sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

SSHSHE ONNN SHSHELLANE JJUTTU..

Päätin kirjoittaa vielä jotain nopeaa, ennen kuin käyn nukkumaan. Vaikka olenkin selvinpäin, vastaa tämän tekstin taso mitä tahansa humalaisen horinaa baarista kotiin ryömiessä ja sekavuuksia örveltäessä. Kuuntelen tässä Bandcampista Fuck The Factsin loistavaa Die Miserablea, ja ilmeisesti siltä pois jätettyä 21 minuutin biisiä October 26th. Tätä musiikki minun mielestäni kaikkein hienoimmillaan on, tätä minun oma musiikkini on, ja tätä toivon saavani jossain vaiheessa tunkea Cut To Fitinkin levyille tasapainottamaan sitä meuhkaamista, kun vain ensin keksin sellaiselle sopivan paikan. Itseasiassa yhden samanhenkisen jutun olen piilottanut tuon Fire Worksin loppuun. Se on mielestäni monella tapaa mielenkiintoinen levy, koska se on saanut ihan paskoja arvosteluja, mutta muuten olen saanut siitä lähes pelkästään positiivista palautetta. Se on kokonaan improvisoitu, kaikkinensa yhteensä puolessatoistatunnissa nauhoitettu levy. Laulut sain vetää perässä uudestaan, koska mikrofonin signaali kohisi liikaa. Siellä voi siellä täällä kuulla kitara- ja rumpumikeissä vielä megafoonin vuotoja niistä kohdin, missä käytin sitä. Tuollaisia levyjä, suunnittelemattomia ja itsellekin tuoreita, alitajunnan tutkimisia, meidän on todellakin tarkoitus nauhoitella joskus lisää. Siellä Fire Worksin lopussa on sellainen pelkästään kitaroilla tehty juttu. Sen alkuperäinen nimi on Meditaatio Kolmelle Kitaralle Ja Yhdelle Mielenvikaiselle, mutta siellä se menee osana Justice Is a Whorea. Sellaisia kokeiluja tahtoisin tehdä enemmän, ja ehkä joskus saan niille vähän parempia mahdollisuuksia, joihin ne sopivat paremmin.

Koska mitään erikoista ja erilaista ei pidä tunkea juttuihin väkisin. Me olemme kaikin puolin avoimia kokeiluille ja erilaisille yritys/erehdys-jutuille, mutta uskon kaikilla olevan kuitenkin suhteellisen selkeä kuva siitä miten sitä grindiä oikein kuuluu soittaa. Se on enemmän kuin mitään muuta oikeanlainen mielentila, maaninen voima joka ottaa vallan ja tekee itsensä täydelliseksi. Oli se sitten hidasta tai nopeaa, se joko kulkee eteenpäin rullaavasti, tai sitten nimenomaan jyrää päälle kiviseinän tavoin. Tempo ei mielestäni ole grindcoren kannalta edes olennainen asia, vaikka se mielletään aina nopeaksi musiikiksi. Tärkeämpi on tehdä siitä mahdollisimman tuhoisaa, mahdollisimman vaikuttavaa ja merkityksellistä. Soittimia soitetaan kovaa. Ne ovat välikappaleita sen suuremman tunteen ilmaisussa, biisit ovat aina kohdistettuja purkauksia, jotka keskittävät kaiken voimansa johonkin tiettyyn asiaan. On toki myös monia bändejä, joilla tämä on jotenkin hukassa, mutta ne ovatkin niitä huonoja bändejä. Niitä yhdentekeviä bändejä. Ja niitä on joka helvetin junassa, kaikki vaunut täynnä. Joku pitää minua varmasti himassa kurtistelevana ryppyotsana, kun suhtaudun musiikkiini niin vakavasti. Hän on aivan oikeassa. Kun on taisellut vuosia sen eteen, että saa tehdä musiikkia edes kivana harrastuksena, sen ottaa ihan saatanan vakavasti. Se ei ole itsestäänselvyys missään vaiheessa. Toki keikoilla ja kavereiden kanssa soittaessa on aina ihan vitun kivaa. Niin sen kuuluu ollakin, mutta sen tekeminen ei koskaan ole itsestäänselvää, ja joka ikinen biisi on minulle tietyllä tavalla hengen asia. Minähän niihin sanat kirjoitinkin,vähän päälle 80 biisiin tällä hetkellä.

Olisi melko helvetin kova hinku päästä nyt jo tekemään lisää. Ehkä tässä lähipäivinä saataisiin joku sessio aikaan, missä voitaisiin vähän katsoa niitä biisejä. Saataisiin törkittyä resiinaa vähän eteenpäin, ettei se aloittaminen tunnu sitten niin ylitsepääsemättömältä. Nyt tämä absolutisti lopettaa teidän kallisarvoisen elämänne turhien hukkasekuntien tuhlaamisen ja menee vähitellen nukkumaan. Kärsikää sunnuntainne ilolla ja riemulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti