti, ja asiaa ei ole sitten varmasti helpottanut se, että tässä olen maalaillut koko päivän. Koitin lukea Dalíakin eteenpäin, mutta sain siitä vain päänsäryn, vaikka sieltä löytyikin taas suhteellisen samankaltaisia visioita, joita olen itse pyöritellyt. Vielä kun olisi mahdollisuus kuvata niitä videoiksi, tosin en usko että mistään löytyy mulle sataa tuhatta reidestä irti leikattua jalkaa, jotka olisi hermoista sidottu valtavaan sähköaitaan, joka makaisi yksin ja unohdettuna aavikolla. Satunnainen ohikulkija kävelisi joskus sateiden aikaan sieltä ohi, taivas olisi vihertävän harmaata, raskasta ja matalalla leijuvaa rautaa, joka saisi ilman tuntumaan painostavalta. Ohi kävellessään hän tulisi liian lähelle, jolloin kaikki jalat potkaisevat refleksinomaisesti samaan aikaan saadessaan sähköiskun. Tuotannoltaan voisi tulla vähän liian kalliiksi, ainakin kun ajattelee että saan nytkin jo haarukoida safkani vähän mistä sattuu. Jos joku haluaa maksaa mulle viitisen sataa euroa, saa ton työn alla olevan taulun himaansa. En uskonutkaan että kukaan haluaisi siitä rahaa maksaa. Toisaalta maalauksia olisi ehkä helpompi myydä, kun niihin ei välttämättä ole sellaista tunnesidettä, niitä vaan duunailee omaksi ilokseen, ja sitten ne pyörii nurkissa. Ja vie tilaa.

Everyone I Love Is Dead pärähti soimaan, kuunneltiin tätä papan kuolinpäivänä tuossa suunnilleen viisi kuukautta sitten ja mietittiin että alkaapa muuttua kaikki kliseetkin pikkuhiljaa melko ankeaksi todellisuudeksi. Ihmiset vähenee ympärillä, eikä oikeastaan kohta ole enää ketään, joka tuntisi sinut riittävän hyvin, että soittaisi syntymäpäivänä. Isä sentään soitti. Lupasin mennä kesällä pilkkomaan puita ja tekemään muuta yleishyödyllistä, jotain vaihtelua kaikelle tälle olevaisuudessaan pyristelylle ja turhuudelle. Jos sitä nyt kerkeää, olisihan se mukava, ellei soittohommia tule liikaa. Mun puolesta saisi kyllä tullakin..Tämä päivä on kaikenlaista turhuutta kuitenkin. Kun saa taulun valmiiksi, voisi ehkä vähän tehdä biisejäkin taas, ainakin yhden mikä on jo kyllä harvinaislaatuisen valmis minun tekemäkseni. Toisaalta, ei siinä ole kuin kaksi juttua niin ei sen pitäisi paljao päänvaivaa aiheuttaa, mutta se kuulosti minun korvaani kivalta.

On vähän turha olo, kaverit on kaikki joko Jenkeissä tai Helsingissä, ja tässä nyt sitten vaan on tällaisessa limbossa. Torvessa saattaisi olla tänään ihan rento meininki, ja kai Tomppa on siellä duunissa, jos vaikka menisi pyörähtämään siellä limpparilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti