tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kun menet riittävän syvälle perseeseesi, huomaat kurkkaavasi kurkustasi.

Olen viettänyt iltapäiväni Yle Teemalla, katsomalla mm. pääministeri Kataisen ja Suomen hiekkapilluisimman naisen, Mari Kiviniemen haastatteluja, mutta vasta viimeisen tunnin aikana olen löytänyt jotain todella päräyttävää, nimittäin Prisman dokkarin mikromaailmoista. Siinä oli kuvattua hämähäkkejä HDnä ja kaikkea muuta siistiä, lähinnä äärimmäisen pieniä juttuja äärimmäisen isona. Olen jotakuinkin vakuuttunut siitä, että Voltairen Mikromegas on kaikkeutta ajatellessa oikeilla jäljillä. Tästä meidän maailmastamme voi luultavasti päästä äärettömän paljon isompiin ja äärettömän paljon pienempiin universumeihin, joiden läsnäoloa emme keskinkertaisuuttamme kykene huomaamaan, ja jos huomaamme, emme pidä sitä merkityksellisenä. Kuulostaahan se tyhmältä jos koittaa istuttaa maailmaa joko tieteen tai uskonnon raameihin, mutta kun ottaa sen laatikon, laittaa sen lekalla kasaan ja alkaa tutkia mistä se on tehty, huomaa että filosofiselta kannalta kaiken äärettömyys on vain ja ainoastaan loogista ja yksinkertaista. Mitä pienemmäksi meren ja sen eliöt laittaa, sitä enemmän se alkaa näyttää tähtitaivaalta. Harmittaa, kun en nähnyt dokumenttisarjan aiempia osia, on ollut internet-telkkarikin vähemmällä viimeaikoina.

Lopultakin kaikkein pienimmätkin asiat ovat lähinnä tyhjää tilaa, ja jotain hassuja varauksellisia juttuja jotka liikkuvat siinä tyhjässä tilassa äärimmäisen nopeasti. Jos siitä mennään syvemmälle, saadaan luultavasti lisää tyhjää tilaa. Ja jos meidän avaruudessamme ja maailmankaikkeudessamme liikutaan ulospäin, on sekin vain tyhjää tilaa, jossa pyörii juttuja erilaisilla nopeuksilla. Luultavasti sekin muodostaa yhden äärettömän pienen jutun, josta pääsee ulospäin johonkin niin massiiviseen ja järjettömään, ettei sen ajattelussa ole enää mitää järkeä missään muualla, kuin mökkihöperöityneen keittiöveitsifilosofin päässä. Meidän kannaltamme on toki yksi ja sama, onko se todellista vai ei, meillä on aina olemassa käsityksemme siitä, minkä tiedämme varmaksi, ja lisäksi uskomuksemme siitä, mikä saattaa olla (as in jumalat ja muut vastaavat vaihtoehdot niille asioille, joita emme ole selittäneet). Silti tällaiset ajatusleikit ovat minun päässäni aina hauskoja, joten en silläkään uhalla lopeta, että joku mielikuvitukseton tieteen ja järjen rakastaja pahoittaa mielensä.

Olen aina ajatellut todellisuutta vähän siltä kannalta, että on olemassa ekstrovertti, fyysisten asioiden ja tapahtumien, ajan ja paikan universumi, jossa valo taittuu aina tietyllä tavalla ja tapahtumat seuraavat toisiaan tiettyjen lakien ja sääntöjen mukaan. Sitten on olemassa sisäänpäin kääntynyt universumi, joka ikisen ihmismielen sisäinen todellisuus, joka on ajatusten, kaaoksen, järjettömyyden ja oivalluksen universumi. Siellä asiat tapahtuvat satunnaisesti, joskus jonkin asian laukaisemina, joskus vain tylsistymisen johdattelemina ilman sen suurempia tarpeita, joita pitäisi täyttää. Tähän universumiin ei siis kuulu mitään kuolleita sukulaisia ja piripää-meedioita, vaan pelkästään ihmisen henkilökohtaisen kokemisen ja ajattelun sisältämä ja rakentama maailmankaikkeus, jokaiselle henkisten kykyjen ja ominaisuuksien mukaan rakentunut. Toki tajuntaansa voi yrittää myös laajentaa avaamalla sinne uusia, kaoottisempia yhteyksiä tai sulkemalla tiettyjä osia sieltä huumeiden avulla, mutta perus setupillakin se on aika helvetin trippaava asia.

Lisäksi nämä jokaisen ihmisen päänsisällä joka suuntaan kasvavat universumit kykenevät tämän välissä olevan maailman avulla kommunikoimaan ja verkostoitumaan keskenään, ja ehkä osin tästä tarpeesta ihminen on luonut myös internetin, ihmiskunnan tajunnan muurahaispesän, jossa käy jatkuva vuorovaikutuksen kuhina, havaitsemisen ja oppimisen sähinä ja räime. Se on kollektiiviseksi tajunnaksi rakentunut kaikin puolin hankala ja ristiriitainen maailma, joka tällä hetkellä vastaa ehkä lähinnä vastasyntyneen vauvan tasoa, jossa jokaikinen uusi ärsyke ja mielihalu vie kaiken huomion, ja jossa jokaikinen äärettömän pieni ihminen tahtoo tulla kuulluksi. Osaltani en tietystikään helpota tätä, kun jaan tämän kaiken tajunnanvirran julkisesti, enkä raapusta sitä noihin suttuvihkojeni sivuille, mutta puolustuksekseni totean, että nuo suttuvihkot tulevat minulle muutenkin niin kalliiksi, että mieluummin kirjoitan tänne, missä se on minulle lähestulkoon ilmaista. Ja toivon myös, että ennen kaikkea käynnistän muissa ihmisissä jonkinlaisen tajunnan tutkimishalun tai yrityksen, jota kautta ihminen ehkä oppii arvostamaan itseään enemmän, ja oppii yrittämään elää elämäänsä niin, ettei ole mulkku kaikille koko aikaa, tai trollaile internetissä ihan vain trollauksen vuoksi. Hyvä vitsi kun vaatii toimiakseen myös kontekstin tajua, mikä ei kaikille tunnu olevan ihan niin selvä asia. Niin kuin ei ilmeisesti sisälukutaitokaan. Mikä toisaalta on kyllä ihan sama asia, kuin kontekstin taju.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti