Satoi ja vitutti. Migreeni maustoi kivasti.

Migreeni, tuo kaikista kroonisista sairauksista ehkä psykedeelisin, ajoi meikäläisen tänään aikaisemmin töistä kotiin ja lepäämään. En tiedä laittoivatko ne mut pihalle siksi että tärisin ja vaikutin poissaolevalta, vai siksi että mun ohjeet nuorille alkoivat olla suhteettoman sekavia ja hämmentäviä. Yksi keskustelu, jossa eräs nuori mies kyseli onko multa kuollut juttuja:
"onks sun pappas kuollu?
"ei"
"veljes?"
"ei"
"kissas?"
"ei"
"isäs?"
"ei"
"siskos?"
"ei"
"karhus?"
"ikävä kyllä ei."
"miten niin ikävä kyllä ei?"
"koska se pitää aika ikävää meteliä meidän vintillä, naapurit on valitelleet jo aikansa että voisinko viedä sen karhun eläinlääkärille piikkiä varten tai voisinko vaan tappaa sen, mutta se on niin samperin pahaluontonen kaveri etten mä oikeastaan ole itsekään uskaltanut käydä vintillä sen jälkeen kun sain kannettua sen karhun sinne verkkokomeroon.."

Mulla ei ole mitään karhua ja mä en ole koskaan käynytkään vintillä. Paitsi kerran. Mutta silloinkaan mulla ei ollut karhuva mukana. Tuossa vaiheessa tosin alkoi sahalaidat vähän häiritä näkökykyä ja kielen pehmeneminen vissiin sitten pehmitti vähän nuppiakin. Se on muuten asia, jota ei ihan heti osaa tajuta. Meidän ajatus on niin sidottu kieleen, siihen sanojen päässä muodostamiseen, että jos kieli puutuu niin ajattelukin hankaloituu huomattavan paljon. Saat siis hakea ihan tosissasi kaikkia yksittäisiä sanoja, kerran mä en puoleen tuntiin osannut sanoa "maitoa", mun piti sovittaa kaikkia eri vokaaleja siihen erikseen ja koittaa hahmottaa mielessäni että mitä siinä sinivalkoisen purkin kyljessä oikein luki, tuntui ettei siinä missään ollut mitään järkeä. Sitten sitä alkaa heijastella koko ihmisyyttä, kommunikaation ja kielellisen itseilmaisun järkevyyttä, ja siinä sitä sitten harhailee epätietoisuuden erämaassa migreenipäissään, vailla mitään käsitystä todellisuudesta, ajasta tai paikasta. En väitäkään, että migreenit ovat kaikilla samanlaisia, monilla se voi olla päänsärkyä ja joku kertaoksennus, mutta mulla se pamahtaa tuollalailla henkiseen puolenkin ja sitten makoilen sängyllä aivot solmussa.

Nyt on onneksi olo vähän helpottanut, ja vaivana ovat vain vieläkin märät vaatteet ja pienet vilustumisoireet. Katselin töihin lähtiessä että jumalauta miten hyvä tuuri, juuri on satanut ja näyttäisi että tästä vaan kirkastuu ja paranee päivä. Sitten, kai sen takia että kuuntelin The Hauntedin Unseenia, biisi No Ghost toi mukanaan sateen. Juuri täsmälleen siinä kohdassa, jossa lauletaan "rain cold, rain hard. Let it all fall apart." kerkesin hymyillä tasan sen verran että ei tässä nyt kovaa sada. Kolme sekuntia sen jälkeen vettä tuli jo ihan kaatamalla, minuutin päästä olin jo ihan läpimärkä. Voin sanoa, että vitutti aika paljon. Töissä yritin sitten kovasti kuivaa, mutta aika huonolla menestyksellä. Piirtelin vaan suurimman osan ajasta.