lauantai 24. maaliskuuta 2012

Demian

Nyt on käyty kirjastossa vaihtamassa vanhat neulat uusiin ja heti ensimmäisenä tykitelty Hermann Hessen Demian otsasuonet pullistellen. Jos minua jokin tässä maailmassa harmittaa, niin se on nimenomaan se, että hänen ja Vonnegutin elämät on nyt suljettu, enkä voi kysyä heiltä mitään näistä kirjoista. Siksi minun täytyy vain katsoa sisäänpäin, lukea ja yrittää hajottaa se kaikki osiin, kaivaa sisältäni ne merkitykset, jotka minun suppea mieleni pystyy niille tarinoille, selityksille ja symboleille antamaan. En koskaan väitä löytäväni minkäänlaisia absoluuttisia faktoja, koska pohjimmiltaan en usko sellaisia olevan olemassakaan. On ihmisten subjektiivisia ja kollektiivisia käsityksiä asioista, ja on aina syytä muistaa, että valo on osannut taittua jo ennen kuin ihmiset ovat osanneet laskea sille kaavaa.

Demian kertoo taas yhden ihmisen tarinan, ja Hesselle jotenkin ominaisesti kirja ei ole nimikkohenkilönsä tarina, vaan nimi toimii eräänlaisena omistuksena henkilölle, joka on jotenkin merkittävästi ohjaamassa päähenkilön kohtaloa. Tässä kirjassa Max Demian järkyttää nuoren päähenkilön maailmankuvaa kyseenalaistamalla Raamatun opetukset esimerkiksi Golgatan ryöväreistä ja ennen kaikkea Kainin tarinasta. En tiedä onko jokainen huono veli joskus ihmiskunnan aikana pohtinut Kainin tarinaa samalla tavalla kuin minä, tuntien empatiaa nimenomaan Kainia kohtaan. Onhan se kuva veljensä tappajasta vähän syyttävä ja yksipuolinen, toinen on kuitenkin varmasti ollut ärsyttävä mulkku, joka ei ole osannut lopettaa ärsyttämistä ajoissa. Demian esittää toisenlaista vaihtoehtoa, joka vaikuttaa ihmismielen tuntien melko todennäköiseltäkin, nimittäin sitä että Kain on ollut samanlainen erakko, yksinäinen mies, jollaisia on maailmansivut täynnä. Koska he eivät sopeudu ympäröivien ihmisten maailmaan, heitä halveksitaan ja heihin suhtaudutaan epäluuloisesti, ehkä joskus jopa pelätään. Tällainen pelko on sitten synnyttänyt huhuja merkistä, jota he kantavat, koska heidät erottaa muista ihmisistä jo kauas. Jälkeenpäin on merkille annettu selitykseksi väkivaltaista luonnetta ja vielä vähän myöhemmin murhaa, joka on ihan melodramaattisuuden nimissä paisunut veljensurmaksi, ja tästä syystä tarina Kainin merkistä on ollut vain jonkinlainen kertomus eristäytyvästä ja syrjään vetäytyvästä luonteesta, johon kanssaihmiset eivät ole osanneet suhtautua.

Tämä merkki on käytännössä vain välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan. Kiinnostuksen puute, joka tekee kanssakäymisen vaikeaksi. Kirjassa nostetaan esille myös unien ja unelmien merkitys, kuinka jokainen ihminen elää jollekin unelmalle, mutta suurin osa elää jonkun muun unelmalle omansa sijaan. Onhan tämä aivan selkeästi havaittavissa tässä päivässä, nuorissa ja aikuisissakin. Kaikki haaveilevat menestyksestä ja rahasta, pennut gangstarap-tähteydestä ja idolsista, aikuiset yritysten kasvattamisesta ja johtamisesta, miljoonabonusten nostamisesta ja materiassa kierimisessä. Tuskin kuitenkaan vaikkapa tähän minun pieneen lukijakuntaani sellaista ihmistä mahtuu, ellei joku Nordean hallituksen jäsen ihan camp-arvon takia lueskele köyhän pökälepäähipin tilityksiä.

Tässä pieni mauste vielä sille: kävin tänään terveyskeskuksessa mahataudin takia, ja terkkari kysyi miljoonan muun kysymyksen ohessa, että "maistuuko ruoka?" Vastasin, että kyllähän se tietysti maistuisi, mutta seitsemällätoista sentillä ei kyllä ole pariin päivään yhtään mitään syöty, mitä nyt töissä sain eilen vähän jämiä. Se lopetti kaiken tekemisensä ja katsoi minua pitkään suu auki. Sitten se vain kysyi, onko mulla jotain kavereita, jotka voisi auttaa, vastasin hymy korvissa että veljellä on tänään kuule palkkapäivä, syödäänkin hyvin, ennen kuin rahat menee rästilaskujen maksamiseen.

Lapset opetetaan kilpailemaan, pelkäämään tuntemattomia, eli siis kasvamaan ilman yleistä luottamusta ja empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Jokainen on yksilö, vaikkei hänessä olisikaan yhtään mitään valmiuksia kasvaa yksilöksi, täydeksi ihmiseksi joka kykenee toimimaan yksinäisyydessä. Ei kaikilla ole sellaiselle mitään tarvetta. Suurin osa ihmisistä kuitenkin tahtoo kuulua maailmaan, joka pysyy turvallisena ja muuttumattomana, helppona ja samana. Tällaisia ihmisiä ohjataan ylläpitämään kaikenlaista kasvua, kertomatta että se kasvu nimenomaan tulee olemaan se asia, joka hitaasti muuttaa maailman heidän ympäriltään, antamatta paineessa heille aikaa kehittää itseään ja kasvaa sen mukana. Tästä syystä he jäävät ulos omasta maailmastaan, siitä mitä ovat olleet itse rakentamassa, eivätkä pääse mukaan sen rattaisiin, vaikka tahtoisivatkin. Syntyy yksi porukka onnettomia, jotka elivät toisten unelmille. Toinen porukka onnettomia syntyy siitä, kun nämä "Kainin lapset" istutetaan paikkoihin, jotka eivät ole heitä varten, joissa he joutuvat olemaan tekemisissä näiden toisten onnettomien kanssa, jotta masentuisivat yksinäisyydestään ja sulavat osaksi onnettomia. He eivät kuitenkaan ole koskaan samanlaisia, koska heidän onnettomuutensa kumpuaa siitä, että he ovat tienneet olleensa jotenkin oikealla polulla etsiessään itseään, mutta he vihaavat itseään koska luovuttivat sen muiden asettaman paineen edessä. He eivät löytäneet sitä kohtaloa, jota olivat etsimässä.

Kohtalo muutenkin on melko taipuisa käsite. Jotkut näkevät sen elämän fatalistisena linjana, joka kulkee kohti ennaltamäärättyä pistettä, jossa odottaa joku hyvä loppu, tai huono loppu. Freire vihasi tätä puolta kristillisyydessä, koska katsoi sen oikeuttavan länsimaisen sorron köyhissä maissa, joissa ihmiset opetettiin alistumaan kurjuuteensa, vaikka kaikki avaimet yhteiskunnan muuttamiseen olivat juuri mykän enemmistön käsissä. Demianissa kohtalo on lähinnä ihmisten vuorovaikutuksen välittäjäaine, joka vetää tiettyjä ihmisiä toisiaan vasten, ohjaa heitä toimimaan joskus jopa vastoin harkintaansa aiheuttaakseen toisessa ihmisessä muutoksen. Kaikki vihaiset sanat, joita sanomme jollekin, ovat hänen alitajuisesti pyytämiään, kaikki vihamme jotakin kohtaan on repaleisten ihmisten pyrkimys tulla ehjäksi. Kirjassa kohtalolle oli asetettu tietynlaisia maagisia ominaisuuksia, ihmisen kutsumista ajatuksella ja ajatustenlukua, mutta ne pohjautuivat vain tarkkaan päättelyyn, ja aavistukseen, sisäänpäin kääntymiseen ja (taas) jonkinlaisen hindulaisen tai buddhalaisen mielenrauhan hetkelliseen tavoittamiseen.

Yksi keskeisiä pointteja kirjassa on se, että vaikka uskonnot pyrkivät näkemään maailman dualistisena paikkana, jossa palvotaan hyvää ja pelätään pahaa, ovat kaikki uskonnot pohjimmiltaan ihmisen vaihtelevaan moraalikäsitykseen perustuvia, aikojen mukana muuttuvia instituutioita, jotka ohjaavat ihmistä ja kieltävät tältä niitä osia itsestään, jotka ovat ihmisten kontrolloimisen kannalta kiusallisia. Tavallisimmin suurin ja tärkein näistä on seksuaalisuus ja lisääntyminen, joka sivuutetaan nopeasti sanomalla että elämä on lahja, mutta vaikenemalla siitä että se saa väistämättä alkunsa synnistä. Pahuus synnyttää hyvää, kuolema elämää. Ne ovat saman maailman kaksi osaa, jotka ovat keskeisesti sidoksissa toisiinsa.

Minulla on tämän asian suhteen ollut yksi pieni valaistumisen hetki. Niitä on ollut minulla muutamia elämäni aikana, mutta tämän muistan juuri nyt erityisen hyvin, se on ollut heinäkuun alussa vuonna 2010, olin viimeisiä päiviä töissäni reppupajalla Lahden kaupungilla, ja olimme Renkomäessä maalaamassa aitaa. Pidin taukoa, istuin penkillä ja tuijotin omaa varjoani, joka lankesi suoraan eteeni, kello taisi olla yksi tai kaksi päivällä. Ensin katsoin vain omaa varjoani, miten täydellisen jähmettynyt ja liikkumaton se oli hiuksia lukuunottamatta, jotka näyttivät tuulessa siltä kuin pääni olisi ollut tulessa. Sitten tajusin näkeväni myös jokaisen ruohon korren varjon tuulessa, jokaikisen pienen värähdyksen, koska silmäni eivät liikkuneet mihinkään. En voinut liikuttaa niitä. En ollut missään muualla, ulkona ruumiistani tai muuta paskaa. Olin ennemmin niin sisällä itsessäni, että kykenin näkemään taas kunnolla sieltä uloskin päin. En nähnyt ruohoa, näin vain varjojen liikeet, ja tajusin että jos en näkisi varjoja, ei edessäni olisi yhtään mitään. Ilman varjoja ei ole syvyyttä. Voi olla hahmoja ja muotoja, mutta ne ovat kaksiulotteisia, epätodellisia ja turhia. Vasta varjo antaa sille minkäänlaisen syvyyden ja perspektiivin, ja vain se varjo seuraa sitä aivan joka ikisen liikeen mukana. Se on ainoa pysyvä ja varma asia, niin kauan kuin on ruohonkorsi, sillä on varjo. Pimeänä aikana se varjo vain peittää koko korren, mutta heti kun jostain tulee vähänkin valoa, varjo on antamassa sille syvyyden, asettamassa rajat, kertomassa mihin se loppuu. Sitä on vaikea selittää muuten kuin epämääräisenä fiiliksenä. Tämä trippi taisi kestää jonkun kymmenen minuuttia ja säpsähdin hereille kun pari duunikaveria tuli tökkimään ja naureskelemaan jotain suuren samurain pohdinnoista. Naureskelin, että tissithän siinä oli mielessä.

3 kommenttia:

  1. "He eivät kuitenkaan ole koskaan samanlaisia, koska heidän onnettomuutensa kumpuaa siitä, että he ovat tienneet olleensa jotenkin oikealla polulla etsiessään itseään, mutta he vihaavat itseään koska luovuttivat sen muiden asettaman paineen edessä."

    kukaan ei olisi voinut sanoa paremmin tätä koska nimenomaan tältä musta on viimeisen vuoden ajan tuntunut!! olin oikealla polulla, juuri sillä millä halusin olla ja onnellinen... olin jo onnistunut siinä mihin kukaan ei uskonut mun pystyvän mutta jostain syystä luovuin siitä kaikesta ja sen jälkeen on tuntunut että koko identiteetti on hajonnut... ja haluan olla taas se ihminen joka ennen olin ja päästä takaisin siihen pisteeseen mutta voimat on jotenkin mennyt... mutta sen vaan tiedän niin kuin tuossa kirjoitit että itseäni tulen vihaamaan jos luovutan kokonaan, olen alkanut vihaamaan jo nyt...

    VastaaPoista
  2. Ja se on merkki siitä, että olet nyt hakoteillä. Vaikka muut elävät itseinhossa, se ei ole kenellekään syy hylätä sitä, mikä tuntuu itsestä oikealta ja hyvältä. Jokaisen kun kuitenkin pitäisi pyrkiä tulemaan ehjäksi, tuntemaan se oman nupin toiminta ja sen heikommat paikat. Yhteiskunnassa ei oikein tietysti jakseta katsella erilaisuutta, mutta se ei lyhytnäköisyydessään tajua, että henkisesti ehjä ihminen on aina parempi vaihtoehto kuin rikkinäinen, vaikka se olisikin työtön jonkun pätkän elämästään. Se ei sentään projisoi pahaa oloaan muihin ihmisiin ja kaikkien yhteiseen omaisuuteen..

    VastaaPoista
  3. on kyllä! ei kannata koskaan luopua siitä mikä tekee onnelliseksi, oli se muiden mielestä kuinka tyhmää ja uhkarohkeaa tahansa... pitää vaan jotenkin koittaa taas löytää se oma suunta...

    VastaaPoista