tiistai 10. toukokuuta 2011

Fire Worksit tuli.


Vaikka vähän ehkä ryssin kansien suunnittelussa, lähinnä pohjan tekstien osalta, niin silti olen kyllä tyytyväinen tuohon pakettiin. Tuli aika hyvä. Huomenna niitä saa ostettua Torvesta vitosella. Tällä kertaa, koska mulla oli vihdoin varaa käydä ostamassa tulostimeen uusi kasetti, mukana on myös sanat! Huomasinpa niitä muotoillessani, että olen saanut seitsemään biisiin mahtumaan ihan vitusti sanoja. Suu käy koko ajan. No, ehkä siellä on hiljaista silloin kun pitää, mutta kuitenkin. Ylipäätäänhän tuo on oikeasti käytännössä vain yhtä biisiä, mutta lauluja nauhoittaessa jaoin sen suhteellisen hyvin sattuneista kohdista seitsemään osaan, ja niihin sitten huutelin noita. Voisinpa vähän purkaa sitä. Sanat itsessään löytyy tuolta toisesta blogista, minne olen koittanut noita tekstejä keräillä. Mä en ole ikinä tykännyt siitä "mä en tahdo selitellä lyriikoita, ku niistä voi jokainen kaivaa mitä tykkää" -mantrasta. Totta kai kirjoittajalla on joku ajatus siitä, mitä kirjoittaa, ja mitä sillä kuvaa. En usko, että sen esiintuominen pilaa kuulijan mahdollista tulkintaa, koska se ei ole mikään ehdoton totuus, ei se voikaan olla. Sitä paitsi vaikka kirjoittaja kertoisikin oman näkemyksensä, tekstistä saattaa silti paistaa läpi henkilökohtaisuuksia, joita hän vain on liian lähellä näkemään. Tahdon myös ihan oikeasti keskustella teksteistäni ja niitten merkityksistä, joten tällainen avaus on mielestäni ihan hyvä, jospa joku vaikka tarttuisi ajatukseen ja uskaltaisi sanoa jotain. Jos taas olette sellaisen dadan ystäviä, voi seuraavat pätkät jättää lukemattakin.

Liquid Turns Into Fire

Tähän biisiin kaatelin ehkä aika paljon syövän, kuolemisen, ja irti päästämisen kelailuja. Eli hyvinkin vahvasti kaikkien läheisten ja puolituttujen kuolemien kautta. Syöpä vie joka vuosi niin vitun monta ihmistä, ja kun se etenee riittävän syvälle, se murtaa jokaisen. Se on jo alkuvaiheessaan kuolemantuomio, vaikka ihmiselle onkin jollakin tavalla tajunnassa, että kuolla täytyy, se hyvin harvoin on edes puolittaisessa ymmärryksessä. Sitä ajatusta pakoillaan pakonomaisesti hukuttamalla se ääni kaiken turhan hälinän ja aivoja turruttavan paskan alle. Sitten kun se tulee lähelle, ja sitä joutuu ajattelemaan, on tavallisimmin liian myöhäistä. Elämä täyttyy "olis pitäny..." ja "mitä jos"-ajatuksista, syksy näyttää syvemmältä kuin ikinä, ja silti siinä itkee lähinnä omaa itseään. Sitä, että juuri minun täytyy kuolla. Kaikista maailman elävistä olennoista juuri minun pitää luopua elämästäni joskus. Ei tämä välttämättä mikään tarinaa kertova kappale ole, mutta silti tästä ajatuksesta seurauksena on hukuttautuminen, joka kuvastaa myös sen tajunnan sulkemista siltä kuolevaisuudelta ylipäätään. Koitat pidättää henkeä ja pitää kiinni elämästäsi, vaikka valot ja äänet alkavat hävitä, tiedät ettei tästä enää ylös nousta, ja jossain vaiheessa on pakko vetää keuhkot täyteen vettä, antaa nesteen polttaa ja kuolla. Jos syöpä asettaa jonkinlaisen takarajan elämälle, ja kuvastaa lopullisuutta, tämä hukkuminen on tässä sen itsepäisen silmät kiinni kulkemisen, ja sen loppumisen vertauskuva.

Helios

Ihmiset ovat aina pelänneet aurinkoa, ja tulevat aina pelkäämäänkin. Se on se isällinen tuhoava, jyrkkä voima, joka on antanut meille oman elämämme, mutta jättänyt meidät huomiotta. Toisaalta emme mitään muuta tahtoisikaan niin kovasti kuin hänen hyväksyntäänsä, mutta silti herranpelko ajaa ohi. Toki tässä on myös omaa lapsuuttani heijasteleva taso, isän alkoholismi ja räjähtelevä suomalaisen miehen luonne, joka on jäänyt mieleeni vahvasti symbolisena vertauskuvana tälle samalle "auringolle", jota ihmiskunta pelkää muutenkin. Kaikki illuminati-kuvioitten, Nibiruitten, ja saatanan symbolit ja juuret ovat johdettavissa niihin korkeimpiin jumaluuksiin, jotka kaikissa ihmisten vanhoissakin uskonnoissa ovat aina olleet auringon symboleita, ne ovat aikojen saatossa vain kasvaneet alkuperäisistä merkityksistään ja pirstoutuneet ympäriinsä. Pohjimmiltaan tämä nähdään kuitenkin kaiken elämän lähteenä, ja pelko perustuu siihen tietoon, että tuo samainen elämän antaja tulee sen myös pois ottamaan. Tämä on pitkälti heijastunut myös ihmisten pääuskontoihin ja niiden oppeihin ankarasta jumaluudesta, joka asettaa meidät tuomiolle jonain päivänä.

TELLUS

Tämä planeetta on aina mielletty meidän äidiksemme, joka tarjoaa suojaa ja happea ja vettä ja kaikkea tuollaista kivaa, mitä elämä nyt ylipäätään tarvitsee voidakseen olla olemassa. Viimeaikoina se on tosin alkanut osoittaa tyytymättömyyttään, ja pyöriä levottomana häiriintyneessä painajaisessaan. Siinä on sitten mennyt vähän näitä lapsia hengiltä. Lisäksi tässä biisissä on kyse seksistä. Nussimisesta. Panemisesta. Hässimisestä. Ja maailmanlopusta. Ja siitä miten ihminen nostaa itsensä aina jonkinlaisen maailmankaikkeuden marttyyrin asemaan, asettaa itsensä siihen kuusivuotiaan asemaan, joka joutuu kuuntelemaan kun vanhemmat riitelevät ja itkevät. Lopussa "isä kusee äidin päälle" ja meidät vedetään pöntöstä alas, eikä meillä ollut koskaan väliä. Siltikin, jos me vaan täällä huudetaan ja odotellaan maailmanloppua, niin toki se sieltä tulee. Eikö sen ajan voisi käyttää koittaen vaikka estää sitä tapahtumasta?

WE ARE SLAVES

Jos tuo alkupää muodostaa jonkun suuremman elämää ja ihmiskuntaa käsittelevän kokonaisuuden, niin tässä sitten palataan ehkä enempi näihin meikäläisen normaalimpiin vitutuksen aiheisiin. Jatkuvassa kontrollissa eletään, ja meistä on tullut toisillemme susia, vaikka osataankin tehdä pahaa, tai ylipäätään yhtään mitään, suunnilleen yhtä paljon kuin lampaat. Sosiaalinen media on tehnyt meistä epäsosiaalisia, ja kyllä tulee koko ajan vitusti informaatiota joka suunnasta, mutta se on pelkkää tarpeetonta silppua ja mainosta. Ihmisten päähän ajetaan normeja, joiden vastustajia tai niistä ulos jättäytyviä voidaan helposti tehdä naurunalaisiksi, ja täten myös estää kaikki mahdollinen vastarinta. Koska jos täällä jotain pelätään, niin se on häpeä ja naurunalaiseksi joutuminen. Internet antaa meille kaikille mahdollisuuden aukoa omaa päätään, eikä ketään oikeastaan kiinnosta kuunnella, mitä muilla on sanottavana. Siitä lauseet "we have six billion mouths, but not a single ear. We have twelve billion arms, but no more fingers to burn." Vaikka minäkin olen jaksanut jauhaa jo puolentoista sadan postauksen verran, niin mieluummin käyttäisin tätäkin keskusteluun muitten kanssa, koska se ruokkii kirjoittamistakin paljon enemmän, kun saa vasta- ja jatkoajatuksia. Se pakottaa ajattelemaan pitemmälle, kun laiskuuttaan jätti jonkin lenkin solmimatta, ja siitä minä pidän. Ajattelusta siis. Nämä tekstit tulevat aina niin suorina ja valmiina, mitenkään oikolukematta, että sinne on aika vaikea lisätä väliin ajatuksia siinä vaiheessa, kun niitä tulee kesken kirjoituksen. Toki asia olisi eri, jos tällä olisi mitään vitun väliä niin voisi muotokin kiinnostaa enemmän. Nyt tämä on vain oksentelua.

OF BIRDS AND SNAKES

Tämä biisi kertoo ihmisyydestä, nuoruudesta ja idealismista, tästä naivista maailman pelastamisesta ja siitä, miten kaikki vanhemmat ja älykkäämmät naureskelevat nuorten keuhkoamiselle. Niin sen tietyllä tapaa kuuluu mennäkin, ja tiedän sen. Tiedän myös itse olevani naivi ja helvetin idealistinen, mutta toivon, että onnistun pitämään tästä edes jotain, sen sijaan että kasvan katkeraksi ja kyyniseksi, kaikki musiikki muuttuu paskaksi ja väritkään ei ole niin siistejä kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ainut suuri asia mikä tässä ajassa on mielestäni ylipäätään vikana on henkinen laiskuus, ja siihen nämä vanhemmat jäärät syyllistyvät ihan yhtä paljon kuin nuoremmat ES-päissään mopoilevat teinitkin. Mutta takaisin itse biisiin. Tai no tavallaan olin kyllä asiassa koko ajan. Juuri tuosta tässä on kyse. Siitä miten ne kirkkaat ja kauniisti laulavat linnut muuttuvat korppikotkiksi, ja käärmeet muuttuvat liskoiksi, ja meistä tulee kaikista toisiamme kierteleviä ja työkavereitamme vihaavia mulkkuja, joille koko maailma on täynnä vittupäitä ja mikään ei sytytä intoa. Siltikin peilistä voisi löytyä se syy omaan paskaan oloon.

ABOVE

Tästä biisistä kiitos kuuluu Neurosiksen Enemy of The Sun levylle, samasta munkista olen tämän kirjoittanut, ja sitä kautta ylipäätään siitä, miten tuli toimii ja puhdistaa ja pyyhkii elämän pois. Lisäksi itsensä hengiltä polttaminen niinkin tyynesti vaatii ihan helvetillistä omistautumista, jota ei löytyisi minulta, eikä varmaan juuri keltään länsimaissa elintasomahaansa kasvattelevalta. Lopussa tulee vapautus tästä elämästä, kun jäljellä on vaan tuhkaa ja luita. Puhdas alku, jos tahtoo uskoa sielunvaellukseen, tai täydellinen loppu, kun pyyhkii oman maallisen jälkensä pois niinkin tehokkaasti.

JUSTICE IS A WHORE

Tämän tekstin duunailin jo joskus silloin, kun Miro soitteli rumpuja ja meidän piti nauhoittaa se alkuperäinen Fire Works, jossa olisi ollut kymmenen grindibiisiä. Eli vähän yli vuosi sitten. Tästä piti tulla intro, nyt siitä tuli outro. Toisaalta tämä sai nyt syvyyttäkin tuon Platonin Valtion pakkopänttäämisen myötä, että onko oikeudenmukaisuus ominaisuus, joka on olemassa vain ihmisten mielissä, vai onko se meistä riippumaton asia, jota me vain halvennamme taivuttelemalla sitä oman mielemme mukaan. Ei tarvitse olla diplomaattinen ja sovitteleva, jos on myynyt vihollisten aseet heille, ja omistaa itse kymmenkertaisen määrän samoja aseita. Sen kuin menee vaan esittelemään omia pyssyjään. Kaikilla on omat munat liiaksi pöydällä, että voitaisiin puhua ja käsitellä asioita mitenkään objektiivisesti. Oikeudenmukaisuus on menettänyt merkityksensä jo ajat sitten, ja vaikkapa jenkeissä voidaan sanoa, että nyt on Osaman kuoleman myötä 3000 siviiliuhria saaneet oikeutta. Tuolla lauseella tehdään tyhjiksi ja tarkoituksettomaksi Irakin sodassa kuolleet reilut 100 000 siviiliä, mikä ainakin mun päässä tuntuu vitun oudolta. Outroksi tähän biisiin liitin vielä oman, pelkästään kitaroilla soitetun Meditaatio kolmelle kitaralle ja yhdelle mielenvikaiselle, joka särkee vähän, mutta niin sen pitääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti