tiistai 21. kesäkuuta 2011

Mustaa kahvia & Neurosista. What a beautiful morning!

Mustaa kahvia ja Neurosiksen liveä juuppituuppelista, aika siistiä vaikka mustassa kahvissa onkin aina ärsyttävän vetinen sivumaku, joka jää suuhun lillumaan loppupäiväksi. Mutta maito loppui, niin minkäs teet. Neurosiksesta sen sijaan ei jää minkäänlaista paskaa sivumakua, ikinä. Se on aina puhdistavaa, kaunista, ja hienoa musiikkia. Pohjimmiltaan se on ehkä johonkin Wagnerin tai Beethovenin klassiseen musiikkiin vertautuvaa dynaamista ja välistä painostavaa vyörytystä. Vahvimmillaan se tuntuu niin häiriintyneeltä, että monet eivät tahdo edes kuunnella sitä, ja aluksi se olikin ehkä väkivaltaisinta ääntä, jota kukaan on saanut soittimista revittyä. Vähitellen se kaikki alkaa kuitenkin saada jonkinlaisen hahmon ja muodon, ja sitä alkaa ymmärtää, ja lopulta sitä on vaan pakko kuunnella, koska tahtoo ymmärtää lisää.

Neurosis myös vahvistaa tuota muutama päivää sitten selittämääni psykedeelistä puolta aisteissa, josta syystä sitä on myös aika mukava kuunnella, kun seinät alkavat hengittää ja öinen katu säkenöidä silmissä. En tiedä ovatko nämä visiot edes puoliksi todellisia vai täysin kuviteltuja, mutta ainakin ne ovat helvetin inspiroivia, enkä usko niiden olevan mitään suuremmin skitsofreenisiäkään, koska ne ovat luonteeltaan... "vapaaehtoisia". Niitä voi nähdä tai olla näkemättä miten tahtoo, kuten vaikkapa luonnollisten hallusinogeenien kanssa kuulemani mukaan. Jos aivot vaan erittää jotain paskaa vähän eri tavalla kuin muilla. Pitäisiköhän oikeasti käydä jossain aivokuvassa katsomassa, mitä mun pään sisällä tapahtuu kun kuuntelen musiikkia.

Välistä ei oikeasti voi tehdä muuta kuin istua paikallaan ja jumittaa tyhmän näköisenä jossain puolijulkisella paikalla, kun musiikki vaan on sattunut joko kommentoimaan kyseistä tilannetta poikkeuksellisen hyvin, tai se on vaan värittänyt ilmapiirin aivan täydellisen toisenlaiseksi, kuin mitä se olisi ollut ilman sitä. Yhtenä esimerkkinä tästä oli tavallinen kauppareissu suunnilleen vuosi sitten. Levynä oli The Hauntedin rEVOLVEr, biisi oli Abysmal, ja se sai hitaasti hyllyrivien väleissä kaartelevat perheenisät ja vanhukset vaikuttamaan jotenkin todella sairailta, pedofiileilta ja murhaajilta ja narkomaaneilta, kaikki tuntuivat katsovan minua epäluuloisesti kun hymyilin heille. Eipä heillä voinut olla mitään käsitystä siitä, millainen absurdi valo heidän tekemisiään värittikään, he luultavasti kuuntelivat kaupan radiosta Mambaa.

Nyt pitää lähteä taas uudelle mielenkiintoiselle kauppareissulle tekemään mielenkiintoisia havaintoja ympäröivistä paskapäistä, ja siitä, miten he suhtautuvat tällaiseen kohta työttömään hippiäiseen joka palloilee ympäri kaupunkia. Neurosiksen pariin jätän teidät:


BTW, enää kaksi päivää töitä, tänään niistä toinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti