lauantai 10. maaliskuuta 2012

Teksti, jonka kirjoitin kymmenen minuuttia ennen kuin sain kuulla pappani kuolemasta

Eli Samuli oli siis käytännössä kuollut suunnilleen samoilla hetkillä kuin kirjoittelin tätä Cut To Fitin treeneissä, muistelinkin että siinä oli jotain sellaista, mikä ehkä lähti käsistä ja kulki jonnekin ihan muualle kuin oli alunperin tarkoitus. Alkupätkä siis ei välttämättä vaikuta mitenkään liittyvän asiaan, vaikka siinäkin tärkeämpää on sanojen merkitys, kuin sanat itsessään. Siinä äkillinen hyökkäys jonkinlaista viattomuutta kohtaan päättää tietyn aikakauden ihmisen elämässä ja mielessä, pakottaa sinut hyväksymään sen kuvitelmasi tuhonneen asian osaksi omaa elämääsi ja kulkemaan sen kanssa eteenpäin.

"With shattered minds we leave behind
This past decade of lies
Damage has been done
Now we have to live with ourselves

Rape victims and rapists join their hands in fear
In fear of revenge, in fear of getting caught

Desolated landscapes, destroyed scenery of mind
Traumas inflicted will follow us to our graves

End of mankind, end of humane deeds, we're waiting for release.

We buried utilitarism and caring with our grandparents. Inside their wooden coffins lies all we ever cared to believe in. From now on it's an all out war between everyone. Is life really something worth living for when you have given up all the people you hold dear, one by one? Everyone you love will die. Not a cliché, it's a plain fact you really should think about. I've already lost almost everyone..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti