sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

I'm easy like sunday mooooorniiing!

Kuuntelen tätä, mielestäni parasta suomalaista naisen tekemää musiikkia ehkä ikinä, ja tässä mietiskelen asioita. Vähän paleltaa, kun menin heittämään hupparin pyykkiin ja suussa on paska sivumaku, kun menin maistamaan Eetun kebabista, ennen kuin syötin sen kissoille. Kylmät väreet johtuvat siis sekä musiikista, että fyysisestä kylmyydestä, mutta yhdessä ne saavat aikaan kunnon vapinoita ja heilumista. Olen nyt ajellut tässä kahden päivän aikana varmaan parisataa kilometriä ympäri Lahtea, ja minulla on ollut todella mukavaa. Ainoa mikä on vituttanut, on se että huomasin Brant Bjorkin Jalamantan jääneen Raxin autoon, ja nyt se oli sitten ihan naarmuilla. Se tuntuu aina palkitsevalta, kun on metsästänyt levyä internetistä melko pitkään, ja maksanut siitä kolmekymppiä vain huomatakseen, että kuukauden päästä siitä otetaan uusi painos. Näin minulle käy suunnilleen aina. On ollut melko nostalginen viikonloppu, on nähnyt kaikkia vanhempia kavereita samassa paikassa, mikä on ollut mukavaa. Tämä on ehkä ollut sitä lepoa, jota minulle on viimeaikoina yritetty peräänkuuluttaa, vaikka se ei vaikutakaan ehkä ulospäin siltä, minä lepään oikeastaan vähän kerrallaan, tehdessäni jotain muuta, keskityn vain siihen ja muuten kerään voimia ja otan rennosti. Kaikkein rennoimmillani olen varmasti näppäillessäni kitaraa, se on jotenkin rauhoittavin ja rentouttavin olemassaolon muoto, kun siihen on oikeanlainen, kevyt flow.

Ainoa asia, mikä tässä on aiheuttanut yhtään minkäänlaista vitutusta, on ollut humalaisten ihmisten tarve säätää kymmenen minuuttia vain nähdäkseen, että asiat hoidetaan lopulta kuitenkin sillä tavalla millä minä sen järkeilin. Lähinnä puhun niinkin simppelistä asiasta, kuin autoon mahtuminen, mutta se kyllä on sovellettavissa melko moneen muuhunkin asiaan. Kaikki säästäisivät aikaa ja mielenrauhaansa, kun vain kuuntelisivat sitä jätkää, joka seisoo selvin päin eteisessä auton avaimet kädessä.  Se on kuitenkin kelaillut nämä asiat teidän elämänne helpottamiseksi ja kaikkien kotiin saamiseksi. Mielellään minä niitä ympäriinsä ajelin, koska dieselin hurina tuo jotain primitiivisiä muistoja lapsuudesta. Siellä Raxin auton ratin takana on ihan rento fiilis, eikä se syö juuri ollenkaan bensaakaan. CD-soitin saisi vain toimia kunnolla, koska se latistaa fiilistä melko tehokkaasti, ettei ajelumusiikkia saa valita. Radiokaan ei ole ratkaisu, kun se vammainen värkki rämppää CD-soitinta päälle ja pois koko ajan.

Aivot lyövät juuri nyt melko tyhjää, koska en ole taas nukkunut älyttömän paljon. Saa nähdä näenkö taas tietä, kun suljen silmät. En usko. Pahimmillaan se on yleensä kun on muutamia satoja kilometrejä motaria takana, kaupungissa on liikaa vaihtelua, se ei pala verkkokalvoille ja tajuntaan samalla tavalla. Parasta tässä viikonlopussa on se, että sitä on vielä kaksi päivää jäljellä. Saa keskittyä rauhassa omaan olemiseensa, ja rentoutua. Katsoa sisäänpäin ja vähän heijastella tilannettaan. Joku saattaa tuhahtaa, etten muuta teekään, mutta se on lopulta vähän erilaista. Nämä tekstit ovat aina tajunnanvirtaa, joten yleensä se on vain jonkin tapahtuman tai tunteen subjektiivista läpikäymistä ja itselleen selvittämistä. Elämän fiilistelyä. Tunteiden ja ajatusten puhtaaksi kirjoitusta. Eikä sen ole tarkoituskaan koskaan olla yhtään mitään muuta. Se on juuri niin sisäänpäin kääntynyttä ja yksipuolista, kuin mitä yhden ihmisen mietteet vain voivat olla. Kirja keskellä internetiä. Siinä missä internet valehtelee huutaen omaa tärkeyttään ja ehdotonta totuutta, jota se aina edustaa, tämä on ihan rehellistä yhden ihmisen paskaa. Tähän tekstiin ei vaikuta kukaan tai mikään muu, eikä näillä ole mitään muuta arvoa, kuin se minkä lukija sille antaa. En usko että se on kovin suuri, mutta epäilen, että se on niille harvoille vakituisille seuraajille kuitenkin jotenkin palkitsevaa, tai ainakin toivon että joku saa kaikesta tästä rimpuilusta edes jotain irti. Oppii väistelemään yhteiskunnan sudenkuoppia, saa varastaa huonoja vitsejä tai kokee henkistä ylemmyyttä rajoittuneeseen ja yksinkertaiseen pökälepäähippiin nähden. Minulle on aivan vitun sama, se ei kiinnosta minua kuin välillisesti, vaikka olenkin sitä melko paljon viime aikoina pohtinut. Vaikka en sitä ymmärräkkään, arvostan sitä aidosti. Sen syyt tai seuraukset eivät kiinnosta, vaan ennemmin ihmetyttää ihmisten tarve kiinnittyä johonkin. Totta kai tunnistan tämän itsestänikin, tiettyjen ihmisten tekemiset kiinnostavat minua aidosti hyvinkin paljon, kun taas muiden ei sitten juuri yhtään.

Blogeista olen sanonut mielipiteeni monesti, ja olen yhä samaa mieltä, että jos kaikki sulkisivat bloginsa samaan aikaan, olisin helposti valmis uhraamaan tämänkin. Tämä nyt on muutenkin vain sellaista vitun "rakas päiväkirja..."-osastoa, joka ei edesauta ihmiskunnan kehitystä millään tavalla, vaan luultavasti häiritsee vain etsintöjä, kun joku koittaa googlettaa jotain tieteellisesti kiinnostavia asioita. Lisäksi suljettuani tämän voisin juosta kustantamolle ja koittaa painattaa näistä kirjan, kai sitä nyt jo sivumäärällä pystyy ainakin sata joillekin vitun hipstereille myymään.

Alan selkeästi väsyä enemmän ja enemmän, en tiedä pitääkö minun odottaa Raxia sohvalle yöksi vai ei, mutta taidan mennä nukkumaan tässä kohta. Lopuksi tahdon vielä suositella, että jos ikinä kävelee vastaan elokuva Komisario Späck, niin katsokaa. Yksi parhaita leffoja ikinä. Ruotsalaista Monty Pythonia, ihan täyttä tykittelyä koko elokuva. Nyt menen sitten kuuntelemaan Mark Lanegan Bandin Blues Funeralia ja lepuuttamaan silmiäni. Hyvää yötä, kiitos kärsivällisyydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti