lauantai 18. kesäkuuta 2011

Havaintoja sosiopaateista

Sosiopaatit, me/nuo sosiaalisten suhteitten ja ihmisten välisten kanssakäymisten ristiaallokossa vastavirtaan luovivat sekopäät. Olen elämäni aikana tehnyt lukuisia observaatioita ihmisestä, ihmisyydestä, meitä eteenpäin ajavista ambitioista ja siitä, miten suhtaudumme muihin ihmisiin. Psykologian opinnot syvensivät tätä tietyllä tapaa, ja yritän nyt selventää teille hieman sitä, mikä on sosiopaatti, ja miten se toimii. Lyhyesti sanoisin kyseisen kaltaisen ihmisen olevan lähinnä ihmisyytensä tiedostava ihminen. Hän käsittää, että hänen tunteensa ja kokemuksensa eivät ole millään tavalla ainutlaatuisia, saatika merkityksellisiä, ja siksi hänen on toisaalta helppo mukautua ja jäljitellä niitä, mutta suhteellisen vaikea tuntea niitä itse. Toisaalta ristiriitana onkin juuri se, että näiden kahden välinen ero hämärtyy teini-ikään tultaessa, ja on vaikea sanoa, onko maanisesti pienimmätkin tunteet elävä ihminen tosissaan, vai ei. Olen tullut siihen tulokseen, että on se. Nuoruudessa apatia ja tunteettomuus korostuvat, mutta ne tekevät kasvaessa tilaa täydelliselle, intuitiiviselle tuntemiselle ja eläytymiselle.

Koska sosiopaatti tiedostaa oman ihmisyytensä, hän tiedostaa myös sen, miten ihmisen päänuppi toimii. Onkin vähän muna-kana kysymys, kumpi on seurausta kummasta. Jos tiedät miten ihminen toimii tai mistä ihmisyydessä on kyse, se on omiaan tekemään kenestä tahansa kyynisen mulkun. Mutta tässä ihmistuntemuksessa piilee se hiuksenhieno ero, josta olen käynyt useita keskusteluja älykkäänä tai muuten vain sekopäinä pitämieni ihmisten kanssa: sosiopatia ei aina ole täysin negatiivinen asia. Meikäläisestähän tuli kuitenkin suhteellisen sosiaalinen ja toimeentuleva otus, vaikka en ihan mihinkään malleihin ja elämään sopeutunutkaan! Kyse on siitä, kuinka paljon ja mihin tahtoo käyttää sitä ihmisten nupin ymmärrystään. Tiedän ihmisiä, joilla se on johtanut täydellisen narsistiseen fantasiaan omasta ylivertaisuudesta kaikkeen muuhun elävään nähden, ja nämä yksilöt ovat aiheuttaneet ongelmia kaikille ympärillään, etenkin niinä aikoina kun heillä menee huonommin, ja he pyörittelevät kaikkia muita saadakseen haluamansa.

Mutta tätäkään ei ole pakko käyttää negatiivisuuden levittämiseen ja omien halujen tyydyttämiseen. Kaikki tämä, mitä nyt luet, on manipulaatiota. Minä istutan tietynlaisen kuvan itsestäni ja ajatuksistani aivoihisi, ja sinä muodostat minusta sen tietyn kuvan, jonka minä annan. On aivan minusta kiinni, mitä sillä kuvalla teen, ja mihin sen siirrän. Siltikin, olen aina pyrkinyt kylvämään itsenäisen ajattelun siemeniä muihin, ja pyrkinyt toimimaan sivusta seuraajana ja ongelmien ratkaisijana sen sijaan, että tunkeutuisin väkivaltaisesti kenenkään aivoihin. Häpeäkseni on myönnettävä kyllä myös, että nuorempana tuli pyöriteltyä ihmisiä vähän enemmänkin, mutta täytyy ottaa huomioon, että Pertunmaalla kasvavalla nuorella on vitun tylsää ja vain 20 kaveria. Pakostakin siinä alkaa ne samat naamat vituttaa. Se, mikä minut erottaa suurimmasta osasta teitä muita on se, että minulla ei ole suurta osaa niistä suodattimista, joita olette itsellenne rakentaneet. Se ajatus siitä, etten minä voi sanoa tai tehdä tällaista, koska minulla on tietynlainen imago tai asema, jota täytyy pitää yllä. Pidätte yllä jotain pientä ihmisen naamiota, ja kuvittelette olevanne suurikin ihmislabyrintti täynnä salattuja ajatuksia. Onhan se hienoa joo, mutta se on vain ihmisyyttä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Pääajatus tässä on se, että teillä on omat munat pelissä tehdessänne asioita, minulla useimmiten ei. Mulle on aivan sama vaikka en hyötyisi tekemisistäni mitään, mutta ei siksi että haluaisin olla minkään yläpuolella, vaan siksi, että jos siitä ei ole mulle haittaa, voin ihan hyvin tehdä jotain muittenkin hyväksi täällä tallustellessani.

Itserakkaus. Yksi luonteenpiirre, joka mahdollisesti korostuu yliherkässä persoonallisuudessa. Pahimmillaan se voi johtaa narsismiin, tai niin helvetin syvään itseinhoon, ettei siitä pääse koko elämänsä aikana irti. Tällä on usein tapana sitten vähän lyhentää sitä elämää toisesta päästä. Näitäkin olen elämäni aikana pari nähnyt, ja se on surullista. Itse olen suhtautunut siihen luonteenpiirteeseen aina mitä suurimmalla varauksella, kuristanut sen itseironialla, joka siltikin taitaa useimmilta mennä vähän ohi. En oikeasti välistä tiedä ymmärtävätkö kaikki töissä, mitä tarkoitan sanoessani että olen siellä jossain jumalan ja Jack Whiten välillä. Aina olen kuitenkin tiennyt olevani ihan suhteellisen säälittävä runkku, ja hauskaa onkin ollut se, miten tällainen säälittävä runkkukin onnistuu välillä elämässään, kun on riittävästi säkää ja vitutusta. Pohjimmiltani kuitenkin vihaan sitä faktaa, että edes olen olemassa täällä ihmisten maailmassa, mutta vain siksi, että minun täytyy kuolla täältä pois. Silti se on niin suuri viha, että se tulee joko polttamaan minut loppuun ennen aikojani, tai saa minut vanhoilla päivillä sekoamaan totaalisesti. Ammun muksuja haulikolla kun tulevat omenavarkaisiin, tai jotain vastaavaa. Tapan huoria jollain syrjäisellä farmilla, kuka tietää.

Siltikin osa juuri tästä itserakkaudesta on se asia, mikä ajaa tällaisia persoonallisuuksia tekemään "taidetta", ja sanonkin nyt, että suurin osa kaikista muista ihmisistä, niistä joilla on nupissa kaikki hyvin, tulee aina vain jäljittelemään sitä autenttista autistisen mielen räiskähtelevän ekspressionistista purkausta, jonka muut näkevät jonain merkityksellisenä, hän itse vain turhauttavan paskana yrityksenä saada JOTAIN aikaan. Joillakin tietysti on pillu mielessä, mikä on mun mielestä maailmankaikkeuden viimeinen syy tehdä mitään. Vittu, jos haluat persettä, osta auto. Älä ala tehdä jotain paskaa rokkibändiä sen takia, ja pilaa näitä hommia meiltä kaikilta muilta. Tämä etenkin tuonne Tampereen suunnalle. Tätä ei pidä käsittää niin, että kokisin kykeneväni jotenkin aidompiin suorituksiin. Meikäläisellä vastaan tulee sitten taitojen puutteellisuus ja kärsimättömyys. Kaikki pitää tehdä ihan helvetillisellä kiireellä ja juosten kusten, mistä syystä en luultavasti tule koskaan saamaan mitään hienoa aikaan. Siltikin koko ajan pitää tehdä jotain, koska se auttaa pitämään nupin kasassa. On pakko kirjoittaa, soittaa, piirtää ja sählätä koko ajan jotain, tai alkaa negatiivinen kausi. Myös tämä tajunnanvirtainen, hyvin vahvasti subjektiivinen puoli kaikessa tekemisessä varmasti ärsyttää monia, mutta tahtoisin tehdä pesäeron siihen "MUN mielestä ja minäminäminä" ajatukseen. Tahdon vain tehdä selväksi puhuvani vain omalla suullani, omista ajatuksistani, luultavasti ilman pienintäkään käsitystä totuudesta tai suuremmasta ymmärryksestä. Minä olen tässä ihmisten maailmassa tarkastelemassa ja oppimassa koko ajan lisää, en tiedä mitä varten, mutta kuitenkin. Lukekaa Herman Hessen Arosusi, jos tahdotte päästä meikäläisen nupin sisään, aika samalta siellä näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti