keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

aamukusi

Kahdeksalta herääminen on suoraan sanottuna ihan perseestä. Näillä viidellä tunnilla et kuitenkaan osaa tehdä yhtään mitään, ja puoli kymmeneltäkin on jo nälkä. Yritin lievittää tätä keittämällä kahvia, mutta nuo halvat suodatinpaperit eivät pysy edes kasassa jos keittää alle kuusi kuppia! Se vajoaa siihen kahvin päälle sellaiseksi pussiksi, ja sitten huomaat kahvit olevan sellaista vittumaista vesilitkua. Koitin keittää sen uudestaan läpi, ja sama homma. Vitutti, ja kaadoin kahvin pois, syön viinirypäleitä. Ja kuuntelen Mikseristä jotain minulle mainostettua paskaa hevibändiä. Tätäkin tehdään nykyään ihan liikaa ja ihan vääristä syistä. Mieluummin kuuntelen Tom Waitsia, joka on noin 10000000000000000 kertaa raskaampaa kuin tällainen tissienläpsyttely kitara-synatilutushevi. Ei oikeasti kyllä anna mulle enää yhtään mitään. Ainoat hyvin koskettimia käyttävät hevibändit taitavat oikeastaan olla Type O Negative ja Medeia. Medeia muutenkin erottuu kaikesta paskasta edukseen sillä, että se on vitun tiukasti soitettua, vakavissaan sanoitettua rentoa musiikkia. Rentoa siinä, että siitä aistii sen luonnollisuuden ja vapauden, jolla se on tullut ulos. Ei mitään väkisin juuri tuohon kohtaan väännettyä beatdownia, joka hyppää ihan puskista, vaan niillä osilla on tarkoitus. Se jyrää ihan perkeleesti. Olen senkin hienouden tajunnut vasta aivan tässä viimeaikoina, aluksi olen vähän vältellyt, että ei tuo kai nyt ihan minun musiikkiani ole. Onhan se.

Nämä on taas näitä suhteellisen sekavia ja virtaavia kirjoituksia, mutta tuli vaan mieleen nyt soivista Desert Sessioneista 60-luku. Niistä tuli mieleen lyhyt keskustelu jonka kävimme Magrudergrindin laulajan Avin kanssa vanhasta musiikista, ja siitä miten mellotronin ääni on yksi siisteimpiä juttuja maailmassa. Se on oikeasti noituutta puhtaimmillaan. Se luo fiiliksen ja pohjan minkälaiselle kohtaukselle hyvänsä jo ihan yksinkin, mutta etenkin jossain Something's got a hold of my heartissa ja Beatlesin Strawberry Fields Foreverissä se on niin siisti vekotin. Tom Waits on käyttänyt sitä aika monissa jutuissa. Minäkin tahdon sellaisen, Suomessa niitä taisi olla kolme jos oikein muistan. Jos joku tahtoo tehdä mut oikein iloiseksi, niin voi ostaa sellaisen mulle.

Mitähän sitä tekisi elämällään tänään. Tekisi mieli nauhoittaa jotain, mutta pitäisi käyttää verkkovirtaa kun on akut tyhjät, se rajoittaa kolistelua ja vähän kaikkea. Mutta eiköhän sitä jotain saa taas aikaan, sainpa viimeyönäkin jonkun pienen huhuilujutun tehtyä. Voisi oikeastaan kohta kuulostella, että mitä sitä edes tuli tehtyä. Voisipa tänne lisätä ääniä, tämän proosallisen tajunnanvirran lisäksi voisi aina lisätä myös viimeöisen äänten tajunnanvirran, koska tietyllä tapaa meditatiivisia nuo instrumentaalijutut on. Ne on sen hetkisiä mielenmaisemia äänillä. Siksi niitä en oikeastaan kutsuisi biiseiksi tai miksikään sellaiseksi, niitä ei ole sävelletty tai tehty mitenkään sen enempää. Ne on vaan pikkujuttuja kaiken muun välissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti