tiistai 6. joulukuuta 2011

Ahdistaa.

King Crimson on kyllä jotain niin järjettömän hienoa. Tiedän että lämpeän vieraalle musiikille suhteellisen hitaasti, ja kun tuo yksi kylähullu vouhotti että tämä olisi ihan mun musiikkia, en uskonut. Yleensä jos joku käskee tutustua johonkin bändiin, alan vältellä sitä kovemmin. Nytkin olen uskaltanut kuunnella vasta kahta ekaa levyä kuluneen puolen vuoden aikana, pelkään että kaikki sen jälkeen tehty onkin paskaa ja se naarmuttaisi jotenkin sitä kuvaa täydellisenä bändinä, mikä näistä kahdesta ensimmäisesä levystä jää. Nämä saa mut tuntemaan sellaisia asioita, joille ihmisillä ei ole edes nimiä, mikä on ihan järjettömän hienoa. Jostain syystä ensimmäisestä levystä tulee mun mieleen joku ala-asteella katsottu dokumentti siitä miten Carterin retkikunta tunkeutui Tutankhamonin hautaan ja se yksi niistä jannuista kuoli keuhkokuumeeseen. Siinä oli kuvattu hikoilua ja kattotuuletinta sillä tavalla suhteellisen kuumottavasti, ja se yhdistyy mulla jostakin syystä kaikkiin 60-70-luvun Hotel California henkisiin kuolemisbiiseihin. Kattotuuletin, hotelli, kuume, ehkä huumeet tai malaria. Jotain tuollaisia assosiaatioita ne saavat minussa liikkeelle.

Koko elämä tympäännyttää aika pahasti juuri nyt. Tuntuu että nämä kaksi päivää ovat menneet täysin ohi ja valuneet ihan hukkaan. Huomenna pitää mennä taas kouluun, ylihuomenna vetää Famine Yearilla keikka ja perjantaina saada jostain auto jolla voi kikkailla itsensä Turkuun ja takaisin, lauantaina ne hautajaiset, joista on luultavasti tulossa kahden päivän univajeen jälkeen aika herkkua touhua. Voi olla aika raskas olo. Ja siitä vielä yksi keikka Tampereella. Jos selviän näistä kaikista, julistan itseni yli-ihmiseksi ja rakennan itselleni alttarin räästä ja nenäliinoista. Nyt kaikki tuntuu vielä kaukaiselta, mutta huomenna on jo keskiviikko, ja sitten alkaakin suossa rämpiminen, eli ei tämä liian helpoksi käy. Väsymys painaa varmasti päälle, kun olen nytkin väkisin valvonut joka ilta myöhään. On kyllä ihme vitutus päällä. Ei parane oikein mitenkään. Musiikki ei auta, se vain syventää oloa. Ehkä pitää vaihtaa musiikkia. En kyllä iloisempaan päässyt, Scott Kellyn The Wake vaihtui. Tämän jälkeen jotain muuta.

Jos jollain on antaa mulle vinyylisoitin, niin arvostan kovasti sen ihmisen elämää, arvoja ja olemassaoloa. Välitön taivaspaikka luvattu.

6 kommenttia:

  1. Mitä muuten pidät tuosta Scott Kellyn The Wakesta? Itsellä toimii todella hyvin aikalailla juurikin kuvailemassasi mielentilassa. Vielä, ovatko nuo tekstien alle tulleet "toiminnot" sinun itse laittamia vai jokin blogspotin päivitys? Tuntuu hieman järjettömältä alkaa arvostelemaan näitä kirjoituksia.

    VastaaPoista
  2. Minä ne siihen laitoin, lähinnä siksi että jos joskus ajaudun johonkin maailman turhimpaan paskaan niin joku voi tsempata. Niitä vois kyllä värkätä vähän vielä.

    The Wake on kyllä aika helvetin hyvä levy, vaikka onkin niin raskas, ettei sitä ihan huvikseen pyöritä. Steve Von Tillin levyjä tulee kuunneltua enemmänkin, etenkin kirjoitellessa jotain pitempiä juttuja. Scottin jutut on enemmän sellaista syvissä vesissä uiskentelua varten, lähinnä itsensä syyttelyn soundtrackina. Tuolla levyllä kitarasoundi on sen verran nasaali, että jos särkee päätä niin sitä ei välttämättä jaksa kauaa, mutta se tekee kyllä vierailevista soittajista vielä tärkeämpiä, kun siellä ei koko aikaa soi monta juttua päällekäin.

    VastaaPoista
  3. Seelvä. Ehkä eniten siinä juuri häiritsi se arvostelu tyyli. Numerointi yms. muut ei tähän oikeen toimi. Muutenkaan, se, että onko se jonkun muun mielestä turhinta paskaa ei sisällä kovin paljon arvoa, kuten moneenkin otteeseen olet sanonut, niin tämä blogi on sun ajatuksenvirtaa vain pitkälti jota teet fiiliksen pohjalta. Voihan se tosin suunnata ajattelua ja sen myötä kirjoituksia jonkun mielestä ns. parempaan suuntaan. Mielestäni tämä blogi on juuri parhaimmillaan, kun kirjoitat vain jostakin aiheutuneen tunnetilan ja inspiroitumisen avulla ilman sen yrittämistä suunnata johonkin. Siinä vaiheessa, kun kirjoitukset tuntuisivat pakotetuilta, olisin arvostelemassa.
    Kirjoitukseen vielä, musiikki kyllä tosiaan iskee tajuntaan/sen oivaltaa mielestäni parhaiten, kun sen löytää itse.

    VastaaPoista
  4. Joo, toisaalta reflektoin ehkä vähä liikaakin sitä että pysyykö homma ns. "aitona" itselle, olen tainnut aloittaa koko paskan alusta jonkun 3 kertaa, aina hävittänyt ja tuhonnut kaiken ja aloittanut sitten alusta jollain muulla pohjalla. Toisaalta niin olen toiminut elämässäni aina muutenkin. Jos joku ei toimi, se pitää hajottaa palasiksi ja kerätä olennaiset jutut talteen. Mutta koska olen pohjimmiltani melko hävytön (as in "onko sulla mitään häpyä", mikä on aina kuulostanut meikästä ihan törkeän tyhmältä) otus, niin tämä tuntuu aika luonnolliselta tavalta pohtia asiat puoliääneen läpi. Kiitos jos jaksat lukeakin niitä.

    VastaaPoista
  5. Tosiaan. Olen lukenut tätä blogia lähes joka päivä varmaankin. n. vuoden ajalta nyt, niin heti hieman yllätyksenä esiin tuli nuo, ei sinänsä negatiivisena tai positiivisena, mutta pientä ihmetystä vain. Kiitos itsellesi kirjoituksista, luovat jatkuvasti ajattelun aihetta ja oman elämän heijastelua.

    VastaaPoista
  6. Nyt on ainakin paremmat vaihtoehdot :)

    VastaaPoista