Eli hihhulikristityt on vauhdissa jälleen. Vanha patu, joka on pari kertaa aiemminkin uhonnut että maailma loppuu, on ihan varma että tänään tosiuskovat kristityt temmataan taivaisiin, maa järisee ja syntiset jää tänne itkemään kurjuuttaan. Mielestäni tämä "rapturena" tunnettu tapahtuma on aina ollut vähän ristiriitainen, koska ainakin meikäläisen nupissa olisi aika itsestäänselvää, että jos näkisin uskovien lentävän ylös taivaaseen, niin uskoisin että jumala olisi olemassa. Kukapa ei uskoisi? Jos ihmisjoukko nyt ylipäätään lähtee tuosta vaan lentelemään taivaisiin, niin sekin voisi olla jo riittävä todiste. Tai ehkä tämä näitten ylöstempaus onkin symbolinen, ja tulee vain maanjäristys, jossa kuolevat kaikki uskovat, ja me syntiset jäädään tänne... Parantamaan syöpä, AIDS ja kehittämään omaa evoluutiotamme? Ei kuulosta näin äkkiseltään liian pahalta.
Mutta jos näkisin uskovien nousevan ja alkaisin uskoa, tarkoittaisiko se, että lähtisin myös? Eikö se usko riitäkään, pitääkö niitten "tr00-uskovaisten" saada vahingonilonsa, ja katsoa kun kaikki myöhemmissä vaiheissa uskonsa löytäneet kuolevat saatanan kourissa? Ei kuulosta minun mielestäni ihan siltä, mitä Jeesuksella oli mielessä, mutta tiedän että näin nuo ameriikkalaishihhulit toivovat. Heidän kristinuskostaan puuttuu rakkaus ja myötätunto, se perustuu vihalle syntiä kohtaan, sitä osaa itsessään jota he eivät voi itse korjata: ihmisyyttä. He vihaavat kaikkia niitä hetkiä itsessään, kun he ovat löytäneet itsensä kuolaamasta naapurin kuusivuotiasta poikaa keittiön ikkunan läpi, he vihaavat omia syntisiä halujaan ja sitä etteivät osaa kontrolloida niitä. Tästä syntyy se tarve raivota ja mesota ja syyttää muita omista synneistään. Heitä ei kiinnosta kuunnella syntisten selityksiä- he ovat omassa hurskaudessaan jo päättäneet pelastuvansa, ja me syntiset kärvennymme niissä kuuluisissa helvetin liekeissä.
Mitä itse maailmanloppuun tulee, itse uskon sen olevan se henkinen aikakausi, kun ihminen ei enää odota maailmanloppua. Siinä vaiheessa kun olemme niin masentuneita, ettei voi mennä enää huonommin, ihmisyys antaa tietä sille "vittuihansama" mentaliteetille. Siinä vaiheessa maailma loppuu, koska aika menettää merkityksensä. Ihmiset alkavat pelätä toisiaan ja todellisesti elää hetkessä, koska se on ainoa asia joka voi uhmata oman olemassaolon ihanuutta. Se voi loppua tällä hetkellä, ja siksi tästä hetkestä täytyy pitää kiinni. Toivottavasti se ei koskaan tule, eli toivottavasti ihmiset tulevat aina pelkäämään loppua. Se ajaa meitä tekemään asioita, joita emme muuten saisi koskaan aikaan. Se ajaa minua itseäni, ja tiedän sen pohjimmiltaan ajavan kaikkia luovia yksilöitä. Se, että se ajaa myös tuon papparaisen kaltaisia sormella heristelijöitä, on ikävää, mutta toisaalta välttämätöntä. Tarvitaan nuokin keharit kertomaan, että joo, vielä täällä pelätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti