Kapitalismin kehdossa ammuskeltiin taas, ja täälläkin yritettiin ihan just äsken. Ei tee mieli kysyä, että mikä vittu ihmisiä oikein vaivaa, kun olen kuitenkin ollut siitä suhteellisen perillä jo melko kauan. Silti, kaikesta ja ennen kaikkea muuta kaikista ruumiista huolimatta mikään ei oikeasti muutu. Voivotellaan yhteiskunnan paineita yksilölle ja kiristetään aselakia, ei ne mitään auta. Kyse on ilmapiriin muutoksesta. Meidän sukupolvemme nuoret tietävät, että edelliset ovat kusseet muroihimme ja pahasti. Koska he halusivat ja haluavat kahmia taskuihinsa kaiken mikä lähtee, me teemme töitä hautaan asti, pienellä palkalla ja paskoissa oloissa, pelkkien rasittavien ja työnteosta kuluttavaa tervanjuontia tekevien ihmisperseiden kanssa. Kun ihmiselle kerrotaan, että hän on nyt kusessa, josta ei voida nousta ylös, hänestä tulee ehkä vaarallisin asia maan päällä. Toivo on sellainen asia, joka pitää ihmiset poissa tuollaisten ajatusten ja tekojen äärellä. Toivo on se ainoa ovi, joka johtaa masennuksesta, vihasta ja vitutuksesta ulos. Itselläni se on nyt ollut vain se, että pääsee takaisin kouluun, ja kohta soittelemaan lisää grindcorea. Ne ovat pitäneet minut järjissäni. Muille se voi olla ihan mitä tahansa muuta, mutta kun se ovi suljetaan, ihminen jää nurkkaan ja hänellä ei ole enää mitään menetettävää. Siinä tilanteessa tuntuisi ihan globaalisti ihmisellä tulevan mieleen, että mennäänpä sitten tekemään mahdollisimman paljon tuhoa näiden ihmisten maailmaan siellä, missä se sattuu eniten. Sinä tuhosit hänen toivonsa, hän pyrkii tuhoamaan sinun toivosi, tulevaisuuden.
Toki tunteiden sokea seuraaminen ilman, että pyrkisi jotenkin ymmärtämään ja käsittelemään niitä negatiivisia tunteita, on aina tuhoisa tie.Monesti ihminen ei ole edes selvillä siitä, oliko hänen menettämänsä toivo ollenkaan sitä itseään, vaiko vain joku sellainen asia, jota hän piti avaimena ongelmiinsa. Todellisuudessa sillä ei välttämättä ollut mitään ratkaisua itse tilanteeseen, mutta siitä saa helpon syntipukin niille asioille, joita ei kestä nähdä itsessään. Esimerkiksi parisuhde motiivina tuollaiselle teolle olisi nähdäkseni juuri tuollainen näennäinen toivo. Niitä kuitenkin tulee ja menee, mutta jos pahoinvoiva ihminen heittäytyy täydellä painolla roikkumaan toisessa, sen sietäminen voi olla vaikeaa. Sitä ei välttämättä tajuakaan miten vahvasti se toinen tämän kaiken kokee ja elää, ja sen näennäisen normaalin lyhytaikaisen parisuhteen lopettaminen voikin sulkea toiselta sen viimeisen oven, jonka raosta hän oli tuijottanut valoa. Kuitenkin, jos hän malttaisi istua pimeässä vähän pitempään, hänen silmänsä tottuisivat siihen ja hän löytäisi loputtoman märään muita ovia, jotka aukeavat kun niitä vain vähän tönäisee.
En todellakaan tiedä, miten nämä saataisiin loppumaan ilman todellisen tehokasta ilmapiriin muutosta. Siinä ihmiskunnan vain pitäisi tehdä jotain muutakin, kuin tuijottaa suu auki maailmanloppua, jokaisen pitäisi ottaa henkinen vastuu omasta itsestään ja lähimmäisistään, kuunnella näitä kun niillä menee paskasti ja yrittää ymmärtää asioita muistakin näkökulmista, kuin omistaan.Toki se kaikki on osalle yhtä itsestäänselvää kuin minulle, mutta olen nyt tehnyt töitä sellaisessa ympäristössä, että tiedän sen olevan silti valtaosalle aivan vitun hakusessa. Olen pitänyt ihmisiä älykkäämpinä, koska olen saanut olla tekemisissä vain älykkäämpien ihmisten kanssa. Olen tavallaan unohtanut, että suurin osa ihmisistä on silti liian tyhmiä tajutakseen omaa olemassaoloaan. Nyt olisi melko välttämätöntä herätellä jokainen siihen ajatukseen, ettei täällä enää olla ihan miten vaan, koska meitä on liian paljon. Yksi masentunut ja itsetuhoinen ihminen voi yhdessä iltapäivässä tehdä satoja masentuneita ja itsetuhoisia ihmisiä yhdellä lippaalla, ja se on ajatuksena enemmän perseestä, kuin se että hän tappaa seitsemän. Ja tottakai, ihmisenä läheinen tahtoo aina kostaa. Sitä varten meillä on kuoleman tuomiot vielä monessa "sivistysvaltiossa", jotta voitaisiin kostaa lähimmäisten tuska, sen sijaan että yritettäisiin ymmärtää ihmisiä. Kuolema ei ole koskaan helppo asia kenellekään, mutta se on välttämätön asia jokaiselle. Tulet kuitenkin menettämään jokaisen ihmisen ympärilläsi jossain vaiheessa, tai sitten olet niitä "onnekkaita", jotka kuolevat aiemmin. Missään tapauksessa, miltään kantilta katsottuna, se asia ei koskaan helpotu.Se on osa ihmisyyttä.
Tuntuisi hölmöltä taas syyttää kilpailuun ja kiireeseen tähtäävää yhteiskuntaa. Se on vanha klisee, helppo maali jolle kukaan ei muka mahda mitään. Yksi merkittävä muutos suomalaiseen yhteiskuntaan olisi jo työpäivän myöhäistäminen tunnilla tai kahdella, se tekisi ihmeitä pimeässä maassa jaksamiselle.Seuraava askel ylimääräisen byrokratian karsiminen mahdollisimman vähään kaikilta alueilta, ja jokaisen kello kaulassa elävän vittupään monottaminen työpaikalta. Työ pitää tehdä hyvin, mutta jokainen voi luultavasti allekirjoittaa tekevänsä työt paljon paremmin, kun työilmapiiri on myönteinen ja työn tekoon kannustava. Yhdelläkään työpaikalla en ole huomannut sen perusvittupään kyllä auttavan tai edistävän kenenkään työntekoa, ja harvemmin se on niin hyvä omassakaan duunissaan, että sitä kannattaisi erikseen siellä pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti