Tuossa on monena päivänä kotiin kävellessä pistänyt silmään Multicultin edessä pönöttävä valtava Seppälän mainos, jossa muka omasta naiseudestaan ja kauneudestaan jotenkin yllättynyt malli ja toimittaja Backman pönöttää parin metrin korkuisena esimerkkinä kaikille ohi kulkeville naisille. Kuvat ovat minusta jotenkin vaivaannuttavia, langanlaiha malli kampanjassa, joka käsittääkseni ja ymmärrykseni mukaan on pyrkinyt kuvaamaan tavallaan tavanomaista elämää viettäviä ihmisiä, jotka ovat voittaneet jotain itsessään päästessään kuviin Seppälän mainokseen. Siksi ammattimalli, sekä hänen naamansa viereen painettu "oman elämänsä supermalli" tuntuvat vähän vittuilulta kaikkia niitä "rumia" ihmisiä kohtaan, jotka siitä päivän aikana kävelevät ohi. Ja kun asumme Lahdessa, näitä "rumia", vaikutukselle alttiita ja itsestään epävarmoja ihmisiä on varmasti aika paljon. Ei edes sillä, että lahtelaiset olisivat ihmisinä jotenkin keskimääräistä rumempia, vaan ennemmin siten, että tähän kaupunkiin tuntuu kerääntyvän keskimääräistä enemmän itsestään epävarmoja ihmisiä. Tämä on juurettomien ajelehtijoiden, vätysten ja pikkurikollisten turvasatama, joka on ehkä itselleenkin liian nopeasti lähtenyt vaurastumaan ja keskiluokkaistumaan, mikä taas aiheuttaa melko selkeän jaon perheiden, ja juurettomien rikollisten välille. Väkivaltarikoksia on paljon, eikä tuo huumetilanne ainakaan helpota sitä. Grillijonossa saat turpaasi, jos olet vähänkään tajuissasi. Jos et, saatat selvitä taskujen tyhjennyksellä ja litsarilla. No ei se nyt aivan niin paha ole, en minäkään ole saanut täällä koskaan turpaani. Mahdollisuuksia on silti ollut useita. Niitä yleensä tarjotaan auliisti pienikokoisille rastapäähipeille. Ei tarvitse miettiä, mitä tekee lauantai-iltana jos naama tuntuu liian ehjältä. Etsit ensimmäisen itseäsi isomman lahtelaisen ja alat vihjailla tälle jotain henkisestä epävarmuudesta pelottavan ulkokuoren alla.
Toki tämä henkinen epävarmuus sitten heijastelee ihan kaikkeen, yhteisöllisyyteen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Eetu jaksoi yhteen vaiheeseen aina selitellä, ettei muualla tajuta lahtelaisten vittuilua, mutta hän on tainnut itsekin huomata, että on itseasiassa tuonut sen mukanaan Pertunmaalta, ja että kaikki muutkin päätään aukovat taitavat olla lähtöisin tuolta Savon suunnalta. Synnynnäiset lahtelaiset sen sijaan eivät vastoin yleistä käsitystä ole niin kovia vittuilemaan, eihän heillä nyt ole juuri syytä, he ovat kuitenkin syntyneet täällä. Ongelma on ennemmin meidän muiden, jotka olemme tulleet tänne muualta aukomaan päätämme. Asuinalueiden väliset erot ovat melko suuria, tai vaikka eivät olisikaan, niiden halutaan olevan. Ankkurissa lohdutellaan itseään sillä, ettei ainakaan asuta Liipolassa, siellä taas röhistään että eihän tämä mikään Mukkula ole. Se mikä tässä kuitenkin on mielestäni järkevää on se, että joudut ajelemaan kymmenenkin minuuttia ennen kuin paikka vaihtuu, kun taas Helsingissä vaihtuu kaupunginosa noin neljän metrin välein. Ei kai sekään sen vaikeampaa ole, mutta näin ulkoa päin katsellen se vaikuttaa vähän höntiltä touhulta.
Mitä tuohon mainontaan vielä tulee, se on mielestäni jotenkin kornia. Tuo mainos on kuitenkin nähtävissä siellä koko ajan, ja Backmanin asento ja eleet kielivät sellaisesta "hui kauheeta, minäkö nyt jotain mallin töitä tekisin!"-asenteesta. Siitä syntyy mielikuva pienistä piireistä ja sisäänpäin lämpeämisestä, sellaisesta paremman porukan sisäsiittoisuudesta, jollaista olen saanut seurata vierestä nyt ehkä liiankin kanssa viimeaikoina. Ei paljoa inspiroi kuulua sisäpiireihin, kun näkee miten tuhoisia vaikutuksia niillä on vapauden, maalaisjärjen ja osaltaan myös luovuuden suhteen. Yksi riittävän hyvässä asemassa oleva idiootti voi pilata kuviot monilta sellaisilta, jotka ovat hänen toiminnastaan riippuvaisia, mutta myös tavallaan hänen alapuolellaan, asemassa, josta eivät voi nousta vastustamaan yhden tyhmyyttä. Esimerkiksi musiikkipiirien suhteen, olen onnellinen siitä, että olen saanut pitää henkilökohtaisen vapauteni tehdä aivan mitä tahdon, vapauden olla kuuntelematta kenenkään muun sönkötystä sen suhteen, mitä meidän pitäisi tehdä seuraavaksi. Onhan tuo levy nyt vähän venähtänyt, mutta kun ottaa huomioon tavallaan lepäävän statuksen, niin on kahdeksan keikkaa tällekin keväälle jo ihan hyvin, etenkin kun sen suhteuttaa siihen että vuonna 2012 on soitettu kahdet treenit. Kyllä se sieltä ulos saadaaan. No stress. No gods, no managers.
Vielä nyt kun muistan, mikä tuon aloituksen pointti oli, tuon mainoksen voisi vaihtaa, tai jos joku tällä hetkellä spray-maalit omistava voisi käydä vaikka vetämässä sille edes hipsteri-viikset ja lasit, niin se olisi ihan hauska juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti