torstai 18. elokuuta 2011

The Rape. Taas.

Tämä teksti on vanhempi, kun olin näköjään sellaisen jo kirjoittanut, rippaan itseäni.

THE RAPE


We are committed to turn a blind eye
Every time we see a victim cry

Slip it in and rape the child
A slap on the wrist and a kiss goodbye
If you're a cop you won't do time
If it's not the first you can always lie

Not to mention these nameless priests
Who are protected by church's need
To wash all bloodstains of it's cocks
And smile politely while victims blame themselves!

No more blame and guilt for your sake
I won't let you get away with the rape!

Tuo biisi tuolta viime yönä linkittämältäni demolta kertoo raiskaamisesta. Ei pelkästä siitä Burgessin "vanhasta kunnon sisään-ulos tempusta", vaan myös oman auktoriteetin henkisestä raiskaamisesta. Mun nuppiin ei vain yksinkertaisesti mahdu, että miten päin se, että sut on koulutettu ymmärtämään ja ylläpitämään lakia ja järjestystä, olisi muka lieventävä asianhaara rangaistusta mietittäessä? En tiedä jos tähän sovelletaan jotain mulle tuntematonta "filosofista" logaritmiä, mutta minun oikeudenmukaisuuden käsitykseni mukaan asian pitäisi olla päinvastoin. Jos lain ja järjestyksen ylläpitäjä raiskaa oman auktoriteettinsa tuoman vallan ja vastuun, rangaistuksen pitäisi olla kaksinkertainen sellaiseen ihmiseen nähden, jolla luultavasti ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ollaan tekemässä.

Toinen juttu, joka ylipäätään ottaa vitusti päähän on se, ettei vuonna 2011 meidän oikeuslaitoksetkaan toimi oikeastaan yhtään missään päin maailmaa sillä tavalla kuin pitäisi. Oikeussalit ovat muuttuneet asianajajien ja syyttäjien pokeripöydiksi, joista vapaana ja rikkaampana poistuu se, jolla oli parhaat selitykset. Tämän näkee loistavasti esimerkiksi Ior Bockin puukottelusessiot suorittaneen miehen tapauksesta, joka siis luultavasti oli vaan vittuuntunut duuniinsa ja päättänyt päästää työnantajansa päiviltä, oikein tajuamattakaan että kuinka iso juttu siitä voisi nousta. Intialaissyntyinen mies vetosi siihen, että oli ollut vailla ymmärrystä (1 asianajajien kuvakorteista, hulluus!) ja että Ior Bock oli opettanut hänet polttamaan marijuanaa. (2. kortti, jota käytettiin vaikkapa Mansonin istunnoissa aika paljon.) Mä vähän sanon että jos intialaissyntyinen mies menee Ior Bockille duuniin, niin se kyllä tietää kuka se on, ja mitä siellä tehdään. Se ei ole mikään työkkärin kurssin harjoittelupaikka. Kolmas kortti on tietysti katumus, ja kyllähän kolmosilla ja hyvällä bluffilla jo ehdonalaisen voittaa. (Olin väärässä, tuolla bluffilla pääsi vapaaksi.)

Tähän, ja vielä ennemmin raiskauksiin liittyen päästään tietenkin uskontoon. Kaikissa kristillisissä kirkoissa, etenkin herätyksellisissä ja katolisessa, vähemmän luterilaisessa, mutta aivan varmasti siinäkin, tykätään panna lapsia. Se on jotenkin mielenkiintoista, että se on niin yleistä, että siitä voi tehdä vitsin ja kaikki tajuavat heti mistä on kysmys. Se ei siis ole mikään "no pari meistä nyt ehkä kuksaisi muksua kerran" juttu, vaan ennemminkin suurempi ja isompi vamma kirkon muutenkin vähän sisäsiittoisessa DNAssa. Lisäksi Vatikaani on monet kerrat peitellyt pedofilia tapauksia ja maksanut lapsia ja heidän perheitään hiljaiseksi siitä että pojalla saattaa olla identiteetti ja loppuelämä vähän murusina. Näitä paljastuu melkein joka viikko lisää, enkä ihmettelisi jos joskus kolmen vuoden päästä selkiäisikin että kristillinen kirkko ja kaikki sen symboliikka olikin vain maailmanhistorian suurin pedofiilirinki. Osataan sitä kyllä idässäkin, esimerkiksi Gandhi koetteli itseään makaamalla alasti alastomien nuorten tyttöjen keskellä, kuinkahan hyvää se on tehnyt näitten tyttöjen mielenterveydelle?

Raiskauksista vielä sen verran, että mielestäni se on tekona huomattavasti pahempi, kuin tappo. Raiskaus on hyökkäys ihmisen seksuaalisuutta ja identiteettiä kohtaan, ja se romuttaa kaiken sen luottamuksen ja huolettomuuden, jolla on suhtautunut ympäröivään maailmaan. Näin mutuna toki, mutta uskoisin olevani oikeilla jäljillä ainakin lähtökohtaisesti. Tapon uhri on siitä eteenpäin kuollut. Hänelle ei jää teosta mitään traumoja, ei mitään ymmärrystä eikä käsitystä. Toki se on läheisille kovempi pala, koska se on taas hyökkäys enemmän heitä kohtaan, he ovat menettäneet jotain. Raiskauksen uhrin kohdalla uhri sentään on yhä olemassa, ja ihmiset eivät oikeastaan kaikessa egosentrisyydessään osaa ajatella elämää jossa häntä ei olisi, ennen kuin hän on poissa. Sitten alkaa kaipaus siihen, mikä ei enää tule takaisin. Kuulostaa ehkä kylmältä, mutta tällaisia olentoja ihmiset oikeastaan ovat

Tällaisen asian tunkeminen alle minuutin biisiin on sinänsä haasteellista, mutta se on aina yhtä innostavaa ja mielenkiintoista. Joka lauseeseen pitää tunkea tarkoitusta ja asiaa. Tiivistämisen jalo taito.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti