maanantai 16. huhtikuuta 2012

"My name is Charles Bronson.."

Eilen pohdiskelin ja mietin taas tätä yhtä oman elämäni supersankaria, toista suurta Charlieta, joka pönöttää vankilassa. Toinen on tietenkin Charles Manson, toinen on Charles Bronson. Jos ikinä itse joudun vankilaan, tulee nimeni varmasti olemaan Charles ...-son, koska mielestäni jo pelkästään sopivan alter egon valinta on osa taistelua. Niille jotka eivät siis ko. henkilöä vuoden 2009 loistavasta elokuvasta huolimatta tiedä, kyseessä on 1952 syntynyt Michael Peterson, joka ryösti  postin, sai siitä seitsemän vuotta vankilaa, mutta on onnistunut täydellisen sopeutumattomalla ja väkivaltaisella käytöksellä pitkittämään sitä jo yli 30 vuotta. Häntä on liikuteltu vankilasta toiseen, aina vain suljetumpaan ja vaikeampaan paikkaan, ja viime vuosina hän onkin käsittääkseni rauhoittunut vähän, keskittyen lähinnä bodailuun ja taiteiluun.

Vaikka tuollaiset tietyllä tavalla vaurioituneet ihmismielet ovat jo lähtökohtaisesti minusta erittäin kiinnostavia, on Charles Bronson tässäkin suhteessa aivan omassa luokassaan. Väkivaltaisuudestaan huolimatta hän ei nimittäin ole tyhmä, ja vankilassa ollessaan hän löysi taiteesta tavan käsitellä omia kokemuksiaan. Hänen taiteensa on suodattamatonta, häpeilemättömän irstasta, väkivaltaista ja surrealistista. Yksityiskohtia tuntuu riittävän lähes loputtomiin, minkä lisäksi tekstiä on lähes jokaisessa kuvassa. Tällainen ristiriitainen jako älykkyyden ja irrationaalisen käytöksen välillä on mielestäni erittäin inspiroivaa ja innostavaa. Hän aivan varmasti tietää, mitä ihmiset ympärillä häneltä odottavat, ja hän toimii juuri niin, toisaalta ottaen irti ja rikkoen omaa kaavaansa kuvilla ja pienillä filosofisilla pyrähdyksillä aina kun ihmiset ottavat hänet vain itsestäänselvän väkivaltaisena lihasläjänä. Toki hänen suhteensa omaan itseensä on narsistinen, hänen suhteensa julkisuuteen ja huomioon lähestulkoon pakkomielteinen, mutta silti hänen keinonsa saavuttaa se huomio on hyvin omaperäinen. Ei ole Britanniassa toista "Britannian väkivaltaisinta vankia".

Mikä tämänkin tekstin otsikosta tekee mielenkiintoisen, on juuri se, ettei se pidä paikkansa. Hänen nimensä ei ollut hänen nyrkkeilymanagerinsa antama Charles Bronson, vaan Michael Peterson. Se on muuri, joka on rakennettu hulluudesta ja väkivallasta, mutta en usko kummankaan olevan jotenkin miehen ulottumattomissa. Hän ei ole hullu sillä tavalla, kuin dopamiinitaivaassa pyörivä skitsofreenikko on hullu. Hän on hullu vain siinä mielessä, että hän tietää mitä yhteiskunnassa toimiminen vaatii ja edellyttää, ja kulkee silti täysin päinvastaiseen suuntaan, tietoisesti. Ja juuri siksi hän omalta osaltaan on jonkinlainen esikuva minullekin, oman tien kulkija, vaikka se tie onkin kulkenut aina pienempään ja pienempään koppiin, syvemmälle ja syvemmälle omaan introverttiin mieleen. Tästä syystä, sekä hienojen viiksien inspiroimana, päätin eilen maalata hänen muotokuvansa. Nyt se pönöttää tuossa yhden hyllyn päällä, häiritsevän värisenä, huomion väkisinkin kiinnittävänä. Se onnistui juuri siinä, ettei siinä ole mitään realistista, se on huonosti rajattu, se on väärän värinen. Mielestäni en olisi parempaa kuvaa voinut hänestä maalatakaan. Mietittiin Eetun kanssa, että voisi ruveta kantamaan tuota Cut To Fitin keikoilla, ikään kuin taustakankaana, tai jonain alttaritauluna, jonka edessä jokainen Cut To Fit -keikka on eräänlainen suodattamattoman itseilmaisun riitti.

Jos ette ole koskaan törmänneet miehen tekemään kuvasaasteeseen, tässä on linkkiä. Sisältää kyrpiä ja lintuja, jos ette pääse siitä yli, niin voi voi.
http://www.headbonesgallery.com/Bronson/Bronson%20mock%20Catalogue.pdf

3 kommenttia:

  1. Vaikutat jotenki todelliselta idiootilta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Te puolestanne vaikutatte hyvinkin tavanomaiselta idiootilta.

    VastaaPoista
  3. Loistava mies, väripilkku maailmalle ::)

    VastaaPoista