perjantai 30. joulukuuta 2011

Hevistä ja hevareista.

Raskaan musiikin kuuntelijoissa itseäni vituttaa kaikkein eniten se kliseiden armeija, joka keskusteluissa hyppää nopeasti silmillä. Ikään kuin pitäisi noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia ihan vain siksi, että ne kuuluvat hevimeteliin jotenkin olennaisena osana, vaikka kyseessä olevan asian voi ratkaista ihan omilla korvillaan. Esimerkiksi ensimmäiset levyt ovat aina parhaita, Master of Puppets on kaikkien aikojen paras levy (NOT!), Sepultura on ihan paska Maxin lähdön jälkeen (joka tapahtui jo 15 sitten) ja Iron Maideniä ei saa pilkata missään olosuhteissa. Rikonpa nyt huvikseni kaikki näistä, teen itsestäni poser-pellen farkkuliivijätkien keskuudessa ja nautin omasta yksinäisyydestäni vielä ainakin kuusi vuotta lisää. En edes usko että ketään kiinnostaa niin paljon, että jaksaisi vetää mitään herneitä, enkä minäkään ole enää ihan niin "vittuvittuvittuvittu", kuin 16-vuotiaana.

Ensimmäiset levyt ovat parhaita. Monesti ensimmäiset levyt ovat nuorten jannujen raivopäistä kohellusta, josta kuuluu nuoruuden into ja raivo. Se on toki helvetin hyvä. Mutta se kantaa luultavasti kaksi ekaa levyä. Sitten on pakko alkaa tehdä muuta, tai kaikki itkevät sitten sitä, että yhtye junnaa paikallaan. Sitä paitsi kun ihmiselle tulee ikää, on aivan luontaista käydä läpi muutamiakin ikä- ja elämäntilannekriisejä, joiden kautta tahdotaan etsiä jotain muuta. Musiikki on tähän aivan loistava väline, ja mielestäni muusikolla pitää olla täysi oikeus kokeilla ihan mitä hän nyt vaan saa päähänsä kokeilla. Aina löytyy kuitenkin joku, jolle se toimii ja on suunnilleen hienointa maailmassa, ja silloinhan se nimenomaan riittää. Ensimmäisen levyn myytti on sikälikin ongelmallinen, että tavallisimmin ennen ensimmäistä levyä on olemassa aina demoja, ainakin itsellä pöytälaatikossa, joissa olevia biisejä on hiottu huomattavasti pitempään, jolloin ne myös ovat valmiimpia. Kaikki tämän jälkeen saattaa olla täysin hatusta vetämistä, mikä onnistuu joiltain muusikoilta paremmin, joiltain huonommin. The Haunted, niin loistavan debyyttilevyn kuin tekikin (The Haunted on kyllä mielestäni muutenkin tehnyt kaksi Slayerin parasta levyä) teki luultavasti koko uransa merkittävimmän paahtolevyn rEVOLVErin kohdalla, minkä jälkeen lähti tekemään jotain aivan muuta. Se on nimenomaan luonnollista, hienoa progressiota. Kun yksi laita on löydetty, voi lähteä etsimään toista. Yhtye myöntää itsekin, että Versus, joka seurasi The Dead Eyeta, oli ennemmin raskauden paineessa tehty välityö. Uusin Unseen taas syventää The Dead Eyen kokeiluja paljon paremmin, vie bändiä taas ennemmin siihen suuntaan mihin se tahtoo oikeasti mennä. Voimapeukku sinne!

Master of Puppets on mielestäni ihan paska levy. Metallica on mielestäni ihan paska bändi. Suunnilleen kaikille ystävilleni Metallica merkitsee edes jotain, minulle ei yhtään mitään. Totta kai meillä kaikilla tähän vaikuttavat suuresti lapsuuden traumat. He ovat kasvaneet niiden levyjen kanssa, minä en. Minä kasvoin Pertunmaalla, ja sedän levyhyllystä löytyi Amorphista, Sentencediä, Moonspelliä ja Type O Negativea. Lahteen muuttaessani löysin siihen rinnalle Panteran ja Sepulturan, joista etenkin Sepulturan punkki osui juurikin suoraan oikeaan paikkaan aivoissa. Metallicalla oli ihan ylipitkiä biisejä, joiden sisältö ei kanna niitä loppuun asti, ja joista saisi pilkottua jokaisesta jonkun kahdeksan uutta biisiä. Saan aina paskaa niskaan sanoessani, että St. Anger on mielestäni Metallican paras levy, koska se on niistä rehellisin. Siinä lauletaan kerrankin jostain konkreettisesta omasta pahasta olosta kaiken maailman "No jokainen saa kaivaa siitä omat merkityksensä" paskan sijaan. Sounditkin on stonerimmat ja toimivammat (olkoonkin että kolmen dollarin rumpusoundia on hinkattu kaksi vuotta ja maksettu siitä 300 000 dollaria), silti biisit ovat ihan liian pitkiä ja skippaan yleensä toisen säkeistön jälkeen seuraavaan.

Sepultura. Kukaan ei edes ole kuunnellut Dante XXItä tai A-Lexia, ja sanoo ettei tämä ole enää Sepulturaa. Uusin levy Kairoskin on periaatteessa ihan mukava, mutta siinä on enemmän koitettu "palata juurille", mikä ei oikeasti ole läheskään niin hyvä idea kuin tehdä ihan helvetin hyviä levyjä nyt. Väli-introt ovat sentään mukana. Uudessa Sepulturassa kiehtoo juuri se ajatus, miten hienosti siinä on saatu integroitua Neurosiksen kokeilu ja hardcore punkkiin. Lisäksi Sepultura on osoittanut paitsi älyllistä ylivertaisuutta valitsemalla levyjensä teemoiksi Jumalaisen Näytelmän ja Kellopeliappelsiinin tapaisia kirjoja, mitä hyvin suuri osa hevareista ei varmasti ole jaksanut lukea loppuunkaan, vaikka kovasti inttää tietysti niiden olevan parhautta. Molemmissa on kieli sen verran vänkyräistä, ettei keskivertojenkki varmasti pääse lunastukseen asti. Ei tämä Kairoskaan nyt uudelleen kuunneltuna niin huono ole, vähän turhan basarivetoinen ehkä. Levyjä voi pilata monella tavalla, yksi heville tyypillisimmistä on työntää tuplabasareita joka vitun paikkaan. Myönnän, että meillekin on Vilin soiton mukana tullut niitä lisää, mutta sillä on itsekritiikkikin niissä niin korkealla, että esimerkiksi Silvotussa Totuudessa vaihdettiin intron basarit sepulturafiilistelyyn. Suomalaisessa hevissä on hyvin tyypillistä, että tuplabasarit jauhavat keskitempoisesti koko ajan taustalla. Esimerkiksi Insomnium tekee tätä koko ajan. Se on mielestäni aika rasittavan kuuloista. Jättämällä suurimman osan niistä iskuista pois saisi kohdasta paljon raskaamman ja napakamman, juurikin sillä karsitummalla lähestymistavalla. Olen sanonut ennenkin, että musiikissa yhtä paljon merkitsee se, mitä malttaa jättää soittamatta.

Iron Maiden.... No en mä siitä juuri mitään keksi. Varmasti niin hyvä kun kaikki tuntuvat tykkäävän, itselleni vaan aivan väritön ja hajuton. Voisi olla huonompikin, ainoa mistä osaan itkeä on se, että tarvitseeko jokaisessa videossa olla tietokoneanimoitu Bruce Dickinson heilumassa? Kuulin muuten kesällä Profane Omenin grillibileissä jotain Dickinsonin sooloa, ja se oli ihan helvetin hyvän kuuloinen levy. Siinä on muusikko vapautunut omista kahleistaan ja kokeillut vähän kaikkea, voimapeukku sinnekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti