maanantai 12. joulukuuta 2011

Eusapia & Bersabea

Italo Calvinon Näkymättömät Kaupungit lähenee loppuaan, ja siellä oli kaksi mielenkiintoista kuvausta, joita teki mieli purkaa enemmän. Oli siellä kyllä monta muutakin, mutta nämä kaksi kaikessa symboliikassaan herättivät nyt heti halun pohdiskella ja purkaa luettua ennen kuin maltoin edes lukea kirjaa loppuun asti. Homman nimi on siis se, että Marco Polo kuvailee Kublai-kaanille tämän valtakunnan sisälle mahtuvia kaupunkeja fiilispohjalta, aluksi ilman yhteistä kieltä eleiden ja esineiden avulla, mutta myöhemmin myös sanoilla. Sitten Kublai alkaa sanella hänelle mielestään kaupunkeja, joita hän haluaisi olevan olemassa. Jossain vaiheessa he pohtivat, onko koko heidän puutarhaansa olemassa, vai onko tässä vain kaksi toisiaan Marco Poloksi ja Kublai-kaaniksi nimittävää pultsaria vaihtamassa romuja ja tarinoita. Se siitä kehyskertomuksesta.

Kirjassa esiteltiin kaksi kaupunkia, joilla oli melko erilainen suhtautuminen elämään ja kuolemaan. Ensiksi kuvailtu oli Eusapia, jossa ihmiset tahtovat tehdä kuoleman mahdollisimman näkymättömäksi asiaksi, pakoilla sitä niin pitkään kuin vain mahdollista. Tästä syystä he ovat rakentaneet maan alle nekropolin, täydellisen kopion omasta kaupungistaan, jonne balsamoidut ruumiit viedään tekemään sitä mistä he nauttivat, kultaseppä nojaa tiskiin korva painettuna vanhaan kelloon ja kauppias seisoo kojunsa ääressä. Heitä varten on oma munkkien heimo, jotka välittävät viestejä näiden maailmojen välillä. Jokainen ei tietysti elämällään saanut tehdä mitä tahtoi, ja on nyt sitten kuolleena leijonanmetsästäjä, huora tai kenraali. Kuolleiden kaupungin muoto muuttuu nopeasti ja on käynyt niin, että elävien maailma on muuttunut kuolleemmaksi kuin vastakappaleensa, kopioiden kuolleitten tekemisiä ja kaupungin piirteitä. Eiväthän he voi jäädä kuolleita huonommaksi. Tämän kaupungin kuva liiallisiin nautintoihin ja eskapismiin taipuvasta ihmisestä on mielestäni aivan helvetin hieno. Kaikessa siinä itsensä pakenemisen ja ajatusten unohtamisen rytäkässä ihminen muuttuu kuolleemmaksi kuin pystyisi todellisuuteenkaan jämähtäneenä olemaan. Myöhemmin hän huomaa elämänsä menneen ohi jatkuvassa sumussa ja tohinassa, jossa ei oikeastaan saatu aikaan yhtään mitään, mutta paettiin kovasti kaikkea sitä, mitä itse elämä olisi ollut. Elävä kuollut ilman oikeita kokemuksia tai rehellisiä tunteita elämää kohtaan.


Toinen mielenkiintoinen paikka tällä mielikuvitusmatkalla oli Bersabea, jonka asukkaat uskovat taivaalla roikkuvan täydellisen Bersabean, jossa kaikki on tehty kullasta ja timanteista. He tietävät, että myös heidän alleen on rakennettu kaupungin kopio, mutta he ajattelevat sen olevan halpa ja ruma. He käyttävät sitä viemärinä ja tunkiona, heittäen kaiken arvottoman sinne. Jos he olisivat joskus käyneet siellä, he tietäisivät sen olevan täydellisen arkkitehtuurin huipentuma, jossa kaikki on tehty parhaista materiaaleista ja hiottu viimeistä piirtoa myöten täydellisyyteen. He pitävät täydellisyytenä epämääräistä menestystä, arvokkaita tavaroita, joilla ei ole heille mitään todellista arvoa. He uskovat, että jos he saavuttavat maan päällisessä kaupungissaan täydellisyyden, se yhtyy taivaan vastaavaan. He eivät tiedä että heidän ainoat aidot vapautumisen hetkensä ovat irti päästämisessä, heittäytymisessä. Heillä on mielessään tyhjä reikä, jota he täyttävät täysin väärillä asioilla. Suuri osa tämän ajan ihmisistä elää omassa Bersabeassaan, vailla käsitystä siitä mikä heidät tekisi oikeasti onnelliseksi. Siihen tyhjiöön sitten vain tungetaan aivan kaikkea, kokeillen josko joku sattuisi olemaan juuri sopivaa, ja hiljentämään sen äänen, joka kuiskii korvaan pelottavia asioita kuolevaisuudesta aina öisin. Helppohan se on kieltää ja vaientaa, mutta mielenrauhaa ei tule ennen kuin sen kanssa on keskusteltu kunnolla. Tässä puhuu kokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti