tiistai 2. elokuuta 2011

Vastauksia kysymyksiin.

Tänään sain taas asioida KELAssa pitkästä aikaa, mikä oli ihan jo itsessään sen arvoinen ajatus, että piti iskeä Magrudergrindit soimaan täysille ja purra hampaita koko sen ajan, minkä sain jonottaa ennen kuin pääsin tiskille, jonka takana jatkuvasti silmälasejaan korjaileva, hieman toimistorotalta haiskahtava naisihminen sitten yritti parhaansa mukaan auttaa, vaikka ei luultavasti tiennyt itsekään, miten siinä laitoksessa hommat hoidetaan. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin paperit jätettyä, siellä on vähän muutettu systeemiä parempaan, mutta ei se kyllä sitä yhtään helpommaksi tee, että jonotat ensin vuoronumeroa, jonka jälkeen pääset jonottamaan. Itseasiassa kun sitä tarkemmin miettii niin sehän on vain Työkkäristetty. Siellä on samanlainen paskan tärkeä systeemi, jonka kanssa on hyvin vittumaista painia aamulla kello yhdeksän. KELAssa on tietenkin ruuhkaa, joten rahaa ei tule ainakaan kolmeen viikkoon. Olisi mielestäni kyllä ihan kiva tietää jo ennen sitä kolmea viikkoa, että minkä verran rahaa on tulossa. Ihan vain, että saako vuokran maksettua vai ei.

Menen siis kouluun, ja siksi pitää alkaa taas taistella näitten paskalaitosten kanssa. Jotenkin tuntuu, että työttömänäkin on saanut vuokran hoidettua helposti, ilman minkäänlaisia ongelmia. Enkä ole edes nostanut työkkäriä päivääkään elämässäni. Ei kun olenpas, viime helmikuulta kolmen viikon työharjoittelujaksolta. Mutta sitä lukuunottamatta.

Tänään on tullut jossain välissä jo ajateltuakin vaikka mitä, lähinnä sitä kun teinigalleriassa joku pari päivää sitten kyseenalaisti paria kohtaa tekstistä. Se ei jää koskaan vituttamaan, vaan herättää ajattelemaan nimenomaan niitä oman ajattelun löysiä lenkkejä enemmänkin, rakentamaan ne heikommat kohdat umpeen ja täydentämään omaa käsitystään. Siksi kaikki kritiikki, kysymykset ja keskustelu ovat tässä blogissa aina erittäin iloisia yllätyksiä, mutta ymmärrän että monia internet-ujostuttaa. Se johtuu siitä, että internet on täynnä kaikenlaisia foorumeita, joilla subjektiivista ajatuksen juoksua ei arvosteta mitenkään päin. Jos se on sinun itse päässäsi pohtimaasi, se on luultavasti täyttä paskaa, koska sille ei löydy linkkilähteitä wikipediaan. Anarkistien keskeisiä kritiikin kohteita tieteen rakastajille onkin ollut juuri se, että anarkistinen filosofia ei ole sidottu tarpeeseen päteä sillä, että sen olisi oikeuttanut elitistinen ja tänä päivänä varsin kevyesti rahoituksen puhalluksesta heilahtava tiede. Minä arvostan yhtä omaa inhimmillistä ajatusta enemmän kuin kymmentä kirjasta opittua.

Niin, se itse asia. Toinen esitetyistä heikoista kohdista oli se, miten Fidel Castro muka olisi anarkistinen henkilö. Siinä missä Che Guevara oli vain aatteensa puolesta kuollut kapinallinen sosialisti, Castro on pitänyt Kuuban läjässä Jenkkien paskasateessa jo 1960-luvulta lähtien. Kauppasaarto on tehnyt maasta köyhän, mikä nyt on kommunismia ajatellen aika paska juttu, kun valtion tulisi taata sitä hyvinvointia. Siltikin Kuuban kansa on aina minusta vaikuttanut onnellisemmalta, kuin mitä yksikään länsimainen valtio pystyisi esittämään, musiikki soi ja kulttuuri kukoistaa, vaikka sitten ilman rahaa. Toki Castroa voi vaihtoehtoisesti pitää anarkistina siksikin, että hän on tehnyt itselleen ihan hyvät oltavat, ja kansa kärsii köyhyyttä. Amerikkalaiset pörssijournalistit ja muut rahan perässä juoksijat ovat kyllä aika vahvasti väritelleet Castron valtavia rahavaroja, laskemalla kaikki Kuuban valtion omistuksessa olevat yritykset Fidelin rahoiksi. Mutta pääpointtini tässä on ollut se, että se on asettunut Amerikkalaisia vastaan, se on koitettu tappaa yli kuusisataa kertaa, ja se polttelee vieläkin sikareita. Selvä?

Toinen ihmetystä herättänyt asia oli liberalismin ja anarkismin sotkeminen. Tämän ihmettely puolestaan ihmetyttää minua, koska kyse on puhtaasta semantiikasta. Anarkismin pointti ei ehkä niinkään ole vapaus, vaan ei-orjuus. Mielestäni on kuitenkin paljon järkevämpää ja helpompaa puhua vapaudesta, kuin jatkuvasta ei-orjuudesta, tai ei-alistumisesta. Se tekee keskustelusta sulavampaa ja helpompaa. Anarkismi on yksilön vapautta olla oma itsensä ja toimia kuinka parhaaksi näkee, tietenkin ottaen huomioon, että maailmassa on kuusi miljardia muuta yksilöä, joiden tulisi kyetä elämään suunnilleen samalla tavalla vapaina ja tasapainossa. Tässä anarkismi osoittaakin kyntensä parhaiten: Se ei toimi yhteiskunnallisena rakenteena, koska aina löytyisi ihminen joka osaisi kusta sen alkuperäisen idean päälle, mutta se toimii ihmisen sosiaalisena toimintamallina ja elämän ohjeena täydellisesti. Siinä missä sosialismi ja kommunismi ovat yhteisöllisiä aatteita, anarkismi on individualistinen. Se ei kuitenkaan ole yhtään lähempänä kapitalismiakaan, koska se kieltäytyy nostamasta itseään toisten yläpuolelle, tai olemasta tärkeämpi kuin muut. Siinä se taas on usein rinnastettukin liberalistiseen hippeilyyn, tasa-arvon ja vapauden ja veljeyden ihanteineen. Sitä olisikin ehkä päivitettävä tälle vuosituhannelle. Tasa-arvo (=kaikki samanlaisia, kaikki yhtä arvottomia tai arvokkaita), vapaus (=olla oma itsensä ja toimia vastuullisesti muita yksilöitä kohtaan) ja veljeys (= mut ei sit mitää pippelijuttuja?).

Ongelma internetissä ajatuksiaan paljastaessa on se, että paikalle hyökkää kymmenen ihmistä, jotka ovat lukeneet kaikki tarvittavat merkkiteokset, päntänneet wikipediaa, ja katsoneet kaikki aiheesta kertovat dokumentit, jotta osaisivat olla ANARKISTEJA. Itsehän en ole oikeasti lukenut Bakuninia, tai sen suuremmin ketään muitakaan tunnettuja anarkisteja satunnaisia sitaatteja enempää, tämä on vain aina ollut minun näkemykseni siitä, miten asiat maailmassa tapahtuvat. Vasta viimeaikoina olen saanut kirjallista taustatukea, kun olen lukenut paria satunnaista yleisteosta, jossa on koottu ajatuksia yhteen. Enpä kyllä tahdo juurikaan kuuluakaan näihin samoihin anarkisteihin joita internet on kasvattanut. Olen vain ihminen, jonka elämää ei hallitse kukaan eikä mikään voima, joka kulkee sokeana metsässä, vaikka pitäisi olla motarin varressa jonottamassa rahaa niinkuin muittenkin. Tiedän, etten ole yksin tai ainutlaatuinen, koska kuulen täällä muittenkin askelia ja huutoja. Mitkään näistä ajatuksista eivät pohjimmiltaan taida olla omiani, enkä osaa päättää onko se masentavaa vai lohdullista. Ehkä vähän molempia. Oikeastaan silloin huomaan olevani lähimpänä omaa ajatusta, kun kukaan muu huoneessa olijoista ei ole samaa mieltä. Ja niistä ajatuksista koitan sitten pitää kiinni, ja rakentaa jotain järkevää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti