keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kävin kokeessa

Kävin siellä kokeissa, ja sain vielä sen Platoninkin raivotettua junassa loppuun, takakansi läjähti kiinni Pasilan asemalla. Ja sanon, että en pääse sisään, mutta ei se ihan päin vittua mennyt. Platonista osasin kyllä selittää molempiin kohtiin vähintään sen kaksi sivua (huom. osasin siis LOPETTAA siihen.) ja sitten aineistotehtävässä pyristelin miten vaan osasin, kun on filosofian teoriapuolesta kuitenkin aikaa se pari vuotta, en nyt ihan hahmottanut että mitä ei-subjektivismia se toinen oikein oli. Juuri tarkistin, ja jos se nyt oli moraalirelativismia, niin en mä sitä ihan hukkaan heittänyt. Ainakin se oli oikeilla jäljillä, jos ei oikein. Sanoisin, että vitun jeessisti meni puolentoista viikon lukemisella. Myös kuvakerronta tältä päivältä kertoo, että on vissiin käyty kirjoittelemassa filosofiaa. Oikeastaan tuo ei ollut sen ihmeellisempää, kuin ylppärit ilman valinnan varaa. Mutta ihan hyvä fiilis jäi. Parempi kuin aamulla. Parastahan tässä on se, että nyt saa rauhassa keskittyä lukemaan Kurt Vonnegutia ja muuta "kevyttä" kun ei ole isompia velvoitteita enää. Eli siis olen vapaa, siinä mielessä kuin länsimainen demokratia voi vapautta ihmissielulle tarjota. Eli liikaa. Juuri tällaisesta vapaudesta Platon arveli tyrannian nousevan, kun ihmiset ovat niin vapaita että ovat sen jatkuvan vapauden periaatteen vankeja, he kaipaavat kuria ja järjestystä, ja jonkinlaista kantaa asioihin. Ihmiset tarvitsevat niitä laatikoita, joita sitten kiroavat, kun ne ovat olemassa. Se on osa ihmisluontoa.

Koko päivän olen kuunnellut oikeastaan vaan Neurosiksen Times of Gracea ja Kilimanjaro Darkjazz Ensembleä. Jälkimmäisen löysin grindifoorumin jazzitopikin kautta, kiitos tästä linkin laittajalle, koska tää on ihan helvetin kovaa kamaa. Loistavaa lukemismusiikkiakin sen takia, että se on jatkuvaa soundtrackia jonkinlaisille fiiliksille, joita joku Fight Club vaikka voi herättää. Siksikin se sopii oikeastaan minkä tahansa lukemiselle. Okei, Peppi Pitkätossu voisi olla vähän outoa luettavaa tällaisen synkistelyn kanssa, mutta noin niinku muuten. Jos mulla olisi niitä torven soittajia ihan vitusti kaveripiirissä, tätä mäkin tekisin, mutta kun ei, niin duunailen kitaralla kaikkea tyhmää. . . Piano. Sen mä edelleenkin tahtoisin. Se olisi ihan vitun jees. Soittelisin vaan pianoa koko ajan. Vähänkö olis siistiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti