tiistai 3. huhtikuuta 2012

Eipygepuhuu

 Tuolla liikennevalojen ja betonin ja ihmisten ja sohjon sekametelisopassa kävellessäni kuuntelin Danzigin neljättä levyä, jota kuuntelin muuten myös viime keväänä huhtikuussa melko paljon. Silloin jo totesin sen aivan helvetin hyväksi, mutta tässä kahden kuukauden masennuksessa, jota vielä kävin vähän möyhimässä keskustelemalla, sain siitä jotenkin vielä todella paljon enemmän irti. Tässä ei ole turhia kohtia, jotka yrittäisivät olla yhtään mitään muuta, kuin mitä ne ovat. Biisi, joka erityisesti  tiivisti kaiken minun olemassaoloni tällä nimenomaisella hetkellä oli Cantspeak. Tuntuu että olen tilanteessa, jossa minua pyydetään puhuman, mutta en voi oikeasti sanoa yhtään mitään. Olo ei ole väärinymmärretty, olo on mykkä. Se on hämmentävä tunne. Aivan sama miten paljon yritän, kukaan ei saa niitä olennaisia ajatuksia minusta irti niin kuin pitäisi. He keskittyvät ymmärtämään väärin, tekemään asiat juuri toisin, kuin oli puhuttu, ja aivan kuin testaavat, että miten kauan ihmisyyden rajat oikein kestävät.

Minulle on aina ollut selvää, etten ole kauhean sopiva työelämään. Työmoraalista se ei jää kiinni. Jokainen entinen työnantaja, ja kaikki nuo työtodistukset voivat sen kertoa. Henkinen sietokykykin on nyt hiottu tappiinsa. Mahdotonhan sitä minun on todistaa, mutta uskon että monella muulla olisi voinut ruuvit ja mutterit kilistä pitkin pöytiä, jos olisi noin monta pakkaa levinnyt samaan aikaan. En sano, että minullakaan kaikki ruuvit enää tallessa olisi, kyllä tuo jätti oman jälkensä. Kahden kuukauden ajan olen voinut pahoin jatkuvasti. Ei enää. Nyt alkaa hidas paraneminen, takaisin inhimmilliseksi olennoksi, joka osaa huomioida myös ympäröivän maailman, eikä vain ruikuttaa omassa itsesäälissään. Se on saanut minut tuntemaan myös häpeää niistä tunteista, vaikka ne kai aivan luonnollisia työssäkäyvälle ihmisille ovatkin. Niin taitaa olla myös häpeä. Eipähän kukaan pääse sanomaan, etten tietäisi mistä laulan.

Kaikkea hölmöä sitä ihminen tekee niinkin yksinkertaisen hölmön asian eteen, kuin koulutodistus. Ammatti. Todistus siitä, että saat työkkärissä kävellä lyhempään jonoon. Äiskälle tulee parempi mieli, kun voi leuhkia naapureille että hulttiopojilla on ammatit. Pitkälti äitini takia minä tätä paperia nyt olen hommaamassakin. Minulle sillä ei ole mitään merkitystä, onko minulla ammattia vai ei. Töihin olen tähänkin asti päässyt ilman yhtään ammattia tai paperia apuna, ihan vain olemalla oma itseni. Kyllä minä töitä osaan tehdä. Ja tahdonkin tehdä, silloin kun se on oman pään toiminnan kannalta otollista, kenenkään etu ei ole, että menen masentuneena tuhoamaan toisten työn hedelmät ihan vain siksi, etten osaa käsitellä tunteitani kunnolla. Josko sitä pääsisi koulussa juttelemaan kuraattorille. Otin kaikki tekstit talteen viimeiseltä neljältä kuulta, että jos se tahtoisi vaikka vähän lukea, että mitä nupissa on pyörinyt, niin minun ei tarvitse toistaa itseäni äärettömyyksiin. 152 sivua tekstiä, ja otin sielä melko paljon pelkkiä musiikkijuttuja pois, kun ne ei olleet niin olennaisia.  Loppuun vielä tämä Danzigin Cantspeak, sekä pieni lista levyistä, joita tässä on tullut kuunneltua:


Fuck The Facts - Die Miserable
Danzig - 4
Fuck The Facts - Die Miserable
Everlast - Songs of Ungrateful Living
Melissa Auf Der Maur - se eka
Kauko Röyhkä - Elämä ja Kuolema
Fuck The Facts - Die Miserable x 100000000


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti