Kotona.

Pari viimepäivää on mennyt virtuaalitodellisuuksista ja kielisoittimista eristyksissä Järvenpään Sakustars-hässäköissä, joihin piti osallistua koulun puolesta. Oli aika vaikeaa katsoa, kun kaikki rämpyttelevät kitaroitaan, ja itse mietit että jätitpä tyhmänä omasi kotiin. Eilen illalla Lahteen tullessa vieroitusoireet olivat kovat, ja taisin soittaakin kitaraa kuusi tuntia putkeen. Se tuntui jonkunlaiselta olemassaolon täyttymykseltä, ja toivon etten häirinnyt kanssaseuruettani liian kanssa. Oli mukava viettää aikaa myös vähän eri naamojen kanssa, ilman kaikenmaailman nistivitsejä joka toiselle sekunnille. Niiden kuuntelu käy nimittäin melko raskaaksi kun tietää niistä aina vähintään puolen olevan totta.

Siinä kuuden jälkeen lokkien laulun saattelemana kotiin kävellessäni mietin taas, että vittu aamut ovat ihmiselämän hienointa aikaa. Aivan sama onko herännyt aikaisin tekemään asioita, vai eikö ole vielä edes päässyt nukkumaan asti, aamulla saa aina enemmän ja hienompia asioita aikaan. Siitä tulee hyvä fiilis. Etenkin kun kävelee kotiin, aurinko on noussut jo taivaalle, kadut ovat täysin tyhjänä ihmisistä ja roskista, pari satunnaista aikaisin herääjää menee töihinsä ja sinä kävelet paskan hajuisena ja onnellisena, maanisesti hymyillen kotiin. Toki tiedän, että valvominen vastaa humalatilaa, mutta en usko sen olevan verrattavissa välttämättä niinkään viinan aiheuttamaan humalaan, koska se pieni sekava pörinä pään sisällä ei tee kaikesta epämääräistä muhjua niinkuin viina. Se tekee asioista miellyttävämpiä, massiivisempia ja kauniimpia. Tilat ovat kaikki isompia, betoniseinät raskaampia, lokit äänekkäämppiä ja töihin menevät ihmiset vieläkin vittuuntuneempia. Siksi se koko tilanne on aina jotenkin enemmän, kuin osiensa summa, ja olen niin onnellinen siitä, että minulla on elämäni aikana niin monena aamuna ollut mahdollisuuksia kulkea tyhjien kaupunkien läpi katselemassa elämää, ihmettelemässä hölmöimpiäkin juttuja.

Se kaikki tekee elämästä elämisen arvoista, ihmisistä hienompia, musiikista täydellistä, luonnosta kaunista. Se on jotain järjettömän harmonista, oli musiikki sitten melkein mitä tahansa. Sellaisille aamuille minä pyrin aina kaiken musiikkini tekemään. Paitsi grindin. Sitä tehdään Kelassa istumisen soundtrackiksi.  Mutta muuten musiikissa pitää olla niin vahvoja vireitä ja ääniä, että se saa ihmisen hiljaiseksi aamulla. Olisi jotenkin nytkin intoa tehdä musiikkia, mutta päähän sattuu ja väsyttää sen verran paljon, etten juuri nyt jaksa. Silti tekisi mieli tänäkin yönä heilua aamuun asti, nauttia tästä olemassaolosta kun se kerrankin taas tuntuu näin helvetin hienolta. Mikään ei tunnu nyt tältä.