keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Utopian uskontokäsitys.

Thomas Moren Utopian takakansi sulkeutui juuri, ja täytyy sanoa, että siinä missä kirjassa esiteltiin kyllä etenkin ajalleen edistyksellisiä käsityksiä työstä ja sodankäynnistä, otettiin uskonnon kohdalla aika reippaasti takapakkia. Tietysti omaa aikaansa vasten nämäkin asiat ovat olleet ennen kaikkea erilaisia ja uusia, koska se oli lähinnä rikkaitten oikeutta ja moraalia noudattavaa aikaa. Kirkko oli sotkeutunut maallisiin asioihin vielä vahvemmin kuin tänä päivänä, ja raha kelpasi kaikille. Kyllähän te kaikki larppaajanörtit nyt tiedätte millainen keskiaika oli, enkä oleta juuri muunlaisten ihmisten tätä kai lukevankaan.

Hyviä juttuja Utopian uskonto-osuudessa oli kaksi. Toinen oli se, ettei papin virkaa suljeta pois naisilta, vaikkakin naisen pitää olla vanha leski ennen kuin hän pääsee papiksi. Tämä ei varmasti ole käynyt monellakaan tuon ajan saarnaajalla mielessä, että nainen voisi suoriutua hänen tehtävästään. Toinen asioista oli uskonnonvapaus, joka koski kaikkia maan kansalaisia. Se ei vain koskenut ateisteja, mistä tulee mielestäni pieni ristiriita tuohon järkeä ja ajattelua palvovaan maahan. Saat uskoa mihin tahansa, kunhan et usko siihen että olet vain lihaa ja verta ja kuollessasi sielusi, mikä ikinä se onkaan, lakkaa olemasta ja kaikki muistot sinusta pyyhkiytyvät seuraavan kahden vuosisadan aikana täydellisesti. Ateistit eivät ole ihmisiä, koska he kieltävät ihmisen henkisen puolen olemassaolon, ja alentavat itsensä eläimen tasolle, näin ollen heitä tulee kohdella kuin eläimiä. Näiltä osin uskovien parissa ei mikään ole muuttunut. Jehovan todistajan kanssa viikko sitten keskusteltuani huomasin, että hänen on todella vaikea havaita muunlaista kuin uskonnollista humanismia. Uskonnollinen humanismi, joka käytännössä on lähinnä lähetystyötä ja jumalan sanan levittämistä, 0n mielestäni äärimmäisen pelottavaa ja vääristävää kamaa. Kaikki afrikkalaiset istuvat kärpästen keskellä sympatiaa keräämässä mutakuopassa, eikä heidän elämänsä ole miltään osin mukavaa. En ihan jaksa uskoa, ja kun sinne asti pääsen, kerron teille kyllä kuinka asian näen.

Toinen hämmentävä kohta oli se, jossa papit vapautettiin kaikesta kuolevaisten tuomiosta. Pappia ei saa tekojensa, oli rikos kuinka vakava hyvänsä, perusteella tuomita maallisessa tuomioistuimessa, vaan hänen tulee selvittää välinsä jumalan kanssa. Tuttu malli toki täältäkin, mutta äärimmäisen väärä, ja varmasti tekee monesta rikollisesta papin. Totta kai on naivia alkaa jotain yhteiskuntamallin ihannetta romuttaa sillä että heittelee taas ihmis-kortteja pöydän täyteen, kun sen on tarkoitus olla vain ja ainoastaan ajatus siitä, miten asiat voisivat mahdollisesti toimia, eivätkä nämä herrat renessanssin alussa voineet tietää, että asiat tulevat menemään vielä paljon huonommaksi. Etenkin juuri uskontojen osalta. Monella tapaahan tämä utopia tuntuu kuvaavan 1950-60 -lukujen maatalous-Suomea kaupungistumisen kynnyksellä, mutta sekään ei sitten kauan kestänyt kun ihmiskunnan äkkiurbanisaatio painoi päälle. Utopiassa ei myöskään uskottu ennustuksiin tai horoskooppeihin, mutta kylläkin rukouksen jumalaiseen voimaan ja anteeksiantoon. Vuoden viimeisenä päivänä perhe matelee miehensä jaloissa ja tunnustaa rikkeensä ja syntinsä miehelle, jotta kaikki voivat mennä hyvillä mielin jumalanpalvelukseen, jossa rukoillaan yhdessä pelastusta ja anteeksiantoa.

Muutamia vuosisatoja myöhemmin saksalainen Karl Marx heitti ilmoille ehkä väärintulkituimman lauseensa: "uskonto on opiumia kansalle." Jokainen nihilistinen kiihkoateisti näkee tämän suorana hyökkäyksenä kaikkia uskontoja kohtaan, ihan kuin se olisi huume muiden joukossa, joo, fuck, poltetaan kirkot! Marxin aikaan opium ei ollut huume, vaan lääke. Hänen sanomansa oli siis huomattavasti yleisesti luultua pehmeämpi, hänen tarkoittaessaan uskonnon toimivan ihmiselle lääkkeenä hänen oman kuolevaisuutensa ymmärtämisessä ja traumojen parantelussa. Tästä olen pahimpien teiniangstivuosieni jälkeen osannut jakaa suuren osan. Uskonnot eivät ole täydellisen merkityksettömiä, koska ne ovat antaneet ensinnäkin mahdollisuuden ajattelun vastakkainasetteluun ja dualismin kehittelyyn, ne ovat rakentaneet niitä koulujakin joka puolella maailmaa, ja monesti olleet ihan rehellisiäkin omasta yksipuolisesta näkemyksestään. Olen sitä mieltä, että ihmisen tulee löytää ne omat valheensa, joiden kanssa kuolla. Jos hän löytää ne uskonnosta, ja jos ne saavat hänet löytämään oman mielenrauhansa, ei kenenkään kuulu ottaa sitä häneltä pois. Tämän olen oppinut isoisomummoistani, joista toinen kuoli 84-vuotiaana muutamia vuosia sitten, ja toinen on joutunut hautaamaan kaikki lapsensa ja vielä viimeisimmän miehenkin, jolle oli luottanut kaikki omat asiansa hoidettavaksi lopuksi ikäänsä. Ei sellaisille ihmisille mennä sanomaan, että kaikki mihin uskot on valhetta ja väärin. Joillekin se saattaa näyttäytyä tietysti taas sellaisena, ettei pidetä tiukasti kiinni periaatteissa, mutta fundamentalismi ei koskaan ole ollut minun juttuni muutenkaan. Minusta se on ennen kaikkea inhimmillistä välittämistä antaa ihmisten uskoa mihin tahtovat, ja tehdä omat päätöksensä omilla aivoilla pähkäiltyjen tulkintojen joukosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti