maanantai 20. kesäkuuta 2011

Psykedeelit ja massihuumeet.

Olen taas saanut parin viime päivän aikana saanut keskustella jostain syystä tavallista enemmän kannastani huumeisiin. Välistä on vaikea ymmärtää, miten ne ovat jollekin niin helvetin iso asia. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa polttaa tupakkaa tai juoda viinaa, siksi en tee niin. En käytä mitään muutakaan, mutta tiedän, että joskus elämäni aikana tulen kokeilemaan marijuanaa, sieniä ja jotain muuta luonnosta löytyvää psykedeelistä hallusinogeeniä, koska ihmiselämä on ainutlaatuinen kaikessa monimuotoisuudessaan, ja mielestäni tuollaisetkin yksittäiset tilat ja kokemukset on käytävä läpi. Niiden aika ei vain todellakaan ole vielä. Niiden aika on siinä vaiheessa, kun olen jotain päälle neljäkymmentä, ja musiikillinen ura on siinä täydellisessä suossa, että olen joka viikko soittamassa jossain vitun Tartu Mikkiin- taustabändissä ja kaikki sanoitusten riimit ovat tasoa me - be, flame - name tai vaikka joku you - too. Sitten tiedän että "ahaa, nyt on aika kokeilla huumeita ja löytää inspiraatio uudelleen!" ja tsädäm, teen psykedeelisessä mielentilassa jonkun ärsyttävän renkutuksen, joka tuo ihan vitusti fyrkkaa pöytään. Näin ovat toimineet kaikki ammattilaismuusikot kautta ihmiskunnan historian, aikoinaan fyrkka vaan ei tarkoittanut Teostoja, vaan sitä että sua ei tapettu jossain kuninkaan hovissa. En kyllä tajua, mitenkä ihmisillä on aina säilynyt kiinnostus "ruveta boheemiksi taiteilijaksi". Ihme ettei koko "ammattikunta" ole kuollut jo ajat sitten. Ehkä siinä kiehtoo se, että se on ainut oikeasti vitun köyhien ja säälittävien ihmisten eliitti. Tuntee kuuluvunsa johonkin porukkaan, vaikka ei ole mitään syötävää, ja kaikki rahatkin on loppu.

Yksi merkittävimmistä syistä siihen, etten käytä huumeita on se etten koe niille mitään tarvetta. En tiedä johtuuko se mun aivotoiminnasta, mielikuvituksesta vai mistä, mutta mä pystyn näkemään hallusinaatioita ihan omasta vapaasta tahdostani. Kuulostaa uskomattomalta tai oudolta, ihan sama. Mutta saan ihan vain keskittymällä asiat väreilemään tai valumaan, ja sitten se muodostuu ikäänkuin perustilaksi. Olen miettinyt, josko tämä olisi joku hyvin lieväksi jääneen autismin sivuoire, koska se ei tunnu olevan ihan hirveän yleistä. Muksuna muistan niiden olleen sellaisia pitempiä jumitushetkiä, saatoin viisikin minuuttia tuijottaa yhteen kohtaan ja nähdä siinä merkillisiä asioita. Sitten jossain vaiheessa tajusin missä ja kuka olen, ei ole soveliasta tuijottaa yhteen paikkaan pitkiä aikoja, jos ei tahdo tulla leimatuksi hulluksi. Mutta se oli tavallaan tajunnan kuvien virtaa, joita ei oikeasti ollut olemassa. Ja silti samaan aikaan ne olivat niin paljon kiehtovampia kuin ympäröivä todellisuus ja ne asiat, joita sillä oli tarjota. Äsken käveltiin kaverilta (RAXILLE TERVEISIÄ!) himaan, ulkona sateli kevyesti ja oli sumuista. Katselin asfalttia jalkojeni edessä, ja joka askelella se näytti siltä kuin kaikki siitä heijastuva valo ja se katu itsessään tavallaan imaisisi itseään syvemmälle. Siis vajoaisi keskelleen, se näytti efektinä vähän samalta kuin vanhoissa Star Warseissa valon nopeuteen kiihdyttäminen. Nytkin kirjoittaessani, näyttö aaltoilee ja valuu, mikä vähän vaikeuttaa tähän tekstin tuottamiseen keskittymistä. Ehkä näitten ansiosta minun on ollut jotenkin helppo käsittää, mitä huumeet pään sisällä tekevät, mutta juurikin siksi en ole kokenut niitä tarpeellisiksi itselleni.

Jos joku järkyttyi siitä, että uskallan avoimesti sanoa tulevani joskus ihmiselämäni aikana kertaluontoisesti ja rituaalisesti kokeilemaan huumeita, kaivakaapa päänne perseestänne ja miettikää. Ihminen on tietysti monimuotoinen olento ja kaikkien nuppi ei ole täysin samanlainen, mutta perusperiaate huumeissa on se, että on luonnolliset hassuja hihityksiä aiheuttavat huumeet, ja ihmisten itse kemiallisesti erottelemat MASSIHUUMEET, joiden ainoa tarkoitus on saada ihmiset koukkuun, ja raha virtaamaan. Tähän rahahuumeteollisuuteen kuuluu myös tupakka- ja osaltaan myös lääketeollisuus. Luonnollisiin juttuihin ei voi jäädä koukkuun, ellei ole sitä pienilukuista itsetuhoista ihmistyyppiä, joka jää koukkuun siksi että sillä on pakkomielle olla koukussa johonkin. Jos se ei ole parisuhde, se on vaikkapa kannabis. Sitten, kun tämä ihminen ei itsekään ymmärrä oman nuppinsa toimintaa, hän selittää olevansa koukussa kannabikseen, vaikka pohjimmiltaan hän saa tyydytyksensä siitä että hänen elämässään on jotain pysyvää, olkoonkin sitten kuviteltu riippuvuus kannabikseen. Mutkia oikoaksemme voidaan toki sanoa, että tämä on henkinen riippuvuus kannabikseen, mutta mielestäni se harvemmin on koko totuus. Samat ihmiset tuppaavat kuluttamaan viinaa ja mitä tahansa muutakin niin sanotusti "raivottamalla", eli vaikka puoliväkisin. On siis aikalailla sama näille ihmisille, onko se riippuvuus juuri kannabikseen muodostettu, vai johonkin ihan muuhun.

Porttiteoriaan en usko hetkeäkään siinä mielessä, että toleranssin kasvaessa sun pitäisi etsiä kovempia huumeita. Bullshit. Porttiteoria on niin monessa tapauksessa todistettavissa tasan siksi, että koska kannabis on laitonta, se pitää hankkia laittomasti. Kun hankit kannabiksesi laittomasti, törmäät luultavasti muutamiin piripäädiilereihin, joiden täytyy saada kamansa myytyä kelle vaan. Ja ylipäätään joudut joskus sosialisoimaan myös kovempien huumeitten käyttäjien kanssa. Luultavasti kuulet niiltä huumetarinoita, ja kun tunnet sen yhden diilerin, kynnys kovempien huumeitten kokeiluun alenee merkittävästi mikäli kiinnostusta ilmenee. Se taas ei ole kannabiksen, vaan sen laittomuuden, ja sinun tyhmyytesi vika. Enemmän tunnen kannabiksen käyttäjiä, joilla se homma pysyy lapasessa, kuin niitä jotka olisivat tämän pienen lieveilmiön takia siirtyneet kovempiin huumeisiin. Ikäväkseni tunnen kyllä myös niitä. Voin sanoa, että absolutistiksi mulla alkaa olla tästä aihepiiristä jo aika riittävästi empiiristä tietoa. Voisin vaikka väitellä tohtoriksi aiheesta. Mutta eipä sellaisella väitöksellä lakkia saisi, joka ei huumeita tuomitse, koska valtio rulettaa ja on oikeassa, kansalaisten kuuluu pelätä kaikkia narkomaaneja. Joita siis on kaikki muut, paitsi tuolla kännissä perheitään tappavat idiootit ja nakkikioskilla tapout-paita päällä tappeluita hakevat keharit. Sanoisin kuitenkin näkemykseni olevan objektiivinen nimenomaan siinä suhteessa, ettei ole kiinnostanut koskea yhtään mihinkään, ja sekä positiivisia, että negatiivisia tarinoita olen kuunnellut molemmilta puolilta aitaa jo aika kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti