maanantai 12. maaliskuuta 2012

Maanantain separointia..

Kävin tänään ulkona kävelyllyä The Doorsin LA Womanin verran, ja siinä ympäri Lahtea kävellessä tuli mieleen jokin vanha YUPn haastattelu, jossa herrat tilittivät siitä, etteivät käsitä sitä miten joku kuuntelee musiikkia koko ajan, tehdessään mitä tahansa. Jokaiseen levyyn kuuluu keskittyä ja levyn kuuntelun pitää pysäyttää kaikki muu toiminta. Toki, sellaisiakin hetkiä elämässä on, jolloin ei tee todellakaan yhtään mitään muuta, kuin kuuntelee musiikkia. Mutta minulla soi musiikki koko ajan. Se ei ole taustalla tapettina, se on syventämässä ja värittämässä tekemisiäni, antamassa tilanteelle tietynlaista elokuvallisen kerronnan henkeä. Erilainen musiikki sopii eri vuodenaikoihin, eri tilanteisiin ja eri tunteisiin. On hienoa kun onnistut valitsemaan juuri oikean levyn johonkin tilanteeseen, yleensä se meinaa mennä vielä niin, että mitä suurempi kontrasti, sen kylmemmät väreet meinaa tilanteesta tulla. Esimerkiksi sellaiset levyt, jotka monesti voi tuntua steriililtä ja kylmältä, toimii talvi-iltana kaupungin läpi kävellessä, kun raskaat kerrostalot tuntuvat joka hetki kaatuvan päälle tai ainakin kasvavan niin korkeiksi, ettei kuuta näe mistään suunnasta. Tänään auringon paisteeseen ja kylmään tuuleen sekoittuva Morrisonin MOOOJOOO RAAAAISIIIIIING! toimi todella mukavasti, oli vaikea olla hymyilemättä.

Ihmiset varmasti pitävät mua täytenä sekopäänä kun kävelen tuolla helvetin isot luurit korvilla, suurimmaksi osaksi ne ovat hämäystä, koska vain vasen puoli kuuluu selkeästi ja ilman ongelmia. Sen lisäksi mulla on tavallisesti liian isot talvikengät, raiskaaja-verkkarit ja hiukset sojottaa joka suuntaan. Mutta juuri about sen verran minua ulkomaailma kiinnostaa, että en jaksa välittää muiden saamista mielikuvista. Tilanne on sinänsä nurinkurinen, että menen ulos olemaan yksin musiikin kanssa, ja internetiin sosialisoimaan ihmisten kanssa. Tätäkin mietin siinä kävellessäni. Ja sitä, mitä Morrison sanoisi jos koittaisi selittää sille mikä internet oikein on. "Se on niinkuin LSDn luoma kollektiivinen yhteys koko ihmiskunnan välillä, mutta se on ihmismielen ulkopuolella, ja tavallaan se ei kuitenkaan ole, koska se on vain ja ainoastaan meidän päämme sisällä, meidän keskinäisistä sopimuksistamme olemassa ja täysin riippuvainen siitä, mitä ihmiset siellä jakavat." Tästä tuli mieleen, että luin toissailtana tutkimuksesta jossa LSDtä on käytetty menestyksekkäästi alkoholistien hoidossa. En epäile ollenkaan, etteikö pieni matka sisäänpäin auttaisi itsekeskeisyydessään ja -säälissään pyörivää ihmistä näkemään itseään vähän päänsä ulkopuolelta. Tämä johtaa varmasti myös oman olemassaolon pohdiskeluun, ja sieltä sitten myös ehkä paremman itsehillinnän kehittämiseen. Tekisi mieli aloittaa empiiriset kokeet kaikilla lähipiirin alkoholisteilla, mutta en tiedä miten avoimesti ne suhtautuisivat siihen tyrkyttäisin niille happoja. Lisäksi en tietääkseni tunne edes ketään, jolta saisi happoja. Eikun tunnenpas.

Nyt kun maailma on tulessa, eikä ihmiskunta voi enää mitenkään muka pelastaa itseään, olisi pieni itsetutkiskelu paikallaan itse kenelläkin. Sen voi todellakin tehdä ilman minkäänlaisia huumausaineita, se on aivan turha tekosyy itkeä ettei ole huumeita psykedeelisten sielunvaellusten suorittamiseen. Se tapahtuu ihan ajatuksen voimalla, oman ajatustyön kautta. Jos on vaikea päästä fiiliksiin, niin voi opetella vaikka kurkkulaulua ja mennä jonnekin pellon laitaan resonoimaan maailmankaikkeuden kanssa. On kuulema siistiä. Pitäisi itsekin tutustua sen touhun anatomiaan sen verran että oppii löytämään taajuuksia, joilla on mukava värähdellä yksikseen. Maailman palamisesta tuli mieleen, että Kataisen Kuoleman Kultti on kytenyt viimeaikoina epäilyttävän hiljaisella liekillä, muutamia yksittäisiä separeita lukuunottamatta Kokoomuksessa on oltu melko hiljaa. Saapa nähdä millaista vedätystä sieltä seuraavaksi tulee. Vili tosin vihjaisi, että jossain eduskunnan täysistunnossa taisi olla Kataiselta jotain selkeää sample-kamaa. Pitääpä kahlailla areenaa läpi.

Kävelylläni kävin nyt myös ostamassa Röyhkän Elämä ja Kuolema-levyn, ja ainakin tämä on ihan helvetin hyväsoundinen levy, löytyy monenlaisia biisejä ja mukavan sekopäistä meininkiä. Ehkä tähän monttuunkin pitää kaivautua syvemmälle. Tuli jostain tajunnan syövereistä mieleen, että harmi kun ei eilisestä illasta saatu talteen mun hienoa kontribuutiotani suomalaiseen iskelmäperinteeseen. Soitin ja lauloin kaksiosaisen kappaleen, jossa lähdettiin Karjalasta kaupunkiin ja jätettiin perhe taakse, nyt lähikapakassa muisteltiin Karjalaa paksun pohjan läpi.. Toinen osa kertoi mystisestä karjalaisakasta, joka opetti minut soittamaan kitaraa, mutta ei laulamaan samaan aikaan, että mikäs tämä homman nimi nyt oikein on kun opetetaan soittamaa kitaraa, mutta ei kuitenkaan laulamaan samaan aikaan. Ihan paskaa. No, ehkä joskus opin senkin homman niin ei aina tarvitse siitä itkeä. Huominenkin päivä on vapaata. Kuolen tylsyyteen jo tänään. Kukaan ei tullut kahvillekaan,kun kaikki muka tekee jotain tärkeämpää. Töitä. Pah.

5 kommenttia:

  1. the doors! mulle taas doors aukeni aikoinaan pitkissä liikennevaloissa the endin kuuntelun kautta... jotenkin aluksi kaikki tuntui hidastuvan kunnes se biisi vaan eskaloituu ja eskaloutuu!! se oli ihan mahtavaa! ja koko doorsin tuotanto on hienoa mutta ton the endin kautta pääsin siihen vasta kunnolla sisälle... ei olekkaan tullut jostain syystä aikoihin doorsia kuunneltua joten voisin vaikka laittaa soimaan! kiitos tästä!

    VastaaPoista
  2. Eipä minkään, loistobändi joka kyllä todellakin tiesi mitä teki: veti huumeita, ja siinä sivussa soitteli bluesia. Tällaisia levyjä pitäisi tehdä enemmänkin tänä päivänä, ihan perusjuttuja ilman mitään vitun sekoilua, ja huomattavan paljon ihan vain tutun rungon päälle jamittelua ja bändin kesken yhteensoittelua. Pitäis ehdottomasti ostella vinyylille näitä levyjä.

    VastaaPoista
  3. todellakin!! the doors, morrison hotel ja la woman on vaan kaikki sellaisessa kulttimaineessa että paikasta riippumatta ne vinyylinä maksaa sen +20e... sama juttu pink floydin dark side of the moonin ja the wallin sekä lähes kaikkien jimi hendrixin ja bob dylanin vinyylejen kohdalla... jos ei nyt oikein hyvä tuuri käy ja satu löytämään niitä käytettyinä... tähän dilemmaan olen levykaupoissa törmännyt koska onhan ne nyt aivan mielettömän hienoja levyjä ja sellaisia joita ehdottomasti haluaisin myös siinä vinyylimuodossa omistaa mutta kun sillä +20e saakin jo kaksi saman aikakauden vinyyliä jotka on vaa'assa niissä tilanteissa sitten painaneetkin enemmän ja nämä klassikot on jääneet korjaamatta... vaikka useaan kertaan olen niitä jo kädessä pitänyt ja meinannut viedä kotiin... mutta kyllä jonakin päivänä vielä!

    VastaaPoista
  4. Kirpparilla tulee välillä vastaan Hendrixia 15 eurolla, mutta ne on hävinneet kympin akkariblueskokoelmille tai John Lee Hookerille. Eniten vituttaa etten ostanut Band of Gypsiesiä vitosella, kun kerran tuli vastaan. Ei ole tullut toista kertaa.. Ei levykaupastakaan kuitenkaan viitsisi ihan joka päivä viimeisillä rahoillaan levyjä himaan kantaa, vaikka viimeaikoina se on melkein siihen mennytkin.

    VastaaPoista
  5. oho, huijasin... LA Woman lähtee 18 eurolla jos kirppikseltä ei tule vastaan! voisin itsekkin alkaa kierrellä niitä vähän enemmän löytöjen toivossa...

    VastaaPoista