torstai 15. maaliskuuta 2012

Paaso & torvet



Nyt on pakko antaa Apulannalle propsit, seitsemän vuotta elämästäni Paasossa asuneena voin sanoa, että tässä ollaan jo aika lähellä niitä fiiliksiä, mitä siellä asuminen ihmismielessä herättää. Oikeastaan tämän pitäisi olla puolet hitaampi, torvien epävireisempiä, ja kaikki pitäisi huutaa, ja rummuissa pitäis olla vaikka esim. meikä, eikä Santapukki, mutta muuten aletaan olla aika paasolaisissa mielenmaisemissa. Siellä todellakin oppii ymmärtämään Aleksis Kiveä sekä hyvässä, että pahassa. Siellä on järjettömät määrät metsää, mutta se on se paras puoli siinä paikassa. 7 elämäni teini-iän ahdistavuuden eskalaatiovuotta, joiden jälkeen mikä tahansa tuntuu paratiisilta. Ainoa mikä tuossa biisissä vituttaa on suoraan Green Dayn holidaystä pöllitty kertsi, kun siinä on muuten melkoisen kova meno, se pakolla ympätty melkein duuri rallattelu ei nyt lähde ihan samalla tavalla kuin torvet ja masistelu.

Minulla on joku outo musiikillinen fetissi torviin. Ensinnäkin ehkä siksi, että niiden ääni on jotenkin vapaampi kuin monien muiden soittimien, kun sillä on varaa liukua ja tehdä luonnollisempia ääniä. Toisaalta se sopii hyvin yhteen erittäin kulmikkaan kitaran kanssa, etenkin mitä kulmikkaampi ja särmäisempi kitaristi sattuu soittamaan niiden kanssa. Torvet ovat pyöreitä, kitarat ovat kuusikulmaisia. Jokin niissä äänissä vain pelittää minun päässäni yhteen ihan tajuttoman hyvin. Kaikessa musiikissa ne toimivat yhtä hyvin, sanon aina että ihmisessä on jotain vikaa jos ei torvet toimi. Parhaimmillaan niillä saa rakenneltua aivan järjettömän hienoja fiiliksiä pienelläkin kokoonpanolla, kuten vaikkapa tässä:


Massiivisimmillaan ne taas saa ihmisen tuntemaan jotain alkukantaista ja kaunista, mikä vaan toimii aina yhtä tehokkaasti. En tiedä onko se alunperin lähtöisin tuolta New Orleansin katusoittobluesin puolelta, että ne vaan toimivat melkein missä tahansa tapauksessa, mutta esimerkiksi tässä Kilimanjaro Darkjazz Ensemblen Saint Vitus coverissa ne ovat jotain aivan ylitsepääsemättömän hienon kuuloista.


En tiedä miten soittokuntoisia ne Torven katossa roikkuvat pölyiset puhaltimet oikein on, mutta joskus olisi siisti nauhoittaa levy nimenomaan niillä. Jos löytyisi osaavia jätkiä ja jos ne torvet vaan soisivat, olisi melko hieno sanoa äiskälle, että tällä levyllä soi muuten Torven torvet.
Tällainen bändi sitten vielä soittamaan niitä, ja jotain vähän samankaltaista kamaa, voisin sanoa että olisin koko keikan vähintäänkin oikean fyysisen orgasmin partaalla. Ei tulis laulamisestakaan yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Hei ! Analyysisi Paaso-kappaleesta kiinnostaa kovinkin, koska itsekin olen lapsuudessa aikaani Paasossa viettänyt ! Itse viihdyin tuolla paasolaisessa rauhassa varsin hyvin, paitsi en niinkään enää kun teini-iän saavutin :) Itselle ei vaan oikein aukea, että mikä siellä tuolle Wirtasellekin niin yllättävää sitten oli. Ihminen joka ostaa talon, yleensä katselee paikkaa tarkkaan jne. Eiköhän se että jos talo on todella vähän asutulla alueella luonnon keskellä, pitäisi jo kertoa, ettei siellä mitään kaupunkimenoa ole... Joten tavallaan en ymmärräkään biisin pointtia... Sinähän voisit kertoa lisää, kun se on sulle paremmin avautunut ;)

    VastaaPoista
  2. No itsekin asuin siellä nimenomaan teini-iän vaikeimmat vuodet, mihin se koko luonnon rauha ehkä oikeammin sitten kulminoituu. Luonto oli itselleni ainut pakopaikka kaikelta muulta, mitä elämässä oli tuolloin meneillään. Ehkä Paasossa itsessään on jokin muinainen kirous, että kun muutat sinne, elämä lähtee jyrkkään alamäkeen ja on pakko tehdä tuollaista musiikkia jotta siitä jotenkin selviää. Me asuttiin vielä ihan koko paason laidalla, oikeastaan oltiin viimeinen talo Pertunmaan puolella, kun siinä on sellainen hölmö koukku, että talo oli Pertunmaata ja aitta tavallaan jo Heinolan puolta. Mutta kyllä mä nyt voisin sinne muuttaa, siellä olisi tilaa nauhoitella levyjä ja elellä kaikessa rauhassa ilman ihmisiä. Ei nämä kaupungit mulle sen paremmin nappaa.

    VastaaPoista