sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Eilen oltiin Helsingissä



Eilen käytiin Linnanmäellä, ja olihan se nyt suunnilleen yhtä hauskaa, kuin vierailu Guantanamo Bayssä. Itse en ostanut ranneketta, mutta vierestä katselin miten 37 euron kappalehintaan ostetuilla rannekkeilla sai jonottaa puoli tuntia kahden minuutin hupiin, tai jonottaa kolme varttia viidentoista minuutin elokuvaan. Merimaailmaankaan sillä ei edes päässyt. Oli aika hauska nähdä miten joka vitun kojulle oli ihan helvetilliset jonot, vaikka samat kojut saisivat pönöttää tyhjillään jos ne olisivat olleet muurien toisella puolella. No, onneksi edes viimeinen vekotin puolentunnin odottelun jälkeen tuntui palkitsevan poikien vitutuksen rahan menosta. On se niin hauska katsoa kun lapset leikkivät ja kehittävät itseään. Ne Guantanamo -fiilikset olivat tuolla kyllä niin vahvoja, että ajattelin ensi kesäksi kehitellä matkafirman, joka lupaa iloisia lomamatkoja koko perheelle, siis tervetuloa Guantanamo Bay Resort 2012- lomalle! Hauskaa riittää koko perheelle! Kokeile sensorista deprivaatiota
Tai uutta, hurjaa vesikidutusta!
Tai nauti asiantuntevan henkilökuntamme hoivasta ja käy vaikka hieronnassa!


Syötiin varmaan neljä eri ateriaa päivän aikana, oli kunnon kulinarismimatka Helsinkiin.. ja sen pikaruokaloihin. Keltaisessa Jäänsärkijässä kävin ja pihinä miehenä ostin vain halpoja, mutta sitäkin parempia. Kyussin ..And the Circus Leaves The Town pauhasi motarilla aika kovaa, ja sen jälkeen en ole muuta kuunnellutkaan. Sen lisäksi Portisheadin Dummy, jolta en edes tiennyt mitään muuta biisiä kuin Roadsin, mutta se yksin oli jo riittävä syy ostaa se levy. Kolmanneksi vielä Queens of The Stone Agen Era Vulgariksen. Tämä kesä on meitsille yleensä tällaista aavikkopörinän aikaa, ja olisihan se vitun kiva käydä tänään sellaista soittelemassakin.

Seuraavaksi voisin käydä vähän kirjakaupoilla ja ehkä Anttilassa katselemassa alennuslevyjäkin. Nälkäkin olisi, mutta tuntuu että eilinen roskaruoka-aalto sai ehkä riittää. Kunnes taas kävelen kadun toiselle puolelle Energiaan, jossa on kyllä tämän kylän parhaat kebabit. Se on muuten mielenkiintoinen ilmiö, miten sulla kasvaa sellainen huumediilerin ja mafiagangsterin suhde lähi kebappilan omistajan kanssa. Se näkee että astut sisään, vinkkaa silmää ja laittaa kebabiin tuplalihat. Nyökkäätte toisillenne merkitsevästi ja kävelet kotiin syömään. Toisaalta tässä suhteessa on humaanimpikin puoli, nimittäin se syyllisyyden tunne, jos haet ruokasi jostain muualta. Aina kun kävelee kotiin toisen pizzan tai vaikka hesburgerin paperipussin kanssa, voin nähdä miten liikkeen omistaja harjaa pienen, raskaalla työllä ja vaivalla ylläpitämänsä paikan rappua luudalla, joka on sidottu yhteen risuista ja käytetystä mopin varresta, lastensa leikkiessä ympärillään. Kun hän kohottaa katseensa, ja hänen silmänsä kohtaavat minun syyllisyyttä loistavan katseeni, ja huulet, jotka muodostavat sanat "...olen pahoillani", hänen silmäkulmaansa kohoaa kyynel. Hänen ruskeasilmäiset lapsensa lopettavat leikkinsä ja tuijottavat isäänsä suu auki, kääntyen sitten katsomaan minuun. Isä asettaa kätensä lapsensa olkapäälle, nojaa harjaansa ja he katsovat minua tien yli, eivät vihaisina, vaan pettyneinä. Surullisina. Koska he välittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti