torstai 18. elokuuta 2011

Individualismista ja mutuilusta.

"Luottamus omaan ajatukseen, usko, että se mikä on totta itselle oman sydämen syvyydessä, on totta kaikille ihmisille - se on neroutta. Kun lausut piilevän vakaumuksesi, se saa yleisen merkityksen, sillä se, mikä on sisintä, muuttuu aina ulkonaisemmaksi - ja ensimmäinen ajatuksemme kajahtaa meille takaisin huomispäivän torvien soittona. Sielun ääni on meille jokaiselle tuttu, ja ylin ansio, jonka katsomme kuuluvan Moosekselle, Platonille ja Miltonille, on se, että he ovat pitäneet kirjoja ja traditioita mitättöminä ja ovat puhuneet siitä, mitä ovat itse ajatelleet, eivät sitä, mitä muut ihmiset ajatelleet."
-Ralph Waldo Emerson, Self-Reliance, 1841-

Tällainen pätkä käveli vastaan pohjustuksella, että kyseinen essee kuuluu amerikkalaisen kirjallisuuden ja filosofian avain teoksiin. Olen tästä sekä eri, että samaa mieltä. Eri mieltä siksi, että tässä korostuu juurikin amerikkalainen individualismi, joka eroaa minun päässäni olevasta individualismista merkittävästi siinä, että sen tehtävä on korostaa itseään. Tekstin alkupätkä ilmentää juuri sitä amerikkalaiseen mielenmaisemaan juurtunutta maailmanpoliisiuden oikeuttavaa hapatusta, jonka mukaan MINÄ olen jotenkin erikoinen, ja mikä on minun sydämessäni oikein, on varmasti oikein myös kaikille muille, ja siksi minun tehtäväni on valistaa ja käännyttää kaikki omalle kannalleni. Amerikkalaista perinnettä ja yleistä mielenmaisemaa ajateltaessa ei voi olla tulematta siihen lopputulokseen, että jenkit ovat väärässä silloinkin kun ovat oikeassa. Heidän lähtökohtansa toimia oikein ovat väärät. Esimerkki tapaus, joka on ennemmin symbolinen, kuin tarkka: Monty Pythonin Life of Brianin ilmestyessä Yhdysvalloissa sitä vastaan nousi järjettömän suuri kohu, ja sille lyötiin sensuuri- ja bannileimoja vaivautumatta edes katsomaan elokuvaa. Tätä vastustamaan nousi joukko ihmisiä, jotka sitten haastateltaessa vetosivat siihen, että tällainen sananvapauden rajoittaminen on askel lähemmäs kommunismia ja siksi sitä ei voi sallia, ei siis elokuvan itsensä takia, vaan omien aatteitensa tukemiseksi. Eli periaatteessa he olivat kyllä oikeassa, mutta vääristä syistä. (On tuo kapitalismikin osoittanut, ettei sensuuri ja kontrolli ole ihan vaan kommareitten hommaa, kun suuryritykset rahoittavat ja manipuloivat oikeastaan kaikki tutkimukset mieleisikseen. Hail Science!)

Tällaisen ajattelun välille olen näissä mutuiluissani tahtonut aina tehdä selkeän pesäeron. Vaikka tekstini ja ilmaisuni on pelkkää "Mun mielestä" ja "mielestäni" verkkoa, sen tehtävä on tehdä selväksi nimenomaan se, että nämä ovat vain ja ainoastaan minun ajatukseni aiheesta, eikä teidän todellakaan tarvitse ajatella samoin. Minun totuuteni ei ole absoluuttinen totuus, jota olisin kokenut tarpeelliseksi levittää kaikille maailman ihmisille jotta minun erikoisuuteni huomattaisiin ja minut nostettaisiin jalustalle, joku syöttäisi viinirypäleitä, toinen leyhyttelisi jollain palmun lehvällä. Se olisi minusta ihan vitun vaivaannuttavaa. Minusta on jo nyt ihan vitun vaivaannuttavaa, kun törmään ihmisiin jotka sanovat jotain positiivista tästä kirjoitustouhusta ylipäätään. Se on minulle mielenterveyden kannalta välttämättömyys, ja jos tilanne joskus muuttuu, harkitsen koko paskaa uudestaan. Mutta tämä on minulle ainutta terapiaa, josta minun ei tarvitse maksaa. Olisin tahtoessani saanut lääkkeitä paniikkihäiriöön ja masennukseenkin, mutta en ole niitä koskaan kokenut niin kiinnostaviksi, että olisin lähtenyt itselleni reseptiä hoitamaan. Joskus on vaikeampaa, mutta se on elämää, ja vaikeampina aikoina täytyy vain vetää henkeä ja sukeltaa syvemmälle. Tämä kaikki vajaan kolmensadan tekstin hapatus on yhden ihmisen päässään pyörittelemä subjektiivinen totuus, joka korjaa itseään sitä mukaa, kun henkistä kasvua ja järkeä tulee lisää. Voin vuoden päästä olla jo täysin "takkini kääntänyt" jonkin asian suhteen. Se vähän kuuluu tähän ikään, tiedän sen, ja siksi sitä on helvetin mielenkiintoista seurata itsessään ikään kuin sivusta.

Se kohta, mistä tekstissä olin samaa mieltä on tuo loppu. Tosin sekin pienellä varauksella. Emerson sanoo näistä kolmesta, että he hylkäsivät menneisyytensä ja aikansa täysin, ja puhuivat omia ajatuksiaan muitten toistelun sijaan. Esimerkiksi Platon oli hyvinkin vahvasti Sokrateksen sanojen toistelija, ja Sokrates oli se aikansa oikea anarkisti, mikä sitten koituikin kuolemaksi. Mooseskin toisteli vain niitä "jumalan sanoja". Menneisyydestä ja aikalaisistaan kuuluu ottaa oppia. Heitä kuuluu tarkkailla ja kuunnella, ja kun on kuullut heidän tarinansa, ajatella sitä itse ja tehdä siitä omat tulkintansa ja ratkaisunsa. Siinä on se elämän ja itsensä merkityksellisyyden pointti. Tiedän ihmisiä, jotka joka paikassa heittävät vain sitaatin joltain muulta, ajatellen sen luultavasti antavan fiksun vaikutelman. Ja varmasti se joillekin antaakin. Minulle se yleensä puhuu heti ensimmäisenä siitä, että omien tyhjien kohtien yli venytellään muitten sanoja.

Se, että puhuu omalla äänellään antaa monelle taas sellaisen kuvan, että tuo kaveri rakastaa puhua itsestään ja tykkää korostaa omia ajatuksiaan. Minulle on aika vitun sama, haluan vain keskustella ihmisten kanssa, hyviä, rentoja ja ilmapiiriltään mukavia keskusteluja, joita tuo koulukin on nyt jo tarjonnut paljon. Oikeastaan niitä asiallisia keskusteluja on tuolla amiksessa nyt jo ollut enemmän kuin lukiossa, koska lukiossa jokainen halusi päteä vaan sillä, että oli oppinut argumentaation keinot filosofian ykköskurssilta paremmin kuin muut. Se oli aika vittumaista ja itse keskustelua jarruttavaa välillä. Tuossa ryhmässä on monia lukion käyneitä, mutta sen jälkeen myös elämää nähneitä ihmisiä, jolloin se tarve päteä putoaa pois. Se on ihan virkistävää vaihtelua. Vaikuttaisi, että tästä tulee ihan mielenkiintoinen kaksi vuotta. Odotan innolla, mitä tästä seuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti