Nuorten alkoholin käyttö on jatkuvasti esillä oleva ja monen mieltä askarruttava asia. Mielipiteitä ja totuuksia löytyy puolin ja toisin, jopa siinä määrin, että yleensä itse asia hämärtyy oman äänen muitten yli huutamisen innosta. Tärkeää olisi muistaa myös se, että nuoret ovat ihmisiä, joilla on asiasta omat mielipiteensä. Ja ihan niin kuin aikuisillakin, heidän mielipiteisiinsä voidaan vaikuttaa negatiivisesti tai positiivisesti.
Nuori, joka näkee vanhempiensa juovan alkoholia, polttavan tupakkaa ja käyttäytyvän ”niin kuin aikuinen käyttäytyy”, ajattelee sen kuuluvan erottamattomana osana aikuistumisrituaaleihin, siinä verojen maksamisen ja autolla ajamisen ohessa. Aivojen kehitys on vielä vähän vaiheessa, ja ajatusmaailma on ankaran mustavalkoinen. En väitä että se itsellänikään välttämättä vielä täysissä Full HD -väreissä loistaa, mutta sävyjä tulee koko ajan lisää.
Oma malli on näissä asioissa kaiken A ja O. Nuori tarkkailee vanhempiaan koko ajan, rakentaa omaa maailmaansa sen ympärille mitä oppii ympäristöstään ja minkä siitä kokee elämänsä kannalta tarpeelliseksi. Jos tässä kehitysvaiheessa nähdään, että kaikki aikuiset käyttävät päihteitä, se rakentuu normiksi, jota ei ole tarvetta kyseenalaistaa, koska se on toiminut myös omilla vanhemmilla. Miksi korjata jotain mikä ei ole rikki? Ja juuri tässä onkin suurin ongelma: emme kykene näkemään, kuinka pahasti tulehtunut suhteemme päihteisiin on.
Katuväkivaltatyön pioneeriksikin tituleerattu Olavi Sydänmaanlakka sanoi mielestäni hyvin YLE:n haastattelussa 4.2. 2011, että yhteiskunta ja maailma keskittyy liikaa nuoruuteen ja sen perässä juoksemiseen, unohtaen aikuisuuden merkityksen nuorten elämässä. Aikuisen pitäisi olla aikuinen, jonka elämään nuori saa kasvaessaan osallistua. Nuorten elämästä ainoat pois suljetut, eli aikuisten asiat ovat viinan juonti ja vapaa seksielämä. Juurikin tästä johtuen aikuisuuteen pyrkivät nuorten pyristelevät päästääkseen mukaan siihen aikuisuuteen, joka heille on eteen levitetty. Siihen ei kuulu harkinta tai vastuu omista tekemisistä. Tai jos kuuluukin, sitä puolta aikuisuudesta ei esitetä nuorille. Se puoli, joka nuorille näkyy, on yksipuolinen ja juuri niin mustavalkoinen, kuin se yksilö joka sen itseensä imaisee.
Tässä vaiheessa kuvaan tavallisesti ajetaan mukaan yhteiskunnan ja nuorisotyön kasvattava vaikutus. Vanhemmat päivittelevät, miksei koulussa ja nuorisotiloilla opeteta vastuulliseen päihteitten käyttöön, tai oikeanlaiseen suhtautumiseen. Toki yhteiskunnan tulee valistaa tulevia täysipainoisesti toimintaansa osallistuvia yksilöitä toimimaan niitten poliitikkojen yleisesti peräänkuuluttamien ”yhteisten pelisääntöjen” mukaan. Lopulta vastuu oman lapsensa kasvattamisesta ja hänen henkisen kasvunsa turvaamisesta on kuitenkin vanhemmilla, jotka ovat katsoneet oikeudekseen tuoda maan päälle uutta elämää. Uskon, että tässä kohtaa löytyy paljon myös vanhempia, jotka näin tekevätkin. Suomalaisella rytmitajulla toteutetut käsien läpsyttelyt heille. Siltikin on olemassa hyvin monia perheitä, joissa näistä asioista ei keskustella ollenkaan, tai keskustelu ajoittuu lähinnä siihen tilanteeseen, kun vahinko on jo sattunut.
Nuorison päihdevalistuksessa olennaiseen osaan nousee se, millaisia roolimalleja nuorille oikein on tarjolla. Petri Nygård ei ole tarkoittanut levyjään lapsille, mutta siitä huolimatta hänen suurin kohderyhmänsä ovat teini-ikäiset, koska heille hän esittää aikuisten juttuja sopivan lapsellisesti ilmaistuna. Mies itse sanoi jossain haastattelussa, että hänen puolesta hänen levyilleen voisi laittaa ikärajan, koska hänen tehtävänsä ei ole kasvattaa kenenkään lapsia. Mielestäni yllättävänkin ”vastuullisesti” sanottu.
Ongelmana on ehkä se, ettei lapsille ja nuorille ole tarjolla ns. katu-uskottavaa mallia ihmisestä, joka ei käytä päihteitä. Pääasiassahan ainoat päihteettömiksi tunnetut ihmiset nuorten keskuudessa ovat satunnaisia seurakuntatyöntekijöitä, ja entisiä alkoholisteja. Kaikki oikeasti ”merkittävät” ihmisethän sitten ryyppäävät tai vetävät huumeita. Niin.
Suuri osa tästä kaikesta syötetään meille päivittäin median kautta. Nuorisotyötä tehdessäni huomasin, että monella nuorella medialukutaito on täysin olematonta, osittain toki nuoresta iästäkin johtuen. Se herättikin mielessäni kysymyksen, että kun 12-vuotiaita pommitetaan täsmälleen samalla määrällä vilkkuvaa mediajätettä, kuin aikuisiakin, olisiko syytä aloittaa nuorten mediakasvatus jo aiemmin? Jos nuori joutuu käsittelemään saman määrän informaatiota kuin aikuinenkin, tulisi hänellä ehkä olla hieman paremmat välineet sen käsittelyynkin.
Vaikka vanhemmat parjaavat yhteiskunnan osuutta nuorten kasvatuksessa, heiltä jää huomaamatta monet sellaiset pienet osaset päihdetyössä, jotka tekevät suuren eron pienistä voimavaroistaan huolimatta. Yksi tällainen on ainakin Lahden kaupungissa toimiva Monon Side RY, jonka vapaaehtoistyöntekijät viikonloppuisin kiertävät siellä missä nuoret ovat nauttimassa alkoholia. Tarkoitus ei ole osoitella heitä syyttävillä sormilla, vaan antaa turvaa ja viedä vaikkapa pihalle sammuva nuori kotiin. Veikkaisin monen vanhemman arvostavan tällaista toimintaa, kun vaihtoehtona on se, että se oma lapsi makaa vaikkapa jossakin Pienivesijärven rannan pusikossa koko yön. Nuorisotiloilla on viritelty varovaisia keskusteluja vastuullisuudesta, ja siitä miten se alkoholin käyttö nyt ei välttämättä vielä kuuluisi kehitysvaiheessa olevan nuoren elämään.
Päihdevalistuksessa lipsutaan harmittavan usein sille perinteiselle ”älä tee näin ja älä tee noin”-linjalle, mikä on tänä aikana jo auttamattoman vanhentunut tapa. Nuori voi kymmenessä minuutissa tarkistaa, oliko hänelle esitetyt asiat ja faktat pelkkää pelottelua, tai suhteettomaan mittakaavaan nostettua pikkusilppua. Jos nuori huomaa, että hänelle valehdellaan yhdessä asiassa, valehtelijan auktoriteetti rapisee silmissä todella nopeasti. Tämä ei ainakaan kasvata luottamusta nuoren ja aikuisen välille.
Uskoisin tehokkaammaksi keinoksi avoimen keskustelun, joka onkin noussut viime vuosina merkittävämpään asemaan. Se on myös tehnyt tehtävänsä, koska Valviran tutkimuksen mukaan alkoholinkäyttö nuorten keskuudessa on laskenut hieman kaikkien muitten, paitsi lukioikäisten tyttöjen keskuudessa. Tässä ryhmässä voidaan kyllä sanoa sosiaalisen paineen ja yhteenkuuluvuuden vaikuttavan niin vahvana, että asenteiden muuttuminen voi ottaa oman aikansa. Muutenkin valistustyössä olisi ehkä syytä tehdä selväksi, että vaikka nuori jaksaisi odottaa täysi-ikäisyyteen asti, hänelle jää silti vielä monta vuosikymmentä aikaa tuhota niitä aivosolujaan, jos niin on aivan pakko kerta tehdä. Sillä aikaa tapahtuu myös henkinen kypsyminen, joka saattaa jo sitten vaikuttaa mielipiteisiin ja ehkä jopa päihteettömän elämäntavan harkitsemiseen.
Tarkoitukseni ei oikeastaan ole syytellä yhtään ketään, sen paremmin kuin saarnata käännytetyillekään, vaan esittää lähinnä nuorisotyössä ja opiskelussa sivusta tehtyjä havaintoja siitä, miten asiat tuolla kentällä oikein ovat. Jos nuorisoa tahdotaan kohdella samanvertaisina ja oikeudenmukaisesti, tulee heille myös antaa vilaus täysipainoisesta aikuisuudesta ja sen mukanaan tuomista vastuista. Monella nuorisotalolla nuoret ovat mukana tekemässä yhteisöään koskevia päätöksiä, vaikuttamassa omiin asioihinsa ja tekemässä ruokaa. Se on mielestäni todella hienoa.
Nuoret pyörittävät itse systeemiään ja näkevät, miten se toimii. Tämän lisäksi päihteet ovat varsin yleinen puheenaihe, joka tarjoaa nuoriso-ohjaajille useita mahdollisuuksia tehdä niin sanotusti näkymätöntä päihteitten vastaista työtä. Onneksi myös monella nuorella vaikuttaa olevan huomattavasti vastuullisempi ja ylipäätään tiedostavampi tapa suhtautua päihteisiin, ja etenkin alkoholiin, kuin vaikkapa omalla ikäryhmälläni oli.
Tämän huomaaminen on ollut tulevaisuuden kannalta lohdullista, vaikka kaikki ympärillä jaksavat aina päivitellä miten nykynuorisosta ei ole mihinkään. Taitaa vain osoittaa sen, kuinka ympäröivät ihmiset kasvavat päivä päivältä vanhemmiksi, ja se ahdistaa.