Kieltolaista mutkan kautta.

Ihmisen toimintaa on koko sen älyllisen tiedostamisen olemassaolon ajan yritetty rajoittaa erilaisilla kieltolaeilla. On kielletty milloin kahvia, milloin tupakkaa, milloin alkoholia, ja yhä edelleen huumausaineita. Ihmiset ovat vaihtelevalla menestyksellä kulttuurin ja ajankuvan mukaan joko sopeutuneet, sietäneet tai vastustaneet kieltolakeja. Kuitenkin, sitä mukaa kun raha on alkanut puhua hieman liikaa (eli ko. hyödykkeille on keksitty tapoja niistää niistä mahdollisimman suurta veroa) ja ihmiskunta on vajonnut tähän "moraaliseen rappioon" yhä syvemmälle, on suurimmasta osasta näitä kieltolakeja luovuttu kokonaan. Esimerkiksi kahvi ehti Ruotsin valtakunnassa (jonka alaisuudessa mekin silloin vielä olimme)olla kiellettynä useaan otteeseen. Sitä myös säännösteltiin 1900-luvun alkupuolella Suomessa, koska sen saaminen oli vaikeampaa.

Kieltolaki menetelmänä on kuitenkin mielestäni hyvin ongelmallinen etenkin yhdestä merkittävästä syystä. Uteliaisuus on merkittävä osa ihmisen perusluonnetta, se on ajanut meidät saavuttamaan suuria asioita tieteen saralla, kehittämään itsellemme uusia reittejä kulkea ympäri maailmaa, löytämään täysin uusia maailmoja. Siispä, jos ihmiselle sanotaan ettei jotain saa tai voi tehdä, se aivan luontaisesti ajaa meitä nimenomaan kohti tuota suurta tuntematonta, joka meillä vielä on tutkimatta tai kokematta. Jack A. Cole heitti katsomassani dokumentissa loistavan vertauksen siitä, miten ihmismieli vain yksinkertaisesti toimii. Maailman historian ensimmäinen kieltolaki löytyy Raamatusta, käsky Aatamille ja Eevalle, ettei heidän tulisi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta. Käskyn valvojana ja vartijana toimi jumala, eikä hänen tarvinnut vahtia kuin kahta ihmistä, ja silti meni pieleen. Miten voisi siis olettaa, että valtion määräämä lainvalvoja, inhimmillinen ihminen, kykenisi vartioimaan kokonaista valtiollista ihmisiä kokeilemasta hyvän ja pahan tiedon puuta? Eikä heidän pitäisikään. Heidän resurssinsa tulisi vapauttaa kansalaisten vahtimisesta heidän suojelemiseensa. Suojelun tulee perustua humaanille käsitykselle siitä, että lainvalvoja on ennemmin ihmisyyden ja sen turvan suojelija, eikä nimenomaan Lain Valvoja. Ihmisyyden nimissä tulee tehtävissä varmasti eteen tilanteita, jossa oma etiikka sotii lakia vastaan. Tällöin kansan oikeutuksella ja rahalla toimivan suojelijan tulisi mielestäni toimia nimenomaan kansalaisen, eikä lain hyväksi. Tällöin hänen oma asemansa ei tunnu läheskään niin paradoksaaliselta myöskään lakia rikkovalle kansalaiselle.

Tämä uteliaisuus liittyy myös keskeisesti ihmisen oppimiseen. Kriittisessä pedagogiikassa lähdetään liikkeelle siitä, että kasvavan ihmisen oma uteliaisuus maailmaa kohtaan herää itsensä tiedostavan opetuksen kautta. Opetuksen, jonka ei tarvitse olla neutraalia ja väritöntä, mutta joka tekee omat vaikuttimensa ja lähtökohtansa läpinäkyväksi, ja alleviivaa jokaisen yksilöllisyyttä tässä suhteessa. Jokaisella on oikeus muodostaa oma kuvansa maailmasta, vaikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta, eikä yhden paratiisi ole sitä toiselle. Itse esimerkiksi tiedän, että jotkin huumausaineet, lähinnä siis viitaten luonnossa aina kasvaneisiin jalosteisiin, joita ihminen ei ole kemiallisesti muunnellut, tuovat joillekin ihmisille luovan olotilan. Luovalla olotilalla tarkoitan paitsi taiteellista, myös tieteellistä luovuutta. Jotkut ihmiset eivät pääse itsensä ulkopuolelle ilman sitä. Jos se auttaa näitä ihmisiä käsittämään olemassa olonsa jotenkin tehokkaammin, se on mielestäni todellakin hyvä asia. Jos se johtaa riippuvuuteen, se ei todellakaan ole hyvä asia. Tässäkin suhteessa voidaan tietysti tapauskohtaisesti arvioida, onko kyseessä oleva ihminen riippuvainen käyttämästään aineesta, vai ylipäätään riippuvainen riippuvaisuudesta. Tämä onton kuuloinen klisee tarkoittaa käytännössä sitä, onko henkilöllä ryysinen riippuvuus itse aineeseen, vai jääkö hän koukkuun kaikkeen uuteen kokemiseen kahvista tyttöystävään ja kannabikseen.

Alkoholi on Suomessa pyhä asia, koska se nähdään pitkälti kansalaisaktivismin ainoana riemuvoittona. Sitä se onkin, siitä en voi suomalaisia syyllistää. Ainoan mainitsemisen arvoisen kerran tunnetussa historiassaan suomalaisten oma kapinointi valtakoneistoa kohtaan aiheutti konkreettisen muutoksen valtion säätämissä laeissa, kun alkoholin kieltolaki kumottiin 1931 kansanäänestyksessä. Sitä ennen alkoholiin liittyvät käyttö- ja hallussapitorikokset muodostivat 80% kaikista poliisia työllistäneistä tehtävistä, Wikipedia tietää kertoa myös että vuonna 1930 takavarikoidun alkoholin määrä ylitti jo miljoonan litran rajan. Kieltolaki aiheutti salakuljetuksen lisäksi myös muita ongelmia, kun pimeässä viinassa oli usein myös metanolia mukana. Väkivaltarikosten määrä kasvoi, ja viinintuottaja maat laittoivat Suomen boikottiin. Hampun takiahan näin ei toimita, koska se ei pääasiassa edes aiheuta mitään vastaavankaltaisia rikoksia. Salakuljetus on vähäistä, ja keskittyy lähinnä pääkaupunkiseudulle, koska kaikkialla muualla (toki sielläkin) kannabis kasvatetaan itse. Suurimmat siihen liittyvät rikokset ovat nimenomaan hallussapitorikoksia. Jos valtio nopeuttaisi sen kohdalla verotusmallinsa keksimistä, niin saataisiin ala- ja keskiluokkaiset, töissä käyvät ihmiset pois rikollisten seasta. Kannabis on nimittäin siitä poikkeuksellinen huume, ettei sitä kehdata rahoittaa rikoksilla. TOKI JOUKKOON MAHTUU AINA SEKAKÄYTTÄJIÄ, JOIDEN HALLUSTA LÖYTYY MYÖS KANNABISTA, mutta pääasiassa kannabiksen käyttö on Suomessa TODELLA, TODELLA paljon yleisempää, kuin yleisesti tahdotaan myöntää. Kannabiksen käyttö rahoitetaan palkkatöillä, joskus vanhempien rahoilla tai kaverilta lainatuilla rahoilla. Näin tavallisimmin vain niissä perheissä, joissa rahaa irtoaa helposti. Köyhällä on aina oma kunniansa, tässäkin asiassa.

Tämän saarnani tarkoitus ei ole nyt herättää huomiota ainoastaan tuolla kannabikseen viittaavalla osuudella, vaan tehdä selväksi ennemmin sitä, ettei kieltolaki ole toimiva ratkaisu yhtään minkään asian hoitamiseen. Ihmismielen luontainen, hyvä ja normaali järki sotii kieltämistä vastaan, niin kuin sen pitääkin. Kannabiksen kohdalta aiheesta löytyy varmasti miljoonia dokumentteja, joiden kohdalla jokainen voi itse arvioida, kuinka puolueellisesta näkökulmasta ne oikein on tehty. Etenkin amerikkalaisten kohdalla kannattaa usein muistaa jenkkien olevan oikeassakin tavallisimmin täysin vääristä syistä. Kuten aina, täytyy mahdollisille uusille lukijoille tehdä selväksi, että kirjoittajana tässä toimii absolutisti "muusikko", joka on kasvanut 90-luvun hajonneessa lamaperheessä, nähnyt talouden ja päihdepolitiikan huonot puolet jo varhaisella iällä, ja rakentanut oman mielenterveytensä ja maailmankuvansa lukemalla ihan saatanasti kaikkea turhaa. Melkein pitäisi kai laittaa se jo jonnekin tuonne sivuun, ettei tarvitse aina toistaa itseään.