maanantai 23. tammikuuta 2012

3D-leffoista ufoihin. How do I do this shit?

En katso enää yhtään 3D-elokuvaa. En anna enää kertaakaan periksi sille, että keinot ajaa tarkoituksen edelle. Ei enää yhtään turhaa, päälle liimattua CGI-efektiä, joka hyppää ruudulta silmille, etenkään kun sitten katsoo elokuvaa "2Dnä" ja mikään ei hypi mihinkään. Mutta 3Dnäkään en näe mitään vitun järkeä siinä, että rakennetaan tietokoneanimoitujen kananmunien, joulukoristeiden ja ties minkä ilmassa pysyvän paskan ympärille löyhäjuoninen elokuva, johon tuhlataan saatanasti rahaa. Eikä tarvinnut olla sen kummempi elokuva, kuin Haroldin ja Kumarin joku joulupössyttelysekoilu. Neil Patrick Harris (Se, Joka Tullaan Aina Muistamaan Barneyna) oli kyllä yhtä hauska kuin aina. Ja näytti yhtä paljon Feastemin Antilta kuin aina.

On sellainen olo, että tekisi mieli kauheasti kirjoittaa ja lukea, mutta mulla on vielä edellinen Calvinon Marcovaldo kesken, ja niin kylmä ja nälkä, että kirjoittaminen tuntuu vain hirveältä energiahukalta. Keskiviikkona sentään käyn äänestämässä Haavistoa näpynä Kokoomuksen paskapäille, vaikka presidentti ei mitään mistään päätäkään, niin tahdon antaa sen näpäytyksenä Kokoomukselle, mikäli kävisi niin hyvin että Näätä-Niinistö häviäisi. Maailma on niin hullu ja sekaisin, että niinkin voi käydä. 2012 on uusi Euroopan Hullu Vuosi. Ainakin, kun katselee youtubesta kaikkia hauskoja ufo-videoita, outoja ääniä ympäri maailmaa. Puhuttiin tänään koulussa, että tämän ajan vika on juurikin siinä, ettei voi koskaan luottaa mihinkään. Joka puolelle tunkeva sosiaalisen markkinoinnin lonkero on alistanut sosiokulttuurisen innostamisen perinteisen keinon, näkymättömän teatterin kapitalismin välineeksi (ideologinen ristiriita, anyone?) ja koskaan ei tiedä mikä mainostaa mitäkin. Varmaa on vain, että kaikki mainostavat jotakin.

Mikäli massiiviset trumpettiäänet eivät mainosta mitään, se meinaa luultavasti jotain helvetin mielenkiintoista. Sitä odotellessa. Toivon, että se on jotain ihan helvetin outoa, jotain mikä kääntää ihmisten tieteen selälleen, näyttää pienuutemme ja hölmöytemme meille. On ollut jo hauskaa huomata, miten selittämätön tapahtuma, jonka useammat ihmiset kykenevät havaitsemaan samanaikaisesti, hautaa kaikki maailman järkevät ateistit jonnekin syvälle sen sisällä majailleen yliluonnollisuuksiin ja kaikenmaailman avaruusölliköihin uskovan puolen esiin. Toki tätä pelkoa peitellään samalla tavoin kuin kaikkia muitakin pelkoja: huumorilla. Se on hyvä, mielenrauhaa tarjoava, mutta läpinkäyvä defenssi. Myönnän itsekin, että katsoessani videoita, josta taivaalta kuuluu vitun kovia metallisia ääniä, syke nousee. Mutta se on mielestäni vain hienoa. Ne ovat blooppeja taivaalta. Ne ovat mielenkiintoisia. Siksi toivon niiden olevan jotain muuta, kuin ärsyttävä yritys markkinoida jotain uutta. Toivon että niille löydetään selityskin vielä minun elinaikanani. Koska toisin kuin monet ufotutkijat, en tahdo uskoa, minä haluan tietää. Mikään epävarma kuumottelu ei kiinnosta, totuus on luultavastikin arkisempi ja tylsempi, mutta haluan kuulla sen silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti