Kohta on aika kääntää matkalaivamme kokka kohti Kuopiota, mutta sitä ennen tulin vielä ihan nopeasti huikkaamaan, että Dalín päiväkirjat ovat aivan helvetin mielenkiintoista ja tuon rehellistä luettavaa. Vaikka mies on pakosta jokaisella kuvislukionsa lusineelle tuttu, ei yksikään kuviksen opettaja tule koskaan tajuamaan, mistä Dalíssa todellisuudessa on kyse. Hänen anarkisminsa ja ulkopuolisuutensa omassa "bändissäänkin" on jotenkin lohdullista, se pistää miettimään että ehkä musiikkiakin voi tehdä yksin, ilman ketään muuta, kuten olen tähänkin asti tehnyt. Hän sai kenkää surrealisteista, ja se teki hänestä oikeastaan todellisemman surrealistin, koska hän oli ainoa jonka tajunnanvirta oli totaalisen vapaata, rajatonta ja rajoittamatonta. Kuviksen opettajille hän oli "böheemi" ja "omalaatuinen taiteilijapersöönä", minulle hän on ennen kaikkea anarkisti ja filosofi, itsestään ja alitajunnastaan kiinnostunut ja sinne toisinaan helvetin syvällekin eksynyt mies. Ajoittaisia hattuun kihahtamisen hetkiä hänelle on näyttänyt sattuneen, mutta silti uskon hänen olleen suurimman osan ajasta ehkä äärimmäisen itseironinen, pelkän narsistisen itserakkauden sijaan. Hän pureutuu kuitenkin omana itsenään olemiseen sen verran tarkasti, että kiinnostus filosofiaan ja psykologiaan tuntuu menneen pelkästä itsensä ja egonsa boostaamisesta yli. Jostain tuntemattomasta sattumasta lainasin muuten samalla Machiavellin Ruhtinaan ja Nietzschen Antikristuksen, ajattelematta, tietämättä niiden olennaisesta yhteydestä Dalín ajatuksiin.
Eetu tiivisti meikäläisen kuosaamisen ihan hyvin: Ensin joko luen (joka vastaa viinan juontia), teen musiikkia (LSD) tai maalaan (?) ja sen jälkeen tulen tänne oksentamaan ja potemaan darraa. Se on aika hyvä kuvaus tästä absolutistin sekakäytöstä. Nyt pitää lähteä Kuopioon soittamaan grindcorea, tulkaa illalla Resistori-klubille sekoilemaan, meillä on muutama paita mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti