tiistai 21. helmikuuta 2012

Nuorisokulttuuriin ja musabisnekseen turhautumista.

Toinen syy miksi maanantai on parempi päivä, kuin sunnuntai: tulee uudet jaksot Cleveland Showsta, American Dadistä, Family Guysta, Pasilasta, Eastbound & Downista, ja suunnilleen kaikista muista ohjelmista joita maailmaan on tungettu. Siis käytännössähän ne tulevat sunnuntaina, mutta tällä puolella palloa ne ovat vasta maanantaina. Lisäksi saa tehdä työtä, mikä nyt ikävä kyllä tällä hetkellä on lähinnä kahvin lipitystä ja Frontside Ollien miljoonien variaatioiden ja livecovereiden kuuntelua. Jaksaisinpa olla kärsivällinen ja odottaa kaksi viikkoa että Warnerin saatanallisessa luolasa kehitetään jotain vielä hirveämpää epäpyhissä rituaaleissa, johon saavat osallistua vain Pahan Akseli, Kokoomuksen ylin johto, sekä tietysti Maki Kolehmainen jolla on nyt näköjään ihan hirveä draivi tehdä taidetta. Valtavaa luomisen tuskaa varmasti kärsii jossain helvetin yhdeksännessä kerroksessa, siellä Juudaksen kanssa jäisessä yksinäisyydessä kahlitun Saatanan revittävänä. Kyllä siihen osastoon kuuluisi jo aika moni muukin kaveri tällä pallolla, on tämä meno muuttunut sen verran hurjaksi.

Globalisaation myötä maailma ghettoutuu. Toki jokaisella on mahdollisuus päästä lumihiutaleeksi, nousta viideksi minuutiksi kuolevaisuuden rajojen yläpuolelle, mutta pudotus tulee kovaa, ja totaalisena. Vain harvalla on mitään todellista mahdollisuutta luoda itselleen hyvinvointia, ja lopuille alkaa olla itsestäänselvyys, että koska yritysmaailmassa saa noudattaa viidakonlakeja, niitä saa noudattaa myös koulun pihalla. Siksi meillä on nuoria, jotka puukottavan jonkun vitun viidenkympin pajarivelan takia, siksi meillä on nuoria jotka sekoilevat pitkin poikin leikkiessään gangstaa ja sotkeutuessaan syvempiin ongelmiin, kuin mihin todellisuudessa olivat valmiitakaan. Esimerkiksi tämä nuorten ES-kulttuuri, jota olen nyt saanut tutkia lähietäisyydeltä. Se ei ole yhtään mitään muuta, kuin nuorten roolileikkiä aikuisten alkoholikulttuurista. Sitä on ihan turha taivastella niin kauan kuin juomiseen suhtaudutaan jotenkin siistinä juttuna, ihan niinkuin 18-vuotiaat hommaavat kovia viinoja ihan vähän alaikäisenä, ostavat 13-vuotiaat energiajuomia ihan vähän alaikäisinä, ja "pärisevät" sitten pitkin raittia. Kyllähän jokainen täysi-ikäinen tietää, että 18-vuotias on ihan yhtä kakara, kuin 13-vuotiaskin, mutta heille nämä ovat aikuisia, ja näinollen myös roolimalleja. Jokaisen tulisi siis kantaa sellainen vastuu tuntemattomienkin ihmisten keskuudessa, tai olla valittamatta mistään muksujen kulttuuriin liittyvästä, koska se heijastelee aina vain heidän omia toimiaan.

Monkey see, monkey do. Tästä asennevammasta pääsee vain ja ainoastaan sillä, että lopetetaan omaan napaan tuijottelu ja katsellaan muita ihmisiä, heidän motiivejaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Vapaan markkinatalouden maailma on muka vapauden, demokratian ja individualismin maailma, vaikka individualismilla ja vapaudella on markkinoille merkitystä tasan niin kauan kuin yksilö käyttää vapauttaan ostaa juttuja, ja ostaa mahdollisimman paljon sitä samaa juttua kuin kaikki muutkin, eli tulee osaksi kuluttavaa massaa. Tämä on nähtävissä myöskin nuorissa, internet levittää ihanteet ja mallit tunneissa ympäri maailmaa, ja tästä syystä kaikki pukeutuvat samalla tavalla, kaikki kuuntelevat samaa musiikkia ja kaikki toistelevat samoja vitsejä. Sen aikaa kuin se myy, individualismi on jees. Jos jokainen päättäisi hajota erilleen ja pitää juuri ja vain ja ainoastaan siitä, mitä oikeasti pitää hyvänä, alkaisi hirveä paniikki siellä Warnerinkin markkinointiosastolla, ja taas ruikutus siitä kun ei ne paskat levyt myykään ihan infernaalisia määriä. Siinä on levy-yhtiö, jonka Suomen osasto saisi ainakin mennä rytinällä nurin. Kyllä Chisulle ja Jenskulle parempiakin koteja löytyisi. See what I did right there? So clever. Asko Kallonen näyttää hävinneen melko tehokkaasti joka paikasta, pari vuotta sitten se oli joka paikassa ja laukomassa hyvin ärsyttäviä kommentteja rokista ja show busineksestä. Nyt sen on korvannut Kimmo Valtanen, joka silloin sönkötti lähinnä Lordin imagosta, mutta osasi olla ihan yhtä ärsyttävä. Nämä ihmiset ovat tappaneet Suomesta valtavirtamusiikin, jonka ainoa todellinen pelastus tällä hetkellä taitaa olla Chisu. Kovin monet muut eivät taida tehdä musiikkiaan itse, samat Knipit ja Lasse Kurjet vääntämässä joka levylle biisejä.

Ongelman yksi puoli on toki se, että musaBISNES kulkee vahvasti juuri siihen suuntaan, mihin BISNES päättää narusta viedä. Kulutusmusiikkia kulutusajan kuluttaja-keräilijöille. On se vähän vaikea koittaa selittää mukeloille, joille kuukauden vanha biisi on jo VANHA, että setä se soitteli tänäänkin levyä, joka on tehty aika tarkalleen neljäkymmentä vuotta sitten, ja kuulostaa vieläkin paremmalta kuin mikään paska, jota sen jälkeen on tehty. Toisaalta siinä saan todistaa taas ennenaikaisen seniiliyteni, koska tottakai kaikki hyvä musiikki kuulostaa aina paremmalta kuin kaikki paska musiikki, riippumatta siitä minä vuonna paska musiikki on tehty. Mutta kuitenkin, parempi ymmärtää pointti. Vaikka osa ei varmasti jaksa edes kuunnella lausetta loppuun, vaan nappaa olennaisen informaation kolmesta ensimmäisestä sanasta. En ole katkera, en millään tavalla. Minua vituttaa nähdä järjetön määrä potentiaalia valuvan hukkaan siksi, että ympärillä olevat ihmiset eivät kannusta jalostamaan sitä luovuutta ja energiaa, mitä nuorilla olisi. Ja kun en ole missään johtoasemassa, en voi alkaa sanella, miten hommat tulisi mielestäni hoitaa, koska minulla ei ole siihen tarvittavaa kokemusta tai ymmärrystä. Hyväksyn sen, ja tyydyn puhisemaan yksikseni, ja välistä hämmentämään nuoria hyvin oudoilla vastauksilla.

Hauskaahan on se, että alun perin minun piti selittää jotain Hermann Hessestä, mutta ehkä luen tuota kirjaa vielä muutaman sivun eteenpäin ja kasaan ajatuksiani vähän, ja annan näiden asioiden tulla ulos siinä järjestyksessä, kuin tuntuu hyvältä. BURST!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti