torstai 22. maaliskuuta 2012

Paljon paskaa taas

Maailma ja tämä suomalainen yhteiskunta vituttaa taas vaihteeksi ihan huolella. Eilen nauraa räkätin töissä kun uutisissa Finnairin Mika Vehviläinen itki, miten rahat ei tunnukaan enää vitun kivalta, kun kaikki on koko ajan syyllistämässä. On selkeästi vaikuttanut omaan jaksamiseen ja työntekoon, kuluttavaa hommaa tuo omien kusetusten selittely. Voimia sinne kuule! Totta kai siinä nyt enemmän vituttaa se, että saat kenkää kun taas Fortumin ja Nordean jätkät saa jatkaa samalla linjalla ilman mitään ongelmia, ja sä et nyt vain oikein tajua että minkä takia sulle nyt ollaan jostain syystä tosi vihaisia. Hesarin nettikolumnissa joku kirjoitti, että raha on sumentanut suhteellisuudentajun. Se oli mielestäni hyvä teksti, Hesari vaan toimii niin vitun hitaasti etten jaksa alkaa kaivaa sitä, mutta käykää pällistelemässä jostain tuolta. Vitun rikkaiden ja vitun köyhien välissä on kuilu, josta köyhät kyllä näkevät rikkaiden puolelle, mutta köyhät ovat rikkailla näkymättömiä. Heillä ei ole mitään vaikutusta rikkaiden elämään, he eivät ole olemassa. He ovat parhaimmillaan korkeintaankin niitä harmaita massoja, jotka ovat säästäneet viisi vuotta päästäkseen Finnairin koneella viikoksi etelään perheineen. Vehviläiselle yksi ja vitun sama, onko kyseessä köyhä vai keskiluokkainen, kunhan se nyt vaan lentää että voi antaa itselleen mukavat bonukset.

Jos mulla olisi ihan vitusti fyrkkaa, ostaisin jonkun pienen tönön jostain metsästä, tekisin siitä lofi-studion, ja loppurahalla rakentaisin siihen muurit ympärille. Ostaisin myös kultaisen puvun takin, kaksi monokkelia ja sulattelisin niistä itselleni Nalle Wahlroos-lasit. Sitten palkkaisin valokuvaajan ottamaan minusta häiritseviä kuvia, kun istun sohvalla kultaisessa puvun takissa ilman housuja, ja maksaisin ne sekä Iltapaskasanomien, että Iltapaskalehden etusivuille ja lööppeihin. Riittävästä rahasta ne huorat tekevät mitä tahansa. Tämäkin on yksi tyypillinen köyhyyden piirre. Köyhä unelmoi usein olevansa rikas. Rikas ei koskaan unelmoi olevansa köyhä. Äkkirikastuva köyhä, kuten lottovoittaja, tavallisimmin sekoaa. Hänellä ei ole kokemusta rikkaana olosta, ja se käy nupin päälle. Niinhän sille Kony 2012-jätkällekin sitten vissiin on käynyt, vaikka raha ei itselle suoranaisesti kai ole tulossakaan. En silti usko että tuo on millään tavalla vain hyvä asia, koska Afrikassa mikään ei ole vitun yksinkertaista. Sillä on vain helppo kerätä rahaa, ja tuossa nyt oli taas tehty joku jenkkitaktiikkakuva, jossa mainittiin Ugandastakin löytyneen öljyä 2010, eli näyttää todennäköiseltä että ne jenkit menee sinnekin vapauttamaan kansoja ja tuomaan demokratiaa. Ja kohta palaa taas 19 öljyrekkaa, jotka ovat matkalla kohti NATOn tukikohtaa. Minä kun olin rehellisesti sanoen elänyt siinä uskossa, että Lähi-Itään mentiin vapauttamaan kansoja, eikä kärräämään bensaa himaan. No jaa..

Ja nyt kun pääsin vauhtiin, niin onhan ne Kataisen kristallinkirkkaat absoluuttiset faktatkin taas nähty. Kannattaisi vähän hillitä noita yltiöpäisen fanaattisen raivoamisen ja sokean luottamuksen hetkiään, mikäli ei ole varma. Voi nimittäin tulla ikäviä yllätyksiä siinä vaiheessa, kun kaveri onkin kussut sua silmään, siinähän sitten uppoat mukana. Toisaalta tunnen jopa pientä empatiaa Kataista kohtaan, kun sillä on niin helvetin sekava porukka, jota pitäisi koittaa läjässä, mutta ihan samaa empatiaa tunnen Soinia kohtaan. Itse ovat paskansa läjänneet molemmat. Soini näytti kyselytunnilla hauskalta, kun vaikutti vähän siltä että se on ottanut maineestaan itselleen paineita ja piti joka puheenvuorolle keksiä jotain vänkää sanottavaa, vaikka varsinaista asiaa ei ollut. Mutta veistelemään piti silti päästä. Veikeä ukko. Wallinin koukussa pyristelyä löytyy Yle Areenasta ainakin A-studion verran, kannattaa katsoa jos missasi. Hauskaa kamaa. Politiikan vain ei kuuluisi olla hauskaa. Viime aikoina se on ollut hauskempaa, kuin kovin moni muu asia.

Muita valtakuntaa kuohuttavia uutisia on tietysti Salattuihin Elämiin liittyvät uutiset. Se on kyllä merkillinen joukkosuppression väline, jolla saa nuoret ja vanhat liimattua puoleksi tunniksi kuolaamaan yhteensä neljää mainoskatkoa. Aika kovaa bisnestäkin siis. Olen joutunut katsomaan kaksi jaksoa töissä, ja kuullut noin miljoona tiivistelmää viime kuukausien tapahtumista. On tullut selväksi, että kukaan ei vieläkään oikeastaan osaa käsikirjoittaa luonnollista dialogia, ja ohjelman tapa puuttua yhteiskunnallisiin asioihin on aivan yhtä päälleliimattua (Ismon ja Sepon välistä "on se maailma menny hurjaks!" ihmettelyä) kuin aina ennenkin. Nyt kun uutisissa on ollut puhe siitä että Sepon hahmo tulee "tiensä päähän", niin keskustelupalstat ovat täyttyneet keski-ikäisten itsemurhaviesteistä, ennen kuin on selvillä edes mik tämä tien pää on. Jos se vaikka raitistuu ja lähtee Intiaan etsimään itseään, tai tappaa jonkun muun ja menee linnaan. Ja tuolleen laajemmin ajatellen, MITÄ VITUN VÄLIÄ!? Yhden kuvitteellisen hahmon, joka on sitonut Jarmo Kosken näyttelijän uraakin jo vuosia, itsemurhan ei kuuluisi painaa teidän oikeissa elämissänne millään tavalla. Sanoo mies joka melkein itki Will Ferrelin leffan lopussa. Stranger Than Fiction, kannattaa katsoa, vaikka se ihan loppu siitä koko leffasta on pilattu täysin. Siinä oli Ferrelillä mahdollisuus tehdä ihan järkyttävän siisti leffa, mutta joku käsikirjoittaja luultavasti pilasi sen lopun, ajatellen ettei tuollaista voi Jenkkilässä myydä. Se loppu suoraan sanoen vitutti. Yksikään kirja ei koskaan lopu noin. Tai se on ihan paska. Kirjailijan perusteetkin sille touhulle olivat vähän ontuvat. Mutta siihen asti, ja visuaalisesti ja musiikkinsa puolesta tuo oli kyllä vitun hyvä leffa.

Scott Walker on nyt tripauttanut tällä The Driftillä, vaikka voisi tämä olla vielä askelta kaoottisempaakin. Tällä jätkällä on kuitenkin jopa rakenteita biiseissä! Mutta oikeasti on kyllä siistiä tavaraa monellakin tapaa, todella visuaalista musiikkia, joka inspiroi viimeyönäkin kirjoittamaan vähän jotain sekavaa. Eetu kuittasi tämän tekotaiteellisena paskana, mutta minä olen mieltänyt tekotaiteellisen paskan yleensä ottaen Ultra Brana ja porilaisena musiikkina. Sellaista viinilasi kädessä sängyn laidalla villasukat jalassa istumista, itsetarkoituksellista taiteen tekemistä vain taiteen itsensä vuoksi. Tekemällä tehtyä taidetta. Väkisin väännettyä paskaa. Jos tätä levyä on tehty vähän niin kuin kokeiluna, tajunnanvirran mukana, se ei ole kauhean väkinäistä. Toki se varmasti soittajien mielestä on ollut, mutta se onkin juuri sitä, mitä Walker on halunnut. Kissat eivät nauti ihan kaikista miehen tekemisistä yhtä kovasti kuin minä, ne ei oikein diggaile korkeista riitasoinnuista jousilla. Eikä trumpeteista, muuten niille menee melkein mikä vaan. Bluesia tuntuvat diggailevan, mikä on hyvä, koska muuten lentäisivät pihalle.

1 kommentti:

  1. Vaikka The Drift on toki ns. vitun kova albumi juuri kaikessa avantgardistisessa anti-konventionaalisuudessaan, kannattaa myös tutustua Walkerin aiempaan tuotantoon. Lähinnä soolouran ensilevyt, Scott 1-4, ja myöhäistuotannosta Climate of Hunter ja Tilt (jotka Driftin kanssa muodostavat eräänlaisen trilogian). Kaikki tuolta väliltä on sen sijaan enemmän tai vähemmän paskaa.

    VastaaPoista