Kulttuurista ja identiteetistä.

Tässä videossa tiivistyvät mielestäni kaikki ne asiat, miksi musiikki on maailmankaikkeuden hienoin, mahtavin ja voimakkain alkuvoima, jonka värähtely saa kaikki atomit ja niiden pienimmät kuviteltavissa olevat hypoteettiset partikkelit tekemään kaiken sen, mitä niiden nyt ylipäätään kuuluu tehdä:



Musiikki on olemassa, jotta ihmiset voivat jakaa tunteitaan ja yhteistä kokemustaan maailmankaikkeuden yksinäisimpinä olentoina. Köyhä venäläisnainen soittamassa oman kansansa lauluja juuri ja juuri kasassa pysyvällä kitaralla hehkulamppu slidenä on jo sellaisenaan melko siisti asia, ihan jo vaikka sosiopoliittisena kannanottonakin, mutta siihen sisältyy niin paljon kaikkea symbolista ja syvällistä asiaa, että sen pitäisi hiljentää kenet tahansa miettimään. Tuo nainen osaa soittaa noita säveliä, vaikka hän ei välttämättä tajuaisikaan mitään musiikin teoriasta tai nuoteista. En minäkään tajua, mutta olen kuullut noita samoja säveliä omassa lapsuudessani isomummon suusta, jotain Sortavalan perinnelauluja, joissa sanat mukautuvat laulajansa suuhun, ja sävelet kulkevat eteenpäin ihmiseltä toiselle. Ajatelkaapa, jos tuo mummeli soittaisi noita samoja juttuja vaikka Tokyossa? Tai Rio De Janeirossa? Se olisi silti valkovenäläinen mummeli, omalla vahvalla identiteetillään. Tästä syystä kunnioitan myös niitä "kerjäläisiä", joista kuulee, että he soittavat omaa musiikkiaan omasta sydämestään. Valitettavan usein haitari laulaa vaan plaa-plaa-plaa-plaa ääniä, mihin nyt sattuu sormet osumaan. Musiikki on ehkä loistavin tapa ilmaista, kuka sinä oikein olet. Näin itsenäisyyspäivänä, vielä kun kerkeää, on hyvä pohtia sitä identiteetin ja kulttuurin käsitettä, jota tässä kovasti toitotetaan.

Jos kysytään suomalaiselta itseltään, me olemme sisukasta viinaan menevää kansaa, joka velloo omassa melodramaattisessa maailmantuskassaan. Lainaan itseäni koulutehtävästä, jonka jo viime viikolla palauttamisesta olen saanut kuulla pieniä huomautuksia opettajalta ja luokkatovereiltani jo jonkun aikaa:
Suomalaisen ihmisen, yhteiskunnan ylläpitäjän, eräänlaisiin perusominaisuuksiin on aina mielletty jurottava lainkuuliaisuus, ahkeruus, kunniantunto ja sisu. Näiden ominaisuuksien kääntöpuolelle vain usein jäävät ikävästi henkinen passiivisuus, työnarkomania, häpeän pelko ja itseinho, mikäli emme kykene suoriutumaan omista töistämme ja meille annetuista tehtävistä...Suomalaiset ovat hyvin lainkuuliaista kansaa. Me olemme mukisematta ottaneet vastaan niin monia yksilönvapautta rajoittavia iskuja, ettei samanlainen olisi mennyt kyllä varmasti läpi missään Keski-Euroopan maassa, jossa on olemassa minkäänlaista vallankumouksen kulttuuria. Täällä onkin helppoa tehdä aivan mitä tahansa niin kauan, kun ei koske viinaan. Jos yrität rajoittaa sen käyttöä tai ehkä jopa ohjata ihmisten tottumuksia muihin, terveellisempiin harrastuksiin, saat luultavasti aikaan sisällissodan. Meille on jostakin täysin järjettömästä syystä ajettu päähän oletus, että me olemme se kansa, joka on maailman kovin tekemään työtä ja juomaan viinaa. Suo, kuokka ja Jussi, suomalainen unelma. Tavallisimmin tunnumme vain toistavan erästä ihan toista tarinaa, nimittäin Lallin ja piispa Henrikin humalapäistä surmatyötä.
Todellisuudessa suomalaiset eivät ole sen kovempia juomaan, kuin vaikkapa meksikolaiset tai britit. Oluemmekaan ei edes ole kauhean vahvaa monien muiden Euroopan maiden vastaaviin verrattuna. Ongelma on ennemmin suhteessamme juomiseen. Se on äärimmäisen tulehtunut, se määrittää koko identiteettiämme ja sitä mitä me olemme toistemme ja muiden maiden silmissä. Jos et juo, olet välittömässä syrjäytymisvaarassa, ellet osaa kehittää itsellesi harrastusta, joka pitää sinut alkoholia juovien ihmisten seurassa. Sittenkin saat varautua koko ajan selittämään sitä, miksi ei viina maistu, ja miten olet ”outo suomalainen”.
Ihminen rakastaa työtä. Ainakin näin hänelle uskotellaan pienestä pitäen, kun aikuiset vievät lapsensa kiireisinä tarhaan lähtiessään töihin. Isi tai äiti tahtoo töihin niin kovasti, että vie lapset kiireesti tarhaan, jotta pääsee taas arkisen aherruksensa ääreen. Työ on ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta välttämätön asia. Jos ei ole työtä, jota tehdessä kokee luonnollista virtauskokemusta (flow), ihminen ei koe kehittyvänsä mikä puolestaan voi aiheuttaa henkisiä komplikaatioita ja pahoinvointia. Toisaalta myös itselle täysin merkityksettömän työn tekeminen liian pitkän aikaa voi johtaa oman elämänsä heijasteluun, ja sen kautta masennukseen ja jopa itsetuhoisuuteen... jaadijaadijaa. Pointtina oli kuvata suomalaisia tässä yhteydessä. Se on se kulttuurinen identiteetti, mitä idän uusnatsit niin kovasti tahtovat suojella järjen valolta.

Se, minkä kaikki Karjalan evakot ovat kantaneet mukanaan on ajatus siitä että koti on siellä missä sydän on. Tällä tarkoitan perhettä, siinä omassa perheessä kulkevia perinteitä ja tapoja, lauluja ja vitsejä. Sillä ei ole merkitystä, että se perhe on juuri SUOMALAINEN, eikä siihen ole sotkettu mitään muuta. Hyvin harva asia oikeastaan on puhtaasti suomalaista, juhannuksena ja jouluna dokaaminen nyt ei ihan hirveän omaperäistä touhua kuitenkaan kulttuurin kannalta ole. Suuri osa meidän kulttuuristamme ja identiteetistämme on nimenomaan sitä Ruotsin ja Venäjän väliin jäänyttä sekoitusta, johon myös romanit ovat tuoneet oman osansa. Suomalaiset ovat selkeästi kollektiivisesti hajalla, mutta niin ovat vaikkapa siinä Israelin ja Palestiinan rajalla kasvaneet ihmisetkin, jotka eivät oikein tiedä miten päin olisi hyvä. Kun Human Error oli täällä soittamassa, keskustelin heidän rumpalinsa kanssa Unkarin ja koko tämän itäblokin tilanteesta. Suomi ei toki tahdo myöntää kuuluvansa itäblokkiin, saihan se itsenäisyytensä jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja on ollut sivistynyt valtio jo vaikka kuinka pitkään, kun taas itäblokin maat syntyivät vasta neuvostoliiton rappeutumisen ja tuhon myötä. Mutta kuunnellessani Human Errorin rumpalia en voinut olla ajattelematta, ja sanoinkin sen hänelle, että täällä tilanne on vähän samanlainen. Unkari on politiikaltaan läpimätä ja hajalla, koska ihmisiä on siellä sorrettu ja johdettu harhaan niin kauan, että he ovat nyt hukassa kun kukaan ei kerro mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Meillä ovat yhtäkkiä nousseet kaikki kertomaan, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Jos joku tahtoo oikeasti suojella omaa kulttuuriaan, tai ylipäätään arvostaa sitä, olisi ehkä parempi ottaa siitä jotain selvää: Menkää mummojenne ja pappojenne luo, jutelkaa ja kyselkää heidän lapsuudestaan ja heidän perheensä tavoista, kaikesta mitä siellä on tehty ja miten. Levittäkää niitä tapoja, ja menneitten iso- ja esivanhempienne perintöä eteenpäin, se on kaikkein terveintä ja hienointa kulttuurin ylläpitoa, mitä kuvitella saattaa. Ihminen kuolee vasta, kun hänet unohdetaan, joten pitäkää huoli että elätte ikuisesti. Tässä minun isovanhempani tekivät melko loistavaa työtä.