sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Mikkelistä kotiutunut

Tultiin tässä juuri kotiin keikalta Kikkelistä Mikkelistä. Olihan se taas hyvin mukavaa, meininki oli sopivan kaoottinen ja pun(i)kki. Täytyy sanoa, että tämä bändi toimii jo melko hyvin yhteen noiden keikkareissujen kanssa, osaa laskea toisten lähtölatenssit ja hermojen kipupisteet ja toimia niiden mukaan. On ensinnäkin vitun hyvä, ettei tässä bändissä ole ketään ylimääräisiä. Tämä on pieni perhe, joka nyt muutenkin sisältää tietysti veljeni, mutta siis juuri näillä ihmisillä tämä vaan toimii niin vitun hyvin. Rakastan kaikkea tässä bändissä enemmän, kuin kovin montaa asiaa elämässäni. Joka ikinen keikka on parasta omalla tavallaan, joka ikisessä keikassa on jotain hienoa, paskatkin ovat lähinnä vain niitä, mihin pettyy itse. Odotukset ovat liian kovat jaksamiseen ja kykyihin nähden. Mutta siitä olen kyllä tyytyväinen, että keikan voi vetää nykyään ilman vettä tai lämmittelyjä. Se touhu alkaa olla niin selkärangassa, että se on melkein helpompaa kuin puhuminen. Ainakin jos kuuntelee mun välisössötyksiä, niin voi huomata että niin se onkin.

Mikkeli on siitä hauska kaupunki, että melko suuri osa meidän sukulaisistakin asuu siellä, tai Juvalla tai Ristiinassa, siinä samalla skaalalla kuitenkin. Siellä on aikanaan tullut pyörittyä melko paljonkin, mutta kun kaikki luokkakaverit aikanaan lähtivät sinne opiskelemaan, oli melko selvä valinta että minä lähden Lahteen, mikä tuntui paitsi vastalauseelta, myös tavalta sanoa "tahdon mahdollisimman kauas teistä." Nyt ne alkavat sitten valua tännekin pikkuhiljaa. Ja niitä on alkanut näkyä keikoillakin. Nytkin oli yksi Eetun luokkakaveri, joka oli meidän kanssa päiväkodissakin (ja jonka melko kivan näköinen mutsi oli meillä yläasteella kuviksen opettajana). Mukavahan se on nähdä niitä siellä, mutta on siinä välillä vähän sellainen sävy, että kylläpä se nyt on siistiä, kun yläasteella me oltiin niitä pitkätukkaisia "saatananpalvojia", joille oli helppo nauraa. Mä teen vieläkin samoja asioita kuin silloin, joku on kääntänyt kelkkaansa vuosien aikana, not pointing any fingers. Ei sitä kuitenkaan jaksa mitään itkeä, mielestäni se on aina vain kotiinpäin jos ihmiset heräävät noista päiväunistaan ja helpoista ja valmiiksi pureskelluista musiikkimauistaan kaivamaan syvemmälle ja ajattelemaan itse. Se on aina kotiinpäin ihmiskunnan kannalta.

Oli myös kiva soittaa Mikkelissä, koska sinne oli kaikkien näiden Kokkolan ja Turun sahausten jälkeen ihan vitun lyhyt matka. Siis mehän oltiin jo pitkästä aikaa himassa ennen kahtatoista! Tässä kerkeää vielä ottaa ihan iisisti, hakea pizzan ja katella maailman menoa kaikessa rauhassa. Huomenna mennään sitten lämppäämään Kanadan ihmettä Fuck The Factsia. Täytyy kysyä tunteeko ne Melissan. Jos tuntee niin lähden niiden matkaan, onhan se nyt aika vitun trippiä jos ensimmäiset vastaan tulevat kanukit sattuisi sen tuntemaan. Tuskinpa niillä on mitään käryä. Silti. Nyt haen pizzan, jossa on kananmunaa, salamia, sipulia ja pekonia. Eetun piikkiin, ei minulla vieläkään mitään rahaa ole. Life is peachy right now.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti