tiistai 14. helmikuuta 2012

Nallemetsällä.

Nyt ihan vähän harmittaa, ettei koittanut metsästää lippu että olisi päässyt katselemaan Henry Rollinsia viikko takaperin, toisaalta on vielä toivoa jos lähtee jonnekin muualle katsastamaan sitä. Ajattelin että kun duunit vasta alkoivat, niin ei heti viitsi sanoa että moro, en tule paikalle. Nyt lievitän tätä kipua katsomalla youtubesta pätkiä, joita en ole ennen nähnyt. Onhan se ihan järkyttävän kova jätkä. Toinen kova jätkä on Nalle Wahlroos, jonka syväluotaavan haastattelun voi lukea Hesarin sivuilta. Kaivaisin linkin, ellei kissa kyttäisi tuossa hiiren yläpuolella, että voi nylkeä meikäläisen käden mikäli se sattuu kyseisen laitteen läheisyyteen eksymään.

Mikäli muistan päivällä lukemastani haastattelusta oikein, Nalle jaksoi 14 miljoonan euron bonuksien jälkifiiliksissä tohista mm. siitä, että nyt on Halosen presidenttiyden, ja Kokoomuslaisen valtapuolueen vastakkainasettelun aika ohi. En tiedä miksi tämä on Wahlroosin mielestä hyvä asia, koska ilman kyseisenkaltaista vastakkainasettelua, jossa pyritään tekemään kompromisseja kahden eri näkemyksiä ajavan porukan välillä, on olemassa vain yksipuolinen kuva siitä miten asioita tulee hoitaa. Ja kun tämä vasemmistolainen paska kaikenmaailman työntekijän eduista ja sosiaalisesta vastuusta ja välittämisestä on nyt putoamassa vähemmistöön (come on, SDP on pelkkä Kokoomuksen jatke siinä missä Keskustakin oli), ei Kokoomuksella ole enää vastavoimaa. Kyseessä on kuitenkin, vaikkakin nyt myös skarpannut puolue, "vapaata" markkinataloutta kannattava puolue, jonka päätehtävä tuntuu pääministerin toimien mukaan olevan lähinnä maailman talouden pelastaminen, vaikka sitten yksin. Vapaa markkinatalous lainausmerkeissä siksi, että tämä markkinatalous on vapaa tasan poliitikoille, sijoittajille ja pankeille. Kaikki muut ovat vain sen vankeja tai sivullisia uhreja. Edelleen, teen itselleni pesäeron kommarihippeihin, eivät ne ole osanneet hoitaa hommia yhtään paremmin, mutta ei ole paljon varaa leuhkia kapitalismillakaan.

Nalle vetosi haastattelussa siihen, että oman edun tavoittelu on jokaisen elävän organismin luontainen tapa toimia. Harva elävä organismi tavoittelee omaa etuaan kuitenkin tuhoamalla kaiken ympärillään, saattamalla miljoonat omat lajitoverinsa ahdingon ja kuolemankin partaalle saadakseen tyydytettyä omat halunsa. Luonnossa tapahtuva oman edun tavoittelu on lähes poikkeuksetta selviytymistä, hengissä pysymistä, eikä mukavuuden tavoittelua, jota rahan kanssa leikkiminen epäilemättä on. Lisäksi suurin osa näistä elävistä organismeista ei kykene tietoiseen ajatteluun, jolloin niitä ei voida pitää suoraan vastuussa kaikista toimistaan, toisin kuin tätä kävelevää kädellistä kuolemankonetta, joka on valmis ottamaan vapauksia, mutta hyvin harvoin valmis kantamaan niiden seuraamuksia. Ihmisellä on vastuu huolehtia itsestään ja muista kaltaisistaan, olla hävittämättä edes sitä omaa rotua, vaikka onkin hyvin onnistunut hävittämään monta muuta lajia. Ihminen on myös onnistuneesti suojellut moniakin eläimiä tuholta, mutta kun se osaisi pitää vielä omat lajitoverinsa turvassa, täällä voisi olla ihan mukavakin elellä ja hengitellä. Olisi vähän puusilmäistä väittää, että ihminen saisi toimia kuin leijona siksi, että leijonat saavat toimia kuten leijonat. Se kieltää ja yrittää tehdä tyhjäksi monen vuosituhannen mittaisen filosofisen ja tieteellisen historian, joka erottaa ihmisen leijonista ja apinoista.

Lisäksi Wahlroos keuhkosi siitä, että tämä systeemi ei kannusta tekemään työtä, koska työttömänä saa liikaa rahaa. Se ei ole ongelma, vaan se, että kun saat vaikka puhuttua itsellesi osa-aikasopimuksen, josta käteenjäävä kuukausitulo ei ole riittävä elämiseen, eikä edes enempää kuin työttömyystuki, niin byrokratian rakastelijat vaativat sinua jättämään osa-aikapaikkasi. Mielestäni kannustaisi enemmän siihen työntekoon, että saisit käydä osa-aika töissä, ja saisit vähemmän tukea, se järjestely ei luultavasti vituttaisi yhtäkään pätkätyöläistä, mutta kun systeemi tekee sinut työttömäksi, vaikka tahtoisitkin käydä töissä, se ei ruoki verotuloja valtion kassassakaan millään tavalla, ja saa nuoret näyttämän laiskoilta ja saamattomilta. Tätä esimerkkiä ei tarvinnut kaukaa hakea, veljeni on nyt päässyt tuohon paperisotaan, jota minä kävin vuosi takaperin. Onneksi silloin pääsin palkkatuelle ja eroon työkkäristä.

Toisaalta Wahlroosin näkemys vaikkapa Saksan pankkien ja yritysten mädistä perusteista ovat varmasti asiantuntevia. Tätä vahvistaa etenkin juuri tänään lukemani uutinen, jossa nämä haluavat Kreikan ulos eurosta. Kaiken järjen mukaan siis eivät vain ihan odottaneet, että heidän viattomasta paskapommistaa puhkeaakin oikea mellakka ja anarkia koko maahan, ja nyt syyllisyys ajaa talousmaailman korppikotkia leikkaamaan spitaalisen käden pois, ettei tauti leviäisi ympäri kehoa. Pakko melkein laittaa omat levyt soimaan ja naureskella tälle palavalle Babylonille, ei tästä mitään voi enää ottaa vakavasti. Kun pysyy täällä pohjalla, ei pääse enää alemmas. Tehkää mitä tahdotte, leikatkaa kaikkia tukia, kunhan ette tajua koskea kirjastopalveluihin niin minulle alkaa olla aika sama, mitä keksitte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti