perjantai 2. joulukuuta 2011

"Loma."

Pitäisi neljä päivää jaksaa ilman koulua. Se on ihan oikeasti tuonut mun elämään mielenkiintoista sisältöä, kun saa keskustella ihmisten kanssa, vaikka ne nyt ei ihan koko aikaa meikäläistä siinä jaksakaan. Olen varmasti ihan helvetin raskas luokkakaveri. Välistä toivoisin olevani edes hikari, mutta kun en oikeasti "tee" juuri mitään tuon eteen, inttäminen ja vittuilu tulevat minulle kai ihan luonnostaan. Soitin tänään kyllä kitaraa ensimmäistä kertaa varmaan kahteen viikkoon, mikä tuntui jotenkin helpommalta kuin ehkä ikinä. Tuntui että pystyin oikeasti kuuntelemaan musiikkia ja soittamaan sitä ihan eri tavalla, kuin pitkään aikaan. Se kertoo, että tauot tekevät hyvää. Ja että soittamaan oppii parhaiten soittamalla mahdollisimman vähän. Siihen tulokseen mä olen pähkäillessäni tullut. Kun tietty taso on saavutettu, se on vain fiilisten keräilyä, ja soittotaito tulee sen mukana. Olen itse nyt soittanut kitaraa neljä vuotta, enkä ole kauhean hyvä, mutta pärjään.

Kuuntelin tässä pari biisiä Nightwishin uudelta levyltä, ja etenkin Song Of Myself on meikäläiselle, puhebiisien ja pätkien ystävälle, aika kornia ja myötähäpeää herättävää kuultavaa. En oikein tiedä mitä sillä on haettu, mutta se on kyllä nyt ainakin meikäläisen kohdalla jäänyt saavuttamatta. Jos ei muuta, niin tuli tuossa ainakin todistettua se psykan kirjojen cocktail ilmiö todeksi, että ihmisen kiinnostus herää aina uudestaan, kun puhujan sukupuoli tai ikä vaihtuvat, tai hän erottaa nimensä tai omille kiinnostuksen alueilleen sattuvia sanoja. Muutapa hirveän mielenkiintoista siinä biisissä ei ollutkaan. Sen yhtyeen magia oli joskus aikanaan nimenomaan siinä naivissa minimalistisessa tunnelmoinnissa, jossa laulettiin suomalaisista jumalista ja tontuista ja haltioista ja muista, mutta sitten se paisui naiviin massiiviiseen paisutteluun, jossa lauletaan Disneystä. Se vähän syö fiilistä, että ensimmäinen asia mitä lyriikat tuovat mieleen on brandattu piirretty elokuva. Ja toisekseen, kun tungetaan liikaa kaikkea levylle, voi käydä niin ettei kokonaisuus kasvakaan yhtään mihinkään, vaan se kaikki lässähtää sekavaksi läjäksi vähän kaikkea, muttei lopulta yhtään mitään. Pitäydyn näissä omissa jutuissani, ja annan muiden nauttia tuosta, jos siitä sattuvat pitämään.

The Kilimanjaro Darkjazz Ensemble on kyllä yhtye, johon kaikkien pitäisi oikeasti tutustua. Tilasin juuri Amazonista porukan s/t-lätyskän, ja ajattelin hommata Levykauppa Xään From The Stairwell levyn, joka on ollut keväästä lähtien aika tiheässä soitossa. Se on jotenkin vaan niin käsittämättömän täydellinen levy vaikkapa kirjoittamisen taustalle, ensinnäkin jo siksi että se on pääasiassa instrumentaalista musiikkia, eikä se räjähtele silmille. Se on musiikillista kannabista, se vahvistaa tietynlaisia fiiliksiä ja avaa portteja tajunnanvirralle aivan eritavalla, kuin vaikka joku grindipaahto jossa vaihtuu rytmi ja tempo nopeaan tahtiin. Odotan innolla että kyseinen lätyskä kolahtaa postiluukusta, menee vaan vähän pitempään kun tulee jenkkilöistä asti. Lisäksi tilasin Melissa Auf Der Maurin ensimmäisen levyn, sekä Hand of Doomin kanssa soitetun Black Sabbath cover-levyn, Kyussin Wretchin, ja Kurt Vonnegutin A Man Without A Countryn, jonka haluan lukea ihan englanniksi nerouden maksimoimiseksi. Nyt sitten odotellaan tilauksia ja koitetaan kärvistellä. Neljä päivää lomaa. Millä sen täyttäisi. Huomenna menen Torveen myymään lippuja, muuten on aika tyhjää. Kaipa tämä menee musiikkia kuunnellessa, lukiessa ja kirjoittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti