torstai 15. maaliskuuta 2012

No niin, taas pimenee loppua kohti..

Etelä-Savon näppis on kyllä jääkaappiaforismien kuningas kamaa, on hienoa miten ihmiset panostavat kun sanotaan, että saat käyttää 160 merkkiä. Tämän päivän paras, jonka päätin ottaa koko elämäni ohjeeksi ja mallinuoraksi, meni jotenkin näin: "Mitä hyötyä on vesijuoksusta, jos suu käy enemmän kuin jalat?" Jos tuon laittaisi johonkin biisiin, se olisi vähintään Morrisonin kaltaista neroutta, juuri tänään mietin että olen ihan paska kirjoittamaan mitään, kun en saa minkään asian ydintä tiivistettyä johonkin yksinkertaiseen pätkään, joka toimisi mahdollisimman monisyisesti ja laaja-alaisesti kaikille ihmisille. Mutta tuo pätkä pätisi kaikille elämän aloille! Ajatelkaa nyt, paljonko vesijuoksusta on apua, jos kaikki keskittyminen menee aivan väärien lihasten toiminnan ylläpitoon? Siinähän uppoaa! Vittu miten nerokasta. Toisaalta tuon tekstin kirjoittaja ei ole ottanut huomioon, että mikäli kyseessä on vaikkapa eläkeläisten vesijuoksu, niin se voi olla sillekin mummelille/pappelille ainoa sosiaalinen tilaisuus päästellä höyryjä ja irroitella keskustelun muodossa. Koko muun viikon se viettää mielialalääkkeissä ja odottaa kuolemaa, että kyllä siinä vaiheessa saa minun mielestäni jo vähän puhuakin.

Kaikista omista isovanhemmistani vain yhdellä pimeni vintti totaalisesti, ja sen ihmisen kohdalla hänen elämänsä oli minulle vaikeampi paikka, kuin hänen kuolemansa. Osin myös siksi, että kyseessä oli äitini äiti, ja alzheimerin eteneminen ja ihmismielen riutuminen oli aika vaikeaa seurattavaa. Tein sen ratkaisun, etten viimeiseen vuoteen tainnut käydä tapaamassa häntä. Ei se ollut häneltä pois. Ei hän minun syntymästäni ollut enää tietoinenkaan, viimeisellä kerralla muistan hänen katsoneen minua surullisena ja sanoneen, että "tätä tää on ku tulee vanhaks." Se oli vähän vaikeaa, mutta olen aina pohtinut, millaisia mahdollisuuksia seniiliyden näyttely vanhalla iällä oikein tarjoaisi. Saisi aika paljon sekoilla ja hämmentää ihmisiä, mutta jos esittää liian pitkään, eivät lapsenlapsetkaan tulisi enää katsomaan. Täytyisi siis löytää jokin sopiva balanssi muistamisen, ja sekoilun välillä, ja pyrkiä tekemään selkeä ero näille, ettei joskus vain tajua syövänsä omaa paskaansa, miettien että mitäs minun nyt oikeasti olikaan tarkoitus tehdä. Ehkäpä kuolen ennemmin, kuten isäni puolen ihmiset, nuorena. Ehkä siitä syystä meillä tehdään lapsetkin niin äkäisellä tahdilla, kellään ei ole mitenkään älyttömiä odotuksia oman elämänsä pituudelle.

Menipäs taas nyt niin saatanan synkäksi. Huomenna on perjantai, sitten tulee jo kovasti kaipaamani viikonloppu, joka ehkä tuo jonkinlaisen helpotuksen elämään. Sitten alkaa taas uusi viikko ja uudet kikkailut. Sitten saisi mun puolesta kyllä jo helpottaa. Musiikkihommia olisi kiva tehdä, opetella lauleskelemaan ja nauhoitella kaikkea uutta. Tai tehdä levyn kansia, ihan mitä vaan mikä olisi jotain muuta kuin tämä jatkuva sähellys tässä ympärillä. Kansihommat voisikin olla ihan virkistävää vaihtelua. Mistä tuli mieleen, että olisi kai kiva saada se Cut To Fitin levykin pihalle, saisi nyt vain helvetisti rahaa jostain niin voisi painaa niitä. Mutta enpä jaksa ottaa siitä stressiä, se ei selkeästi nyt ole päällimmäinen asia, kun kuitenkin voi soitella keikkojakin tässä, ja Eetu ja Vili saavat sohlailla muut bändikuvionsa kuntoon, niin katsellaan sitten. Kyllä meillä uusia biisejäkin jo seiskatuumaisen verran on, mutta milläs vitun rahalla me sellaista tehtäisiin, kun ei saada CDtäkään tehtyä. Jos pääsisin sossuille, niin rahaa tulisi jo nykytilanteeseen nähden ovista ja ikkunoista. Nyt ei tukipäivän jälkeen jää kymppiä enempää tilille, ja jää vielä uudempia laskuja odottamaan maksumuistutusta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti