keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Jotain pätkää siitä, mitä tässä nyt olen kirjoittamassa.

Alkuräjähdys – Ensimmäinen kuolema.

Länsimainen tieteellinen maailmankuva on yleisesti hyväksynyt käsityksen siitä, että maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksessä. Kristinusko esittää maailman synnyn jumalan luomistyönä, ja jokainen uskonto osoittaa omalla tavallaan maailman syntyneen kahdella erilaisella tavalla: joko se on aina ollut olemassa, tai se on luotu jostakin tyhjästä, joka on oletettavasti ollut ei-mikään, joka sijaitsee ei-missään ei-koskaan. Se on olemattomuutta, ikuisuutta. Olemisen vastakohtaa.
Kosminen taustasäteily tukee alkuräjähdyksen teoriaa, ja olemme koko ajan päässeet lähemmäs ja lähemmäs maailmankaikkeuden syntyhetkeä. Tällainen pohdinta herättää minussa väistämättä ajatuksen, että mitä jos me synnytimme maailmankaikkeuden?
Jos koko maailmankaikkeus on olemassa ainoastaan siksi, että ihmiskunta jokaisen maailman lopuksi ratkaisee salaisuuden, ja painaa nappia joka aloittaa uuden maailman. Jos jokainen maailma deterministisesti kulkee kohti omaa alkuaan, ja jokaisen maailman alku on edellisen vastaavan olemassaolon loppu.
Meidän elämämme tarkoitus saisi väistämättä uuden merkityksen, lopunajan merkit alkaisivat näyttää selkeämmin lopunajan merkeiltä, ja ihminen saisi oikeutuksen törkeydelleen, fatalistiselle epätoivolle, jolle emme muka voi tehdä yhtään mitään. Totta kai, me olemme tämän maailman luojia, joten meillä on oikeus lopussa ottaa tästä maailmasta kaikki irti.
Tämä ei varmasti ole ainoastaan minun ajatukseni, vaan varmasti käynyt myös monen oikean filosofin ja ajattelijan päässä viimeaikoina. En usko, että olisin kyennyt tuottamaan jotakin niin omaperäistä, vaikka kukaan ei olekaan jaksanut sitä paperille asti kirjoittaa.


Alkuräjähdys, uuden maailman alku, olisi siis edellisen maailman kuolema. Uusi olemassaolo olisi muodottoman ja olemattoman olemisen loppu, tiivistämällä kaiken aineeksi ja sidosaineeksi, jota jotkut kutsuvat hengeksi tai sieluksi. Se voi myös olla nimeltään ”vuorovaikutus” tai ”dialogi”, kahden atomin välinen suhde joka pitää ne kasassa.
Tämä henki on meille yhä kaiken tämän ajan jälkeen vieras käsite, vaikka olemme pyrkineet selittämään sen olemusta tai olemattomuutta koko historiamme ajan.
Kuulostaako liian scifiltä, vai pysyykö vielä filosofian puolella sillä oikeutuksella, etten ole alkanut kuvailla tähän tarvittavaa teknologiaa? Toisinaan tämä raja on hyvinkin olematon. Esimerkiksi suuri amerikansaksalainen kirjailija Kurt Vonnegut oli mielestäni ennen kaikkea väärinymmärretty filosofi, joka ei ole saanut tunnustusta kaikesta työstä, jota on tehnyt.
Tähän ajatusleikkiin liittyy ainakin yksi löytämäni dilemma, joka palaa filosofian perimmäisten kysymysten äärelle maailman olemuksesta. Nimittäin mikäli maailma loppuu juuri minun olemassaoloni aikana, onko kenenkään muun olemassaololla, sillä asialla, jota minä kutsun historiaksi, ollut mitään merkitystä?
Onko koskaan ollut olemassakaan mitään muuta, kuin vain ja ainoastaan minun subjektiivinen todellisuuteni, joka toistaa itseään ikuisen loopin vankina, katsomassa samat syntymät ja kuolemat, lukemassa samat asiat, jotka johtavat lopulta maailman alkuun, joka on vain subjektiivisen tajuntani (jonka olemassaolosta en myöskään voi olla täysin varma) luomus?
Mitä merkitystä silloin on kenelläkään muulla, tai heidän mielipiteillään? Pohditaanpa asiaa. On melko itsekästä ajatella olevansa niin tärkeä, että minkäänlainen mieli olisi jaksanut luoda maailmaa juuri sinulle. Joten filosofisia työkaluja käyttäessä eräs tunnettu partaveitsi suhahtaa, ja tämä teoria voidaan leikata pois turhan monimutkaisena. Toinen tästä teoriasta johdettu ajatus voisi olla, että ihmiskunta on kone jonka tehtävänä on käynnistää maailmankaikkeus.
Mikäli me kaikki olemme vain pieniä hermosoluja systeemissä, joka johtaa uuden maailman syntymään, meidän kaikkien kuolemaan, ja uuden maailmankaikkeuden syntyyn, voidaanko ajatella, että tehtävämme on olla vuorovaikutuksessa keskenämme? Tällöin maailma ei olisi subjektiivinen, vaan kollektiivinen kokemisen tila, jossa me kaikki olemme yhtä pieniä ja merkityksettömiä, ja ainoa tehtävämme on viedä viesti eteenpäin.
Palaan ihmisen tarkoitukseen toki myöhemmin, tässä oli tarkoituksenani pohtia maailmankaikkeuden syntymää. Anteeksi, harhailen. Löysimme juuri laatikon, johon oli merkitty ”SEKALAISTA PASKAA”. Hyvä me.
Oleva maailma mielletään usein dualistisena kokonaisuutena, jossa sielu ja ruumis, henkinen ja fyysinen maailma on eroteltu yhdessä toimivaksi systeemiksi, jossa vallitsee kahden eri substanssin suhde.
Mielestäni nämä kaksi eivät niinkään ole erillään toisistaan, vaan henkinen maailma voisi olla johdettavissa vuorovaikutukseksi, joka tapahtuu fyysisen maailman sisällä. Aivoissa tapahtuva fyysisten hermosolujen reagointi synnyttää vuorovaikutuksen tuotteena ajatuksia, sivutuotteena tunteita.
Jos Thales Miletoslaiselle kaikki olemassaoleva oli johdettavissa johonkin veden olomuotoon, minulle kaikki maailman tapahtuvat ilmenevät palamisena. Kyseessä ei ole, että kaikki olisi jollakin tavalla johdettavissa tuleen minkäänlaisena elementtinä, vaan ainoastaan se, että minun on helpompi hahmottaa vuorovaikutus ja oleminen maailmassa palamisen ja tulen kautta.
Koska olen länsimaisen ajatusmallin vanki, kuten varmasti monet muutkin tätä lukevat, olen sidottu siihen ajatukseen, että kaikella on alku ja loppu. Einstein osoitti ajan olevan suhteellista, mikä ainakin minulle on ollut äärimmäisen toivoa antava huomio.
Nyt kun hänenkin teoriansa ovat koetuksella, toivon ettei koko maailma luisu syvemmälle omaan epätoivoonsa. Sillä ennen kaikkea Einstein oli toivoa antava hahmo. Hänen arvonsa ihmiskunnalle on paljon merkittävämpi, kuin näppärän huumorin, loistavien sitaattien ja atomipommien perintö.
Hän ilmentää toivoa maailmasta, joka on olemassa vielä kolmannenkin maailmansodan jälkeen, on joitain ihmisiä, jotka voivat sotia neljännen kepeillä ja kivillä. Monet hänen seuraajansa ovat olleet paljon pessimistisempiä omissa visioissaan, tarjoten vain tuhoa ja lisää kuolemaa.

1 kommentti:

  1. Vituttaa vähän kun tämä ei oikein tajua sellaista simppeliä asiaa, kuin sisennys..

    VastaaPoista