perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ihmisistä.

Aion kirjoittaa teille ihmisistä. Ihmiset ovat niitä mielenkiintoisia kanssakuolevaisia, joita yhden ihmiselämän aikana tulee vastaan tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia. Joillakin vielä useampia, mutta tavallisimmat lukemat taitavat pysyä tuhansissa. Kauempaa katsottuna ne ovat kuin lauma tulikärpäsiä, jotka kerääntyvät sinkoilemaan sinun lämpimän elämänvalosi ympärille, viihdyttävät sinua hetken, kunnes katoavat takaisin jonnekin yön pimeään ja tekevät tilaa uusille. Lopulta kaikki ovat nähneet sinun valosi, jättävät sinut yksin ja lähtevät parveilemaan jonkun toisen valon ympärille. Ja tämä mielenkiintoinen tapahtumaketju on se, jota me kutsumme elämäksi.

Ihmisiin tutustuminen alkaa ensimmäisenä tietysti perheestä, ja laajenee mahdollisen päivähoidon kautta (paitsi Timo T. A. Mikkosen perheessä, jossa lapsia ei työnnetä vastuuntunnottomasti tuntemattomien hoteisiin. Hyvä Timppa!) uusiin ihmiseen. Joskus, kuten minun elämäni ensimetreillä, tuntuu siltä että nämä samat ihmiset tulisivat olemaan elämäni kiintopisteitä koko sen keston ajan. Ensimmäiset viisitoista vuotta näin olikin, kaikki ystäväni olivat samoja esikoulun luokkakuvassa, ja yhdeksännen luokan luokkakuvassa. Niistä oli mielenkiintoista seurata sitä transformaatiota, joka ihmisessä tapahtuu noiden vuosien aikana, sitä vanhenemista, joka ei ole tiedostettua kuoleman lähestymistä, vaan huipun saavuttamista ja kehittymistä. Kun pienenä piti vierailla joillain äidin tädeillä tai sedillä tai muilla muinaisjäänteillä, ajatteli että nuo ovat vain jotain vanhoja menneen ajan vankeja, jotka ovat aina olleet tuollaisia. Nyt kun on kasvanut, on ymmärtänyt sen surullisen totuuden. Kun ajattelen omia tätejäni ja setiäni, ymmärrän todellakin sen tunteen ja lämmön, jolla niitä vanhoja muinaisjäänteitä on lähestytty. He ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa on kasvanut aikuisuuteen. Niitä sukulaisia, joiden seura ei tuntunut teeskentelyltä, niitä ihmisiä, jotka ovat olleet mukana sinunkin elämässäsi koko sen mitalta.

Yläasteen jälkeen kaikki ihmiset, joita voisin kutsua ystävikseni ovat vaihtuneet moneen kertaan. Lukiossa minulle esiteltiin uusi paletti tulikärpäsiä, jotka kolmen vuoden jälkeen jäivät ehkä kahta lukuunottamatta sinne. Ihmisiä tulee ja menee, jotkut nopeammin, jotkut hitaammin, mutta ne kaikki lähtevät lopulta. Pitkäaikaisin ihminen koko elämässäni on veljeni. Kuinka säälittävää se sitten on? Ei yhtään, sanon minä. Toki molemmat jaksaa kiukutella välistä, mutta sanon että me tullaan vitun hyvin toimeen keskenämme. Enkä häpeä sanoa, että se on varmasti tärkein ihminen tässä elämässä. Vaikka meissä ei ole yhtään mitään samaa, olemme kasvaneet yhteen varmasti tiukemmin kuin monet kaksoset, ja väittäisin tajuavani aika hyvin, mitä sen nupissa tapahtuu. Sama tyttöystävä minulla on ollut nyt neljä vuotta, ja siitä ihmisestä täytyy sanoa, että se on maailman kärsivällisin. Silti tiedostan taustalla koko ajan, että meillä on liian paljon eroja, ja liian paljon ristiriitoja kannettavanamme lopuksi ikää. Jossakin vaiheessa kaikki tämä tulee eskaloitumaan, mutta siihen asti mennään loppua liiemmin miettimättä. Se on yksi ihmiselämän hienoimpia ominaisuuksia, olla ajattelematta loppua. Se ilmenee aivan kaikessa globaalista roskien dumppaamisesta testamentin kirjoittamisen lykkäykseen.

Ihmiset ovat sivusta seurattuna aivan helvetin mielenkiintoisia. En koskaan ole tuntenut oloani riittävän mukavaksi yhtään kenenkään kanssa, periaatteessa vihaan kaikkia alkoholia käyttäviä, omaa mieltään hukkaan heittäviä ihmisiä jo lähtökohtaisesti ylikaiken, mutta silti käytännössä en vihaa yhtään ketään. Olen oppinut hyväksymään sen, että jotkut ihmiset tarvitsevat viinaa ollakseen oma itsensä, ilman häpeän pelkoa, ja jos se vaatii huumaantuneen tilan, niin minä en ole sitä kieltämässä. Siltikin välillä tunnen oloni niin saatanan yksinäiseksi tässä sadan tuhannen ihmisen kaupungissa, että hämmästyn itsekin. Syksyllä tulee itselläni täyteen kuusi vuotta Lahtea. Alkaa päässä hälytyskellot huutaa, että aivan sama mitä jää taakse, katoa. Häviä. Juokse. Mene pois. Saapa nähdä minne..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti