maanantai 30. toukokuuta 2011

Addicted To War

Ja ikään kuin alleviivatakseen äskeistä esimerkkiäni Yhdysvaltojen sotariippuvuudesta, NATO on vähemmän yllättäen päättänyt pitkittää joukkojensa Afganistanissa pitoa "niin kauan kuin on tarpeen." Tarpeen kenelle? Mä vähän veikkaan, että tuolla Lähi-Idän päässä oltaisiin aika valmiita laittamaan NATO-joukot himaan, koska on aika paljon noita siviilikuolemia ja "oho, sori"-tilanteita tullut luettua, ja vielä enemmän niitä on salattu. Kiitos Wikileaksin, nekin löytävät tiensä päivänvaloon kyllä. Tietysti pitää muistaa, että siellä on tilanne ihan vitun kaoottinen, mutta veikkaisin etteivät ne olisi keskenään saaneet toisiaan hengiltä niin paljon, kuin mitä amerikan ihmeet ovat tappaneet vahingossa. Ja sinne pääsee sitten väkisin takaisin, jos eivät pärjää keskenään. Niin sinne on päästy aina ennenkin.

Tarkoitus olisi, että vuoden 2014 loppuun mennessä NATO-joukot saataisiin vedettyä sieltä pois, ja Afganistanin omat puolustusvoimat voisivat puolustaa maataan. Tosin jos ne ovat jenkkien kouluttamia, ne varmaan hyökkäävät vaan naapurimaihinsa ja alkavat rähistä jostain hevon vitun turhasta. Tuohon vetäytymislupaukseen sisältyy jokin toinen lupaus: vuoteen 2014 mennessä jenkit löytää kyllä jotain tärkeämmän näköisiä tuulimyllyjä sohittavaksi. Ja sitten se lähtee täysillä ajamaan niitä kiinni, ja miehittää alueita "niin kauan kuin on tarpeen". Mitään puolustamista tässä ei ole. Ne on ihan puhtaita resurssien uudelleenjakamisreissuja. "Mitä meiltä vielä puuttuu? Öljyä saatiin just, halutaanko timantteja? Afrikassa ois. Siellä on ihmiskauppaa ja kaikkea muuta paskaa. Se on ihan sama minne sinne hyökkää, yhtä samaa kurjuutta se on, aika helppo keissi. Ai käydää? Oke."

Sota on välttämättömyys, jonka varjolla voidaan ajaa alas kaikki koulutussysteemit ja sivistyspuoli ja ohjata kaikki rahat, voimavarat ja energia niihin tärkeimpiin bisneksiin: aseisiin, huumeisiin (lääkkeitten muodossa lähinnä) ja röökiin. Ihmiset pidetään tyhminä, jotta he eivät kyseenalaistaisi. Silti kaikessa ristiriitaisuudessaan tuo valtio tarvitsee myös niitä äänekkäitä, vähänkin lukeneita tai maailmaa nähneitä yksilöitä, jotka huutavat että tämähän on ihan täyttä paskaa. Heitä on helppo osoitella ja sanoa, että juurikin tuollaiset ihmiset ovat uhka kaikelle sille, mikä tässä maassa on hyvää ja kaunista. He ovat pelottavan lähellä terroristia, ja sinähän et tahdo olla terroristi, ethän? Vedä sitten laput silmille ja laita se kirja alas, me kyllä kerromme kun jotain mielenkiintoista tapahtuu, tässä Hollywoodin verran ihmisiä joiden elämä on mielenkiintoisempaa kuin sinun. Ja näin pidetään miljoonat ihmiset tietämättöminä ja tyytyväisinä. Varmasti se on osaltaan ja osalle myös siunaus. Täältä päin maailmaa se näyttää lähinnä ahdistavalta sekametelisopalta täynnä padottuja tunteita ja pahoinvointia.

Sota itsessään tuntuu täällä Suomessa saaneen järjettömän romanttiset mittasuhteet. Talvisodassa oltiin niin vitun urhoollisia ja se oli pelkkää venäläisen tappamista ja ramboilua koko vitun sota. Mä sain kuulla pienestä asti vähän toisenlaista tarinaa, kun pappa kertoi isästään ja siitä, miten takaisin tullessa tuli viestiä että miinat on raivattu ja voi tulla kotiin. Parin kaverin kanssa takaisin hiihtäessä yhtäkkiä räjähti, ja siinä meni isopapalta jalka. Vähän ihmeteltyään se kääntyi kysymään edellä olleelta että miten kävi, tämä makasi hangessa aivot pihalla. Kääntyi toisen miehen puoleen ja siltä puuttui pää kokonaan, hartioiden välistä suihkusi verta samaan tapaan kun nyt paljon myöhemmin elokuvissa. Itseasiassa niissä ei ole läheskään niin paljon verta, kuin sodassa. Televisiossa näytetään kuolemaa kyllä joka päivä, mutta siinä harvoin on mitään realistista. Mä olen oikeasti kuunnellut veteraanien juttuja joskus pienenä, enkä vaan vaahdonnut sitä kotiuskontoisänmaapaskaa, niinkuin yläasteella aika monet tekivät. Yksi kuvaili luodin vatsaan saamista aika mielenkiintoisesti. Se tuntuu kuulema siltä, kun yhtäkkiä olisi heitetty helvetin kylmää vettä koko alavartalolle, ensin pettää polvet, ja sitten vasta edes tajuaa mitä on tapahtunut. Sitten pettää suoli ja sitten hermo.

Lähi-idän sota on ensimmäinen, johon on päässyt mukaan näitä sotapelien sukupolvia, ja niitten kouluttamia ihmisiä. Olen sitä mieltä että tappopelit eivät tee kenestäkään tappajaa, tai eivät anna valmiuksia yhtään mihinkään niin kauan, kuin elät normaalia elämää. Mutta uskoisin niiden vieraannuttavan psyykkisesti todellisuudesta, jos pääset sotimaan. Siviiliuhrien lukemat kertovat mielestäni vähän samaa tarinaa. Kun nämä keskilännen jenkkisankarit näkevät, että hei vittu tässähän on ihan samoja tykkejä ja helikoptereita kun CODissa, ja tuolla alhaalla on vihollisia ja ne on terroristeja, niin ei siinä välttämättä tule samalla tavalla ajatelleeksi niiden olevan ihmisiä, joilla on ihan oma elämä ja omat ambitiot, jotka ajavat niitä eteenpäin tässä kaoottisessa maailmassa. Etenkin kun puhutaan maasta ja alueesta, jossa se koulutus jätetään minimiin ja televisio opettaa lapset kommunikoimaan ja tuntemaan. Ja pelit sitten valmistaa ne tappamaan. Tai no eipäs, kun sun tarvitsee olla 18 saadaksesi pelata Medal Of Honoria, mutta pääset 17-vuotiaana Lähi-Itään puolustamaan vapautta rättipäitä vastaan ja saat tappaa ihmisiäkin jo kyllästymiseen asti, ihan oikeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti