sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Nasum on kova juttu tänään!

Aloitin aamuni Nasumilla, linkitin jollekin keharille muualla internetsissä Drop Deadin, ja sehän kuulosti tiukemmalta kuin muistinkaan. Siksi päätin jopa nousta tietokoneelta, marssia levyhyllylle ja käyttää hetken Helveten punaisen selän bongaamiseen tuosta pienestä ja aika ahtaasta levyhyllystäni. Onneksi olin soittanut jonkun yhden kohdan Vilille tuossa pari päivää sitten, ja Helvetekin röhnötti ihan yksinään siinä hyllytasolla. Siis niitten kymmenen muun levyn päällä. Laitoin sen soittimeen, ja tuttu Violation pärähti soimaan. Lyriikkapuolella tämä levy etenkin on Nasumilta ihan pelkkää hunajakusivirtaa. Aika tehokasta oman pään purkamista Mieszkolta ja Andersilta.

Tämä on sellainen bändi, joka potki näitä grindihommia aika tehokkaasti alkuun, tuli heti sellainen ei vittu, tätä minäkin haluan tehdä, ja kun olen suhteellisen aikaansaava kaveri (ei sillä tavalla narsistisen egoa korostavassa mielessä, vaan lähinnä sivutoteamuksena siitä, että kun ei käytä päihteitä niin ei mulla ole mitään muutakaan tekemistä kun tehdä näitä juttuja), niin olen jo pari vuotta tehnytkin. Se on muuten hämmentävää, että ei sitä aikaa sillä tavalla tajua tässä vouhottaessa. Tai että kun on tehnyt kuusi levyä/eptä/demoa/vittuihansamamullea, soittanut kolkytjotain keikkaa ja kokoajan järjestää itselleen jotain pientä, niin tuntuu että se aika menee hitaammin. Ihan niinkuin joskus sanoin, se ajan hidastaminen ja sen kokeminen on pääasiassa täysin subjektiivinen asia, ja suoraan verrannollinen siihen, miten paljon saat itse asioita aikaan ja kuinka lyhyessä ajassa.

Tuli noista keikoista mieleen sellainen hauska homma, kun keikoilla tapaa muita bändejä, niin yleensä jossain vaiheessa alkaa keikkakalenterin vertailu. Minä en ikinä tätä aloita, koska se on mielestäni aika rasittavaa munan mittailua, mutta aina joku tulee kysymään että "onks teillä ollu paljon keikkaa?" tai "onks teillä paljon keikkoja tiedossa?" Sitten saa kuunnella kun joku bändi selkeässä alemmuuskompleksissaan sössöttää "oisko meillä ollu joku viis". Miten sä et muista jos sulla on ollut viisi keikkaa? Ymmärrän toki jos on kaksi tai useampia bändejä, itselläkin meni alkupäästä välistä sekaisin kun mun homma oli molemmissa lähinnä huutaa koko ajan ja aika vitun nopeesti. Mutta pääasiassa tässä on kyse jostain amerikkalaisesta ajatusmallista, että mitä enemmän keikkaa, sen parempi bändi. Ei se aina niin mene. Katsokaa meitä? Me soitetaan vitusti keikkoja lähinnä siksi että mä olen niin tylsä ihminen, ja mulla on niin vähän kavereita, että mulle jää ylimääräistä aikaa järkätä keikkoja. Okei, nyt, pitkälti keikkojen ansiosta mun kaveritilannekin alkaa olla jo ehkä vähän parempi kuin kaksi vuotta sitten, mutta silti. Ei me olla kauhean hyviä. Ei ainakaan omaperäisiä, grindi nyt kuulostaa aina ihan samalta, paitsi jos on Feastem. Se on paras.

Mulla on keskittymishäiriöinen olo. Ihan erilainen fiilis, kuin ulkona sää. Ei noin paljoa pilviä. Enemmän sellaista mesoamista ja aurinkoa. Sellainen olo mulla enempi on. Ei onneksi niin kauhean sunnuntai. Ja ensi viikko on viimeinen joka menee perussetillä duunissakin, sitten vaihtuu meikäläisen viikot kolmipäiväisiksi ja viikonloput venyy kunnolla. Siitä tulee siistiä. Sitä odotellessa keitän aamukahvit ja vaihdan Nasumilta Shiftin sisään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti