Tänään on tilipäivä!

Ostin tänään taas vaihteeksi vähän enemmän levyjä, mutta silti ne kaikki kompensoivat sitä tyhjyyttä joka minuun syntyi, kun en löytänyt eilen julkaistua Seasick Steven You Can't Teach An Old Dog New Tricksiä. Mukaan tarttui Tuomari Nurmion Punainen Planeetta, Tom Waitsin Glitter & Doom live, Johnny Cashin A Hundred Highways (elikkäs vitonen Ameriikan sarjassa), Alice In Chainsin Black Gives Way to the Blue, ja Rage Against The Machinen dvd. Viimeksi mainittuhan on monelle lähinnä ärsyttävää neekerien räppimokellusta, kun eivät paremmasta tiedä. Kyseessä on kuitenkin mielestäni aika kepeästi yksi väkivaltaisimman kuuloisista yhtyeistä, jonka voima perustuu ruhjovaan yksinkertaisuuteen ja rytmeihin. Se on vaan siistiä. Mielestäni crashiin soitettu peruskomppi on yksi maailman raskaimpia ääniä. Toisaalta juuri tästä syystä myös Meg White on meikäläisen listalla kovimpia rumpaleita, sillä vaan on sellainen ote siihen touhuun, mikä jää monelta mieskollegalta ihan täysin unohduksiin. Siinä on munaa. Soitetaan vähemmän ja rokataan enemmän.

Toinen huomionarvoinen lätyskä näistä on tuo Alice In Chainsin levy, koska se on aivan loistava näyttö siitä, että bändi voi selkeimmän ja persoonallisimman (ja samalla suurimman ongelmien kohteen) jäsenen huumekuolemasta huolimatta kuulostaa itseltään, ja vielä syventää osittain raskaampiin ja synkempiinkin vesiin. Levy on nimeä myöten täynnä sellaista fiilistä, että lataa kyllä aika vahvasti meikäläiselle tippaa linssiin aika monessakin kohtaa. Jos Layne Staleyn lauluja oli välistä vaikea kuunnella, niin aika yhtä vaikea on kuunnella "jäljelle jääneitten" lauluja Staleystä. Mä olen muutenkin aika kova myötäeläjä, etenkin musiikin suhteen. Mutta koen sen vain ja ainoastaan hyvänä ja merkittävänä asiana itselleni. Se auttaa muistamaan pikkujuttuja ja tunnetiloja, niitä sävyjä mitä on ollut omassa mielentilassa sillä hetkellä kun se tapahtuma on tapahtunut.

Ennen kuin ryntäsin rauhattomana levykauppaan kuluttelemaan tiliäni, olin siis pomoni kanssa Hurinan tiedotuskeskuksen puolesta pitämässä nuorille sellaista pienimuotoista ideointituokiota käytössä oleviin ja nykyisiin nuorten tiloihin liittyen. Samalla vähän kyselin kuulumisia ja kesäsuunnitelmia ja kerroin kauhutarinoita Pertunmaalta ja.. No, ne jutut vähän taas karkasivat lapasesta, niin kuin mun jutuilla on tapana, ja sillä vähän pelottaa, että kun vedän sitä huomenna itsekseni, niin miten paljon tuhoa voinkaan kylvää niihin nuoriin mieliin kun ei ole kukaan jarruttelemassa sitä touhua. Pyydän anteeksi jos lapsenne mahdollisesti päivän päätteeksi tahtoo polttaa Babylonia alas tai selittää että koulussa tänään käytiin kuuntelemassa kun setä soitteli kitaraa ja selitti sekavia. Kolme ryhmää olisi huomennakin siis vielä. Mitähän siitä tulee. Jos kohta menisi nukkumaan ja katselisi sitä sitten aamupäivästä, puoli kahdentoista aikaan, kun viimeiset lähtevät ovesta ulos.

Huomioita

1. Nuorilla on sisäinen tarve rakentaa auktoriteetteja, jotta he voisivat yrittää rikkoa ne. Tämä sisäsyntyinen tarve kokea kuuluvansa vähemmistöön ja altavastaajaksi sitten ohjailee nuorten käyttäytymistä mm. tarkkojen genre- ja alakulttuurijakojen muodostamisessa ja valitsemisessa, käyttäytymisessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Alkaen helpoimmasta päästä, lapsi tietää tarvitsevansa vanhempiensa rajoja, koska silloin hänen nuoruuden angstinsa ja kapinan tarpeensa saa sen oikeutuksen, jonka perusteella uusi sukupolvi ottaa ajan myötä vanhemman paikan. Eiji Yoshikawa kirjoitti Musashiinsa vanhan japanialaisen viisauden: "On helppo voittaa mestarinsa, mutta mahdoton estää seuraajansa voittamasta." Jos vanhempien asettamat rajat puuttuvat, nuori ei saa hakemaansa tyydytystä niiden rikkomisesta, ja alkaa voida henkisesti pahoin. Kyse ei siis ole niinkään lapsen kurittamisesta ja rankaisemisesta, vaan siitä että annetaan nuorille rajat, joita rikkomalla he saavat elää sen kapinallisen nuoruutensa, josta he sitten kasvavat siihen aikuisuuteensa, tajuavat homman jujun ja antavat omille lapsilleen samaiset rajat, luultavasti eri painotuksin, koska surullinen tosiasia on, että monet lapset näkevät vanhemmistaan sen, mitä eivät itse halua olla.

2. Koululuokkien eteneminen asteittain pohjaa osaltaan juurikin tähän. Paitsi vanhempiaan, lapset kunnioittavat ja pelkäävät myös vanhempia lapsia, koska he tietävät asioita, jotka tuossa iässä tuntuvat merkittäviltä. Pikkuhiljaa kasvaessaan ja luokkia kivutessaan nuoret huomaavat vuosi kerrallaan, että vittu, eihän ne kutoset olekaan niin kovia jätkiä, kun itse olen nyt tässä ja en tiedäkään mitään, mutta silti nuo pienemmät pitävät jossakin korkeassa asemassa. Tämä sama oppimisen ja tietämättömyytensä tajuamisen kaari jatkuu läpi ihmiselämän aika muuttumattomana. Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista, joita meidän koulujärjestelmämme voi ihmiselle opettaa. Joiltakin se saattaa tosin mennä ohi.

3. Puoli vuotta kattilassa parvekkeella muhinut kinkkurasva säilyttää hyytelömäisen rakenteensa tupakan tuhkasta ja pizzan jämistä huolimatta. Irtoaa kattilasta suhteellisen helposti, mutta haisee aika vitun hirveälle. Niin myös sormeni nyt.

4. Ammattimaista tai ei, huomaan selkeästi oman mielenkiintoni ohjaa työtäni. Jos nuorten kanssa tulee toimeen, he jaksavat ajatella ja kuunnella, minullakin voi olla jotain annettavaa. Jos he ovat pimppi ja mopot-tyyppejä, ei minulla ole heillekään kauheasti annettavaa, koska näillä kahdella osa-alueella koen yleissivistykseni täysin riittämättömäksi minkäänlaisten elämänohjeitten jakamisen kannalta. Aika monet nuoret sanoivat kirjaston nuorten tilan parannusehdotuksia kysellessä, että kirjat voisi viedä pois. Miksi? Ehkä ne voisi vaihtaa johonkin oikeasti mielenkiintoisempaan, Fight Clubit ja Vonnegutit nuorten osastolle niin johan alkaa maistua, ketään mikään vitun susikoira roi innosta lukemaan.. Nuorten aliarviointia sanon minä.

Addicted To War

Ja ikään kuin alleviivatakseen äskeistä esimerkkiäni Yhdysvaltojen sotariippuvuudesta, NATO on vähemmän yllättäen päättänyt pitkittää joukkojensa Afganistanissa pitoa "niin kauan kuin on tarpeen." Tarpeen kenelle? Mä vähän veikkaan, että tuolla Lähi-Idän päässä oltaisiin aika valmiita laittamaan NATO-joukot himaan, koska on aika paljon noita siviilikuolemia ja "oho, sori"-tilanteita tullut luettua, ja vielä enemmän niitä on salattu. Kiitos Wikileaksin, nekin löytävät tiensä päivänvaloon kyllä. Tietysti pitää muistaa, että siellä on tilanne ihan vitun kaoottinen, mutta veikkaisin etteivät ne olisi keskenään saaneet toisiaan hengiltä niin paljon, kuin mitä amerikan ihmeet ovat tappaneet vahingossa. Ja sinne pääsee sitten väkisin takaisin, jos eivät pärjää keskenään. Niin sinne on päästy aina ennenkin.

Tarkoitus olisi, että vuoden 2014 loppuun mennessä NATO-joukot saataisiin vedettyä sieltä pois, ja Afganistanin omat puolustusvoimat voisivat puolustaa maataan. Tosin jos ne ovat jenkkien kouluttamia, ne varmaan hyökkäävät vaan naapurimaihinsa ja alkavat rähistä jostain hevon vitun turhasta. Tuohon vetäytymislupaukseen sisältyy jokin toinen lupaus: vuoteen 2014 mennessä jenkit löytää kyllä jotain tärkeämmän näköisiä tuulimyllyjä sohittavaksi. Ja sitten se lähtee täysillä ajamaan niitä kiinni, ja miehittää alueita "niin kauan kuin on tarpeen". Mitään puolustamista tässä ei ole. Ne on ihan puhtaita resurssien uudelleenjakamisreissuja. "Mitä meiltä vielä puuttuu? Öljyä saatiin just, halutaanko timantteja? Afrikassa ois. Siellä on ihmiskauppaa ja kaikkea muuta paskaa. Se on ihan sama minne sinne hyökkää, yhtä samaa kurjuutta se on, aika helppo keissi. Ai käydää? Oke."

Sota on välttämättömyys, jonka varjolla voidaan ajaa alas kaikki koulutussysteemit ja sivistyspuoli ja ohjata kaikki rahat, voimavarat ja energia niihin tärkeimpiin bisneksiin: aseisiin, huumeisiin (lääkkeitten muodossa lähinnä) ja röökiin. Ihmiset pidetään tyhminä, jotta he eivät kyseenalaistaisi. Silti kaikessa ristiriitaisuudessaan tuo valtio tarvitsee myös niitä äänekkäitä, vähänkin lukeneita tai maailmaa nähneitä yksilöitä, jotka huutavat että tämähän on ihan täyttä paskaa. Heitä on helppo osoitella ja sanoa, että juurikin tuollaiset ihmiset ovat uhka kaikelle sille, mikä tässä maassa on hyvää ja kaunista. He ovat pelottavan lähellä terroristia, ja sinähän et tahdo olla terroristi, ethän? Vedä sitten laput silmille ja laita se kirja alas, me kyllä kerromme kun jotain mielenkiintoista tapahtuu, tässä Hollywoodin verran ihmisiä joiden elämä on mielenkiintoisempaa kuin sinun. Ja näin pidetään miljoonat ihmiset tietämättöminä ja tyytyväisinä. Varmasti se on osaltaan ja osalle myös siunaus. Täältä päin maailmaa se näyttää lähinnä ahdistavalta sekametelisopalta täynnä padottuja tunteita ja pahoinvointia.

Sota itsessään tuntuu täällä Suomessa saaneen järjettömän romanttiset mittasuhteet. Talvisodassa oltiin niin vitun urhoollisia ja se oli pelkkää venäläisen tappamista ja ramboilua koko vitun sota. Mä sain kuulla pienestä asti vähän toisenlaista tarinaa, kun pappa kertoi isästään ja siitä, miten takaisin tullessa tuli viestiä että miinat on raivattu ja voi tulla kotiin. Parin kaverin kanssa takaisin hiihtäessä yhtäkkiä räjähti, ja siinä meni isopapalta jalka. Vähän ihmeteltyään se kääntyi kysymään edellä olleelta että miten kävi, tämä makasi hangessa aivot pihalla. Kääntyi toisen miehen puoleen ja siltä puuttui pää kokonaan, hartioiden välistä suihkusi verta samaan tapaan kun nyt paljon myöhemmin elokuvissa. Itseasiassa niissä ei ole läheskään niin paljon verta, kuin sodassa. Televisiossa näytetään kuolemaa kyllä joka päivä, mutta siinä harvoin on mitään realistista. Mä olen oikeasti kuunnellut veteraanien juttuja joskus pienenä, enkä vaan vaahdonnut sitä kotiuskontoisänmaapaskaa, niinkuin yläasteella aika monet tekivät. Yksi kuvaili luodin vatsaan saamista aika mielenkiintoisesti. Se tuntuu kuulema siltä, kun yhtäkkiä olisi heitetty helvetin kylmää vettä koko alavartalolle, ensin pettää polvet, ja sitten vasta edes tajuaa mitä on tapahtunut. Sitten pettää suoli ja sitten hermo.

Lähi-idän sota on ensimmäinen, johon on päässyt mukaan näitä sotapelien sukupolvia, ja niitten kouluttamia ihmisiä. Olen sitä mieltä että tappopelit eivät tee kenestäkään tappajaa, tai eivät anna valmiuksia yhtään mihinkään niin kauan, kuin elät normaalia elämää. Mutta uskoisin niiden vieraannuttavan psyykkisesti todellisuudesta, jos pääset sotimaan. Siviiliuhrien lukemat kertovat mielestäni vähän samaa tarinaa. Kun nämä keskilännen jenkkisankarit näkevät, että hei vittu tässähän on ihan samoja tykkejä ja helikoptereita kun CODissa, ja tuolla alhaalla on vihollisia ja ne on terroristeja, niin ei siinä välttämättä tule samalla tavalla ajatelleeksi niiden olevan ihmisiä, joilla on ihan oma elämä ja omat ambitiot, jotka ajavat niitä eteenpäin tässä kaoottisessa maailmassa. Etenkin kun puhutaan maasta ja alueesta, jossa se koulutus jätetään minimiin ja televisio opettaa lapset kommunikoimaan ja tuntemaan. Ja pelit sitten valmistaa ne tappamaan. Tai no eipäs, kun sun tarvitsee olla 18 saadaksesi pelata Medal Of Honoria, mutta pääset 17-vuotiaana Lähi-Itään puolustamaan vapautta rättipäitä vastaan ja saat tappaa ihmisiäkin jo kyllästymiseen asti, ihan oikeasti!

Batman ja etenkin RYDMAN vauhdissa, tosin vähän hukassa.

Wille Rydman ja Kokoomusnuoret on taas ihan liekeissä. Heidän mielestään positiivisen syrjinnän varjolla ollaan Suomeen rakentamassa "Orwellilaista yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". Kokoomusnuoret taisivat löytää ensimmäisen porsaanreijän, jonka varjolla pääsevät huutamaan Pasilasta ja foliohatuilta tuttua "tää on ihan Orwellia!"-mantraa, ja siitäkös ne innostuvat. Kyseessä on siis viittaus Orwellin kirjaan Vuonna 1984, eikä suinkaan Eläinten vallankumoukseen, kuten nämä isänmaan suojelijat ja vapaan markkinatalouden (ja siinä sivussa sen Orwellin kauhuskenarion) puolustajat antavat ymmärtää. Eläinten vallankumoushan on kirjana kuvaus siitä, miten kommunistinen ja tasa-arvoinen neuvostoliitto muuttui hiljalleen Stalinistiseksi valtioksi, jossa ei ollut kyse minkäänlaisesta kommunismista, vaan valtaa pitävän eliitin statuksen turvaamisesta. Näinkin ollen Rydmanin esimerkki kalisee täysillä soramonttuun, koska tässä maassa tuo valtaa pitävä eliitti, jota hänen esimerkkinsä kuvaisi, on nimenomaan KOKOOMUS. Sori Wille, ehkä luet ne kirjat ennen kuin alat lainailla niitä.

"Tää on ihan Orwellia!" puolestaan pohjaa juurikin siihen aiemmin mainitsemaani 1984n, ja tavallisimmin sillä viitataan yhteiskuntaan, joka valvoo kansalaisiaan Iso Veljen tavoin, ja pelokkaat kansalaiset antavat toisiaan ilmi, jos kapinallisia ajatuksia pääsee jossakin edes ilmenemään. Jos joku ei ole huomannut, niin tähän ollaan jatkuvan terrorismin pelon lietsomisen, tiedon rajoittamisen (tässä on kyseessä ennemmin "positiivinen rajoittaminen". Tieto hukutetaan informaatiotulvaan niin, että se voi parhaimmillaan jäädä kokonaan huomiotta, kuten vaikkapa EU:n päättävien elinten asioista uutisoinnissa aika usein toimitaan.) myötä lipsumassa. Jokainen naapuri ja muukalainen on potentiaalinen uhka sinulle ja vapaudellesi. Pommi voi räjähtää koska tahansa ja missä vaan. Et voi luottaa kehenkään. Muutokset ovat hitaita ja pieniä, mutta sitäkin merkittävämpiä. Orwellin dystopia kuvasi maailman, jossa oli pari isompaa valtiota, kaikki jatkuvassa sodassa keskenään. Meillä on jo yksi. Yhdysvallat tarvitsee sotaa, jotta se voi vaatia kansalaisiltaan asioita, joihin he eivät muuten suostuisi. Kuinka monta kertaa Yhdysvaltain puolustusvoimat ovat oikeasti puolustaneet yhtään mitään? Niinpä.

Lisäksi Orwellin tulevaisuuskuvassa merkittävässä osassa oli se, että valtaa pitävä taho oli aina oikeassa. Historia kirjoitettiin joka päivä uudestaan ja uudestaan, menneisyys korjattiin vastaamaan nykyisyyttä ja kaikki oli Ison Veljen (mielestäni ehkä tyhmimmän kuuloinen käännös ikinä) lapasissa. Puolessa välissä kirjaa tulee mielestäni sen tärkein pointti, joka liittyy kieleen ja ymmärrykseen: Jos ihmisten kieltä rajoitetaan ja ilmaisun mahdollisuuksia vähennetään, ajan myötä myös tunteet, joita niillä kuolleilla sanoilla ilmaistiin, kuihtuvat. Siksi "lolpip" ja "tldr" sukupolvessa ja sen käyttäytymisessä ei mielestäni ole mitään hauskaa. Siinä kytee vaara siihen, ettei kukaan enää muista edes, mistä ne ovat lyhenteitä, kaikki vaan tietävät niiden merkityksen. Ainakin itselle ajattelu ja kielellinen itseilmaisu ovat sen verran tärkeitä asioita, että mielelläni pidän niistä kiinni.

Tähän kaikkeen sidoin Edustuksellisen Byrokratian lopputilityksen. Kaikki kyttäävät toisiaan, elävät jonkun toisen unelmaa, häpeä on suurin mahdollinen pahuus jota ihminen voi elämänsä aikana kohdata, henkinen muutos tähän suljettuun ja varioituun yhteiskuntaan päin on siis kovassa vauhdissa, mutta jokainen voi estää sen ihan itse omassa päässään. Mikään vitun asia ei ole "ihan sama" tai "tldr", mikään asia ei ole liian pieni tai mitätön huomiolle, mikään ajatus ei ole liian tyhmä. Ajatelkaa itse omassa nupissanne, muodostakaa omat mielipiteenne älkääkä välittäkö vaikka minä tai joku muu olisi niistä erimieltä, koska se on teidän mielipiteenne ja se kuuluu teille. Älkää myöskään pelätkö sitä, mitä täällä kutsutaan poikkeuksetta "takinkäännöksi", koska se voi olla lähinnä oman maailman kuvan rakentamista tai uudelleenjärjestelyä, korjaavaa liikettä tai kehitystä.

Mothergrinders

Mulla on edelleenkin unelma sellaisesta bändistä, jossa ei ole jäseniä. Se on kasa muusikoita, jotka soittavat eri biiseissä eri juttuja, kuka sattuu mitäkin osaamaan ja kenen fiilis ja soundi sattuu sopimaan mihinkin biisiin parhaiten. Perusajatuksena se, että homma olisi jotain stonerin ja bluesin käryistä rytmimusiikkia, mutta ihan yhtä hyvin sillä voisi toteuttaa jonkun puolen tunnin jumitteluloopin tai kaoottista ja täysin rytmitöntä äänivallia. Sellainen täydellisen vapauden porukka. Kollektiivi, se oli se sana jota hain.

Tämä unelma on se, mikä on vähän tuohon mun sooloilutouhuun liittyvää, mutta sellaisella oikealla bändisoundilla varustettuna, joka tulee vain livenä ihmisten kanssa soittamalla. Omat kyvyt ovat kuitenkin niin rajalliset kaiken suhteen, etten pysty vaikka soittamaan rumpuja sillä tavalla kun oikeasti tahtoisin, ja se sitten sulkee ovia biisienkin tekemiseltä. Lisäksi omasta mielestäni olen kuitenkin vahvimmillani improvisaatiossa ja jamittelussa, mikä on itsekseen vähän vaikeaa kun rakenteita ei juuri lennosta muutella, kun pitää aloittaa kaikkien juttujen soittaminen alusta. Eikä oikein meinaa riittää kärsivällisyys sellaiseen touhuun.

Yksi tärkeä osa tätä mun loistavaa suunnitelmaa on se, että pakattaisiin paku täyteen soittimia ja kilkuttimia ja efektejä ja kaikkea muuta soittoromua, ajettaisiin Pertunmaalle ja jamiteltaisiin jossain ladossa. Nauhoitus olisi päällä kolme päivää, ja siinä sitten vaan soiteltaisiin niin kauan että olisi ihan järjettömän kova levyllinen biisejä kasassa. Jos siitä saisi vielä jonkinlaisen ydinporukan jonka kanssa hommaa voisi jatkaakin, niin olisihan se siistiä, sitten kävisi joka kesä aina sellaisella hauskalla "bändileirillä" nauhoittelemassa kaikkea hämmentävää. Tämä on siis ihan oikeasti mun toteutettavien asioiden listalla heti seuraavana. No, ei siis nyt seuraavana, mutta Cut To Fitistä seuraavana. Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Eurooppalainen vallankumous. Nyt.

AamuPIFFillä istuessani törmäsin uutisiin siitä, että Ateenassa innostuttiin tuosta aiemmin linkittämästäni Espanjan vallankumoustouhusta ihan vitusti, ja siellä on nyt aika sama meininki. Ympäri Eurooppaa alkaa levitä se ääni, joka vielä on hiljainen ja vaimea, mutta silti kuultavissa. Se saa poliitikot löysäilemään kravattejaan ja hikoilemaan muutamia tippoja tuskanhikeä, yrittämään laajamittaista kansanpassivointia sanomalla asioita kuten "Suomess on aina osattu hoitaa nämä jutut asiallisesti." tai "Suomessa ei onneksi olla alennuttu poliittiseen väkivaltaan". Ei kai, kun täällä on sukupolvien ajan aina nielty kaikki paska ja vittuilu, joka on edellisten sukupolvien portailta omaan niskaan valunut. Täällä ei kellään ole omaa arvoa, eikä varsinkaan omanarvontuntoa. Täällä ei ole kukaan noussut kapinaan, ellei ole koitettu kieltää viinaa. Mutta nyt se ääni voimistuu niin vahvaksi, että toivottavasti se kuuluu tänne asti. Se on tyytymättömyyden epätoivoisella vimmalla kuorrutettu huuto, joka lähtee sieltä ruohonjuuritasolta, niistä köyhistä ja päähän potkituista joka puolella Eurooppaa. Suomalaiset eivät ole ainoita tuskassaan, vaikka niin aina jaksavat luulla. Suomalaiset ovat ainoita, jotka eivät taistele vastaan.

Mielenkiintoista, ettei tästä touhusta löydy uutisista mitään, tai se on jaettu pienempiin palasiin. Latviassa järjestetään kansanäänestys parlamentin rikkomisesta, koska se on säätänyt itseään suojaavia lakeja ja ollut korruptoitunut koko ajan. Minä sanoisin että tämä Suomen hallitus pitäisi rikkoa jo ennen kuin se muodostetaan, koska se ei todellakaan ole kansanäänen mukainen, vaikka se onkin kikkailtu niitten Kataisen rakastamien "politiikan pelisääntöjen" mukaisesti. Jännä että nämä "kaikille yhteiset pelisäännöt" tuntuvat olevan jokin henkisesti kaikille kirjoitettu etiketti, joka venyy ja paukkuu aina sen mukaan, miten Katainen tahtoo sitä venyttää. No hyvä ainakin tietää, että ne ovat kaikille samat: "Katainen määrää." Niin se oli koko viime hallituskaudenkin, Keskusta vaan sai pääministeripuolueena aika paljon Jyrkinkin paskaa ovista ja ikkunoista, vaikka oikeastaan ne olivat yhtä samaa isoa puoluetta. Katainen vaan kiemurteli ulos siitä omasta vastuustaan, mikä taas aivan tekee meidän Cockroachin vieläkin todenmukaisemmaksi.

Eipä tällainen Euroopan läpi kulkeva vallankumousaaltokaan uutta ole. Hullu Vuosi 1848 oli aika samanlainen, joka puolella rähistiin ja kähistiin ja osoitettiin mieltä ja tehtiin vallankumouksia kansan vapauttamisen nimissä. Mielestäni tällaista tarvittaisiin, mutta Suomessapa se latistettaisiin jo kysymällä suomalaisilta, tahtovatko he olla osana uutta Hullua Vuotta? Tämän nimen ovat selkeästi antaneet ne historiaa pimeistä kirjoittavat tahot (ei mikään vitun illuminati, vaan valtioitten päämiehet, rikkaat elitistisuvut ja muut joilla olisi köyhien ja kipeitten vallankumouksessa miten menetettävää. Koska porukka on kuitenkin jonkun sortin eliitti, kutsuttakoon sitä yksinkertaisuuden nimissä vaikka illuminatiksi, mutta muistakaa lapset, tämä minun illuminati on ihan eri illuminati, kun niitten foliohattujen illuminati.) jotka ovat pelänneet tällaista vallan menetystä samassa mittakaavassa. Kukapa nyt tahtoisi hullu olla? Jos se tarkoittaa sitä, että poliitikkojen perseily loppuu, ihmiset alkavat keskustella keskenään ja välittää toistensa tekemisistä, tuloerot pienenevät ja tähän touhuun palaa jonkinlainen ihmisyys, niin minä. Minä tahdon olla, ja olen, ihan vitun hullu.

Nasum on kova juttu tänään!

Aloitin aamuni Nasumilla, linkitin jollekin keharille muualla internetsissä Drop Deadin, ja sehän kuulosti tiukemmalta kuin muistinkaan. Siksi päätin jopa nousta tietokoneelta, marssia levyhyllylle ja käyttää hetken Helveten punaisen selän bongaamiseen tuosta pienestä ja aika ahtaasta levyhyllystäni. Onneksi olin soittanut jonkun yhden kohdan Vilille tuossa pari päivää sitten, ja Helvetekin röhnötti ihan yksinään siinä hyllytasolla. Siis niitten kymmenen muun levyn päällä. Laitoin sen soittimeen, ja tuttu Violation pärähti soimaan. Lyriikkapuolella tämä levy etenkin on Nasumilta ihan pelkkää hunajakusivirtaa. Aika tehokasta oman pään purkamista Mieszkolta ja Andersilta.

Tämä on sellainen bändi, joka potki näitä grindihommia aika tehokkaasti alkuun, tuli heti sellainen ei vittu, tätä minäkin haluan tehdä, ja kun olen suhteellisen aikaansaava kaveri (ei sillä tavalla narsistisen egoa korostavassa mielessä, vaan lähinnä sivutoteamuksena siitä, että kun ei käytä päihteitä niin ei mulla ole mitään muutakaan tekemistä kun tehdä näitä juttuja), niin olen jo pari vuotta tehnytkin. Se on muuten hämmentävää, että ei sitä aikaa sillä tavalla tajua tässä vouhottaessa. Tai että kun on tehnyt kuusi levyä/eptä/demoa/vittuihansamamullea, soittanut kolkytjotain keikkaa ja kokoajan järjestää itselleen jotain pientä, niin tuntuu että se aika menee hitaammin. Ihan niinkuin joskus sanoin, se ajan hidastaminen ja sen kokeminen on pääasiassa täysin subjektiivinen asia, ja suoraan verrannollinen siihen, miten paljon saat itse asioita aikaan ja kuinka lyhyessä ajassa.

Tuli noista keikoista mieleen sellainen hauska homma, kun keikoilla tapaa muita bändejä, niin yleensä jossain vaiheessa alkaa keikkakalenterin vertailu. Minä en ikinä tätä aloita, koska se on mielestäni aika rasittavaa munan mittailua, mutta aina joku tulee kysymään että "onks teillä ollu paljon keikkaa?" tai "onks teillä paljon keikkoja tiedossa?" Sitten saa kuunnella kun joku bändi selkeässä alemmuuskompleksissaan sössöttää "oisko meillä ollu joku viis". Miten sä et muista jos sulla on ollut viisi keikkaa? Ymmärrän toki jos on kaksi tai useampia bändejä, itselläkin meni alkupäästä välistä sekaisin kun mun homma oli molemmissa lähinnä huutaa koko ajan ja aika vitun nopeesti. Mutta pääasiassa tässä on kyse jostain amerikkalaisesta ajatusmallista, että mitä enemmän keikkaa, sen parempi bändi. Ei se aina niin mene. Katsokaa meitä? Me soitetaan vitusti keikkoja lähinnä siksi että mä olen niin tylsä ihminen, ja mulla on niin vähän kavereita, että mulle jää ylimääräistä aikaa järkätä keikkoja. Okei, nyt, pitkälti keikkojen ansiosta mun kaveritilannekin alkaa olla jo ehkä vähän parempi kuin kaksi vuotta sitten, mutta silti. Ei me olla kauhean hyviä. Ei ainakaan omaperäisiä, grindi nyt kuulostaa aina ihan samalta, paitsi jos on Feastem. Se on paras.

Mulla on keskittymishäiriöinen olo. Ihan erilainen fiilis, kuin ulkona sää. Ei noin paljoa pilviä. Enemmän sellaista mesoamista ja aurinkoa. Sellainen olo mulla enempi on. Ei onneksi niin kauhean sunnuntai. Ja ensi viikko on viimeinen joka menee perussetillä duunissakin, sitten vaihtuu meikäläisen viikot kolmipäiväisiksi ja viikonloput venyy kunnolla. Siitä tulee siistiä. Sitä odotellessa keitän aamukahvit ja vaihdan Nasumilta Shiftin sisään!

Hyvää Halosesta. ja grindcorea.

Sanoisin, että Tarja Halonen on presidenttinä yksi parhaita mahdollisia, joita Suomessa on ollut, ikäväksemme siltä vaan on oikeastaan otettu valta kaikilla niillä toimialueilla, joissa se voisi oikeasti näyttää kyntensä. Sittenpä sen tehäväksi jää lähinnä tarkkailla poliittista ilmapiiriä ja antaa pientä noottia, mikä on mielestäni myös omalla tavallaan ihan hyvä juttu. Etenkin, jos joku vielä kuuntelisi. Se on vähän niinkuin tämä meikäläisen homma. Kamalasti olis asiaa, mahdollisia ehdotuksia ja teorioita siitä, miten maailmassa voitaisiin elää jonkinasteisessa harmoniassa ja rauhassa, mutta ketään ei oikeastaan kiinnosta kuunnella. Ergo, voisin yhtä hyvin olla presidentti ja en silti muuttuisi yhtään sen kiinnostavammaksi.

Mielestäni presidentin valtaa tulisi ihan oikeasti lisätä. Jos sellainen on, ja jos sellainen on demokraattisesti valittu maata edustamaan ja jollain tapaa johtamaan, tulisi sen valtaa lisätä. Toisaalta kun tiedän että seuraava saattaa hyvinkin olla näistä meidän hallituspuolueista, pelottaisi se lisäys tässä vaiheessa. Mutta saattepa huomata, että jos se on tulossa Kokoomuksesta, valtaa luultavasti lisätään juuri ennen kuin on äänestyksen aika. Juuri näinhän tässä on hoidettu kaikki muutkin asiat ihan koko ajan. Pienellä pyörittelyllä juuri niitten demokraattisten osuuksien ulkopuolella. Viimeisimpänä tämä Portugali.

Eniten suututtaa tasavallan presidentin voimattomuus eduskunnan edessä. Jos eduskunnassa valmisteltaisiin joku "neekerit vittuun mun Suomesta!"-laki, niin humanistipresidenttimmekin voi kumota sen tasan kerran, ja toisella kerralla se on sitten pakko antaa mennä läpi. Siihen ei mahda presidenttikään mitään, eikä siitä tarvitse käytännössä muuttaa yhtään mitään. Mä silloin joskus kysyin yhteiskuntaopin opettajalta yläasteella, että mikäs vitun järki tässä on. Sain taas vain ja ainoastaan yhden "No se nyt vaan menee niin" lisää. Niitä mulle kertyikin noitten tuntien aikana sellainen märää, että jos sen saisi pilkottua sapuskaksi, ei Afrikassa kuolisi yksikään lapsi nälkään vieläkään.

Sitten muihin vitutuksiin. Aamulla heräsin kahdeltatoista, ja mua vitutti aika paljon kun ei saanut kyytiä mistään. Edellisiltaan asti olin ollut varma että meillä on kyyti, ja kaikki on kunnossa. Aamulla aloin heti soitella kyytiä. Soitin kolmelletoista (13) autolliselle ihmiselle, ja kukaan ei voinut lähteä tai lainata edes autoa. Sitten yhtäkkiä luottopakki Pyry saikin auton alleen ja lähti heti ajelemaan. Se pelasti meidät jo tuossa vuosi sitten soittelemalla rumpuloita Glorian keikalla, mikä oli vitun jees. Ihan kuten tämäkin tänään. En osaa sanoa muuta. Mikään muu sana ei riitä kuvaamaan sitä hymyä joka mun kasvoille levisi kun Pyry kirjoitti että "lähetääs menee sit :) ". Saman tien treenikselle ja kamat kasaan ja lähtö. Matkalla saadaan kuulla että järjestäjällä on infot sekaisin ja soitetaanki heti kun vaan päästään perille. Joo, sopii meille, kun löydetään sinne. Perillä selvisi että olipa siellä kaikki muukin ihan vitun sekaisin. Mutta kaikkinensa sopivan rento meno, vaikka huumeita ja käyttäjiä oli kokoontunut yhteen enemmän kuin varmaan... No.. Meidän viimeisimmän Tampereen keikan jälkeen. Eipä kuitenkaan soitettu heti, juuri aloitti joku räppiporukka ja ne soittelivat tunnin, sitten oli meidän vuoro soitella vajaa vartti siinä, näytti suunnilleen tältä:


Ja oli muuten ihan saatanan kivaa! Saatiin soittaa encorekin, Insect Warfaren Enslaved By Machinery. Ei voinut kun hymyillä keikan jälkeen pitemmän aikaa. Rotten Soundkin soitti siellä, ja se oli ihan vitun kova. Yleensä kun sitä näkee festareilla, niin siellä meinaa meiningit mennä turhankin proksi. Tuolla ei soundien kannalta ollut mitään ylimääräistä, ja siksi sekin ehkä kuulosti äkäisemmältä taas. Vähän niitten jälkeen lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Pysähdyttiin syömään ja tankkaamaan, ja oli ehkä yksi parhaita makkarakoreja, jonka olen elämässäni eteen saanut. Mausteita oli juuri sopivasti kaikessa. Ja oli hyvää. Kotiin tullessa keskusteltiin Viikatteen ylivertaisuudesta autoilumusiikkina, ja sitten kuunneltiinkin Viikatetta loppumatkasta. Se vaan toimii tien päällä jostain syystä niin vitun hyvin. En tiedä mikä siinä on, mutta Vilikin sanoi että paluu matka Torniosta himaan muutti sen käsityksen koko yhtyeestä, ja onhan se nyt ihan vitun kova. Nyt muut menivät Torveen vielä katselemaan Last Laughia, mä jäin näemmä kirjoittamaan jotain turhaa.

Poliisit ja auktoriteetin väärinkäyttö

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Yli+sata+loukkaantui+poliisin+ja+mielenosoittajien+yhteenotossa+Barcelonassa/1135266469941

Tällaisesta touhusta en tykkää. Siis poliisiväkivallasta. Katselin videoita tuosta hässäkästä, ja ihan tosissaankin siellä satoi pamppua ihmisille, jotka istuivat maassa, ilman käsien heiluttelua suurempia ennakkovaroituksia selin poliisiin istuvalle rastapäälle suoraan vaan kumipamppua takaraivoon. Tuollainen paska saa meikäläisen veren kiehumaan, etenkin kun se tapahtuu Euroopan Unionin sisällä, täällä kun jaksetaan keulia sillä miten kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa, poliisia ei tarvitse pelätä ja sana on niin vitun vapaa ettei sitä rajoiteta edes silloin kun ihmiset selkeästi pyrkivät herättämään vihaa toisiaan kohtaan.

Poliisin asema ja auktoriteetti eivät ole itsestäänselvyyksiä. Se luotto, jota tavallisen kansalaisen kuuluu tuntea poliisiin on oletettavasti perustettavissa sille, että poliisi herättää toiminnallaan luottamusta kansalaisissa. Poliisin kuuluu suhtautua tilanteisiin objektiivisesti, ennen kaikkea oikeuden jakajana, mutta useimmiten ammattiin tuntuu valikoituvan byrokratiaan ihastuneita lain kirjaimen ulkoa pänttääjiä, tai sitten sellaisia Simpsoneitten Wiggumin henkisiä. Oikeastaan tuntuu että suurin osa kaikista poliiseista on henkisesti ehkä lähimpänä South Parkin ensimmäisten tuotantokausien Barbradya.

Korruptio on siitä ikävä asia, että se tuppaa ulottumaan ensimmäisenä aina poliiseihin ja heidän käsitykseensä oikeudenmukaisuudesta. Ei tästäkään tarvitse mennä itää pitemmälle kalaan, kun rahalla saa mitä tahansa. Totta kai otin helpon esimerkin, Venäjä on sellainen äärimmäisyyksien maa että sieltä toki löytää esimerkkiä vaikka minkälaisesta väkivallasta ja korruptiosta. Mutta korruptoitunut hallitus, tai vaikkapa ihan vain diktatuurikin, pystyy tekemään päätöksiä, joissa tavallinen kadunvaltaajahippi alkaakin yhtäkkiä näyttää ihan saatanan pelottavalta ja alkaa saada patukkaa naamaansa jokaiselta vapaana olevalta poliisipartiolta.

Itse olen kohdannut pääasiassa asiallista toimintaa poliisin puolelta, koska olen itse ollut selvinpäin, käyttäytynyt asiallisesti ja kyennyt selittelemään esimerkiksi alaovelta meidän vessaan johtaneen verivanan (paikkasin kaverin käden ja laitoin toisen kaverin kyydissä sairaalaan, verta siitä tuli aluksi ihan vitusti, myöhemmin sain kiitosta loistavasta vessapaperi-muovipussi-teippi-siteestä joka oli tyrehdyttänyt veren vuodon.), mutta olen myös nähnyt kaikenlaista pientä kiusaa, mitä poliisit ovat voineet "vähän narkkarin näköiselle" kaverille tehdä, vittuilua ja pistotarkistuksia asiattomilla kuittauksilla ja ilmeinen pettymys kun mitään ei löydykään.

Lisäksi olen kuullut ja saanut todeta poliisin katselevan sormien läpi moottoripyöräjengien touhuja, ja naureskelevan peloissaan laitokselle soitteleville ihmisille. Tokihan nyt on aika selkeä, että harvemmin joku Helvetin Enkeleitten kokoinen järjestö mistään turhasta älähtää, on niillä sen verran paljon sitä laillistakin bisnestä, mikä täytyy pitää suhteellisen puhtaalla alustalla. Mutta jo se, että poliisi tarvitsee kotimaisia jengejä pitämään ulkomaiset porukat poissa, on ehkä jonkinlainen korruption esiaste. Ei ole täällä jotain Rio De Janeiron Tropa De Eliten kaltaista porukkaa, joka pistää vaan huumediilerit tasaiseksi lihamatoksi kun käsky käy. Tämä on mielestäni ihan hyvä asia. Vaikka voisihan noita oikeita narkkeja, jotka kulkevat tuolla kaduilla tykkien kanssa, käydä joku vähän kynyttämässä. Taidetaan tarvita joku spidermanin veroinen kaveri siihen hommaan. Siinäpä se olisikin työkkärissä täytettävä paikka. Palkataan supersankari pitämään kadut puhtaina huumeista ja väkivallasta.

Kaiken kaikkiaan poliisi taitaa koko maailmassa olla tällä hetkellä vähän kaksinaamainen instituutio, täälläkin poliisin tekemät rikokset lieventyvät oikeudessa, vaikka rangaistuksen pitäisi päin vastoin olla kaksin verroin pahempi, koska poliisi todellakin oletettavasti tuntee lain, ja tietää rikkovansa sitä, ja päättää tehdä sen silti auktoriteetistaan huolimatta. Tällainen touhu nyt vaan on ihan vitun perseestä, ja siihen pitäisi puuttua jonkun muunkin, kuin kaikkien meidän väsyneitten internetin Mad Maxien..

Silppupäivitys

Tuolla on töissä ollut torstaisin sarjiskerho, jonka osallistuminen on tosin ollut vähän laihaa kun ulkona on ollut niin hyvä keli ettei ketään ole kiinnostanut jäädä piirtelemään. Mä olen sitten kuitenkin siinä niiden parin seurana piirrellyt ja söhertänyt, ideana oli että siinä on ainakin kaksi selkeästi eri tunnetta, ja tällainen tuli:


On viimeaikoina ollut kirjoittelu vähän vähemmällä, kun on keskittyminen ollut lähinnä piirtelyssä, ja lapsuuden rakkauden uudelleen lämmittelyssä Mortal Kombatin muodossa. Se on niin siistiä kun siinä on kaikki ne vanhat jutut, mistä silloin muksuna tykkäsi, ja ne on vaan niinkuin tehty xboxille. Kuinka siistiä? No aika tosi. Paitsi että nyt jumahdin loppupääkkäri runkkuun joka tekee samaa liikettä ja tappaa samantien. Se näyttää joltain manowar-jätkältä. Kaipa se siks on niin kova jätkä.

Ja tämän silvotun päivityksen huipuksi tahdon vielä informoida siitä, että Konsta on tehnyt meille vitun hienot kotisivut, jotka toimivat hivenen helpommin kuin nuo vanhat, ne löytyy osoitteesta http://cuttofit.net/ ja siellä on myös latauslinkit vanhempiin levyihin, Babylonia ei uskalla oikein laittaa, jos ne singaporelaiset joskus sattuukin saamaan sen ulos.

Satoi ja vitutti. Migreeni maustoi kivasti.

Migreeni, tuo kaikista kroonisista sairauksista ehkä psykedeelisin, ajoi meikäläisen tänään aikaisemmin töistä kotiin ja lepäämään. En tiedä laittoivatko ne mut pihalle siksi että tärisin ja vaikutin poissaolevalta, vai siksi että mun ohjeet nuorille alkoivat olla suhteettoman sekavia ja hämmentäviä. Yksi keskustelu, jossa eräs nuori mies kyseli onko multa kuollut juttuja:
"onks sun pappas kuollu?
"ei"
"veljes?"
"ei"
"kissas?"
"ei"
"isäs?"
"ei"
"siskos?"
"ei"
"karhus?"
"ikävä kyllä ei."
"miten niin ikävä kyllä ei?"
"koska se pitää aika ikävää meteliä meidän vintillä, naapurit on valitelleet jo aikansa että voisinko viedä sen karhun eläinlääkärille piikkiä varten tai voisinko vaan tappaa sen, mutta se on niin samperin pahaluontonen kaveri etten mä oikeastaan ole itsekään uskaltanut käydä vintillä sen jälkeen kun sain kannettua sen karhun sinne verkkokomeroon.."

Mulla ei ole mitään karhua ja mä en ole koskaan käynytkään vintillä. Paitsi kerran. Mutta silloinkaan mulla ei ollut karhuva mukana. Tuossa vaiheessa tosin alkoi sahalaidat vähän häiritä näkökykyä ja kielen pehmeneminen vissiin sitten pehmitti vähän nuppiakin. Se on muuten asia, jota ei ihan heti osaa tajuta. Meidän ajatus on niin sidottu kieleen, siihen sanojen päässä muodostamiseen, että jos kieli puutuu niin ajattelukin hankaloituu huomattavan paljon. Saat siis hakea ihan tosissasi kaikkia yksittäisiä sanoja, kerran mä en puoleen tuntiin osannut sanoa "maitoa", mun piti sovittaa kaikkia eri vokaaleja siihen erikseen ja koittaa hahmottaa mielessäni että mitä siinä sinivalkoisen purkin kyljessä oikein luki, tuntui ettei siinä missään ollut mitään järkeä. Sitten sitä alkaa heijastella koko ihmisyyttä, kommunikaation ja kielellisen itseilmaisun järkevyyttä, ja siinä sitä sitten harhailee epätietoisuuden erämaassa migreenipäissään, vailla mitään käsitystä todellisuudesta, ajasta tai paikasta. En väitäkään, että migreenit ovat kaikilla samanlaisia, monilla se voi olla päänsärkyä ja joku kertaoksennus, mutta mulla se pamahtaa tuollalailla henkiseen puolenkin ja sitten makoilen sängyllä aivot solmussa.

Nyt on onneksi olo vähän helpottanut, ja vaivana ovat vain vieläkin märät vaatteet ja pienet vilustumisoireet. Katselin töihin lähtiessä että jumalauta miten hyvä tuuri, juuri on satanut ja näyttäisi että tästä vaan kirkastuu ja paranee päivä. Sitten, kai sen takia että kuuntelin The Hauntedin Unseenia, biisi No Ghost toi mukanaan sateen. Juuri täsmälleen siinä kohdassa, jossa lauletaan "rain cold, rain hard. Let it all fall apart." kerkesin hymyillä tasan sen verran että ei tässä nyt kovaa sada. Kolme sekuntia sen jälkeen vettä tuli jo ihan kaatamalla, minuutin päästä olin jo ihan läpimärkä. Voin sanoa, että vitutti aika paljon. Töissä yritin sitten kovasti kuivaa, mutta aika huonolla menestyksellä. Piirtelin vaan suurimman osan ajasta.

Kaikkea vitun sekavaa.

Sillä aikaa, kun suomalaiset pohtivat ja itkevät siitä, ryyppäävätkö maajoukkuekendoilijat liikaa (eivät, mutta kaikki muut kyllä) Stubb tyrkkii hallitusneuvottelupöydässä Suomea NATOon, minkä nyt periaatteessa pystyi arvaamaankin. Vaarallista tässä on kuitenkin se, että kun fokus on täysin muualla, voidaan taas tehdä pari hauskaa silmänkääntötemppua ja yhtäkkiä ollaankin jo kirjoittamassa nimiä paperiin. Kokoomuslaisethan koittavat tehdä itsestään marttyyria tässä asiassa sanomalla useinkin, että koska kansa ei halua nimeä siihen paperiin, niin se ei siellä ole, vaikka se on ainut asia mikä puuttuu. Se on aika iso asia puuttuvaksi asiaksi. Aika helvetin iso. Se vapauttaa meidät velvollisuuksista lähteä hakemaan jenkeille öljyä aina kun niistä sattuu tuntumaan siltä, että jollakin maalla on sitä liikaa. Tai ainakin enemmän kuin heillä.

Tällainen saatanan takahuoneessa häsellys ja äänestysten etukäteen sopiminen, ihmisten manipulointi ja sekoittaminen on ehkä suurinta paskaa, mitä voi tällaisessa "demokraattisessa" valtiossa olla. Mielestäni Persujen olisi pitänyt olla varmasti hallituksessa ja se olisi tullut rakentaa heidän ehdoillaan, ihan vain kun voittivat niin vitusti. Se olisi ollut sitä demokratiaa, tiedän kyllä että siitä olisi koitunut pelkkää paskaa meille kaikille. Mutta sanon että tämä Kataisen mediaseksikkäästi sixpackiksi nimeämä porukka ei kyllä kykene tekemään mitään muuta, kuin kompromisseja. Se on jo nyt kuin majava jolta on hakattu hampaat sisään ja katkottu se hauska lattahäntä ja amputoitu jalat. Onhan sillä ihan kiva turkki joo. Muuta se ei sitten oikeastaan pystykään tekemään. Mielestäni se on myös loistava osoitus Kokoomuskieputtelusta, että kasataan kaikista niistä ympärillä hävinneistä hallitus, että ei tarvita sitä, jonka kannatus nousi eniten. Kokoomuksen kannattaisi muistaa, että alas nekin tulivat, eivät vain tarpeeksi, koska Keskusta sai kantaa suuren osan heidän synneistään. Eiköhän se ensi vaaleihin mennessä ole nähty, että joo, ne olikin Kokkarihorojen mokia, ja sitten lähtee nekin alamäkeen. Toivottavasti, ja luultavasti, koska tämä systeemi kiertää aika samalla syklillä. Ellei täältä sitten nouse joku saatanan uusnatsipuolue joka saa kaikki amiksen roturealistit uurnille..

...Mulla on aika psykedeelinen olo. Lauantain keikan jälkeen nukuin sunnuntain iltapäivä yhteen, ja sitten alkoi todellisuuspakoilu ja työn pois sulkeminen. Se oli muotoa Worms ja Mortal Kombat, nuo lapsuuteni leikkikaverit ja ainoat järjelliset kiinnekohdat. Tuo uusi Mortal Kombat oli aivan järjettömän kova, mun on pakko ostaa se itselleni heti kun vaan tulee palkka. Tai sitten mulla pettää hermo, haen bändikassasta setelin ja maksan sen ensi viikolla takaisin. Vitut ruoasta, jos voi murtaa selkärankoja ja repiä päitä irti! Menin nukkumaan joskus kolmen aikaan, unta taisin saada puoli neljän hujakoilla, ja tulin kahdeksaan töihin. Täällä ei ollut ketään muita, oli aika hämmentävä istua pimeässä toimistossa aluksi..

Ja tuntuu ettei aika tee mitään. Mutta periaatteessahan se ei kyllä koskaan teekään. Ihmiset haaveilevat ajan hidastamisesta ja sellaisista Matrix hetkistä, mutta periaatteessahan se on ihan täysin kiinni siitä, miten paljon sä itse kerkeät tehdä asioita lyhyessä ajassa. Eli mitä nopeammin teet jutut, sitä enemmän kerkeät niitä tehdä, ja sitä hitaammin aika kulkee. Niin se vaan menee. Jos tahdot väistellä luoteja, sun pitää vaan saada enemmän aikaan siinä ajassa, missä ne luodit tulee kohti. Ei riitä että huudat KUNGFUUU ja teet jonkun ninja-liikkeen. Bruce Lee löi sentään niin kovaa ettei sitä kerennyt tallentaa kameralle. Sillä oli varmaan paljon luppoaikaa kun se hakkasi juttuja niin nopeasti. .. .. . Itseasiassa aivan varmasti Bruce Leekään ole kuollut vielä, se kerkesi väistää sen kohtauksen viimehetkellä, ja asuu nyt Osaman ja Elviksen kanssa jossain kuussa sijaitsevalla ranchilla, jossa ne ampuu avaruuspiikkisikoja haulikoilla ja keskustelee maan tapahtumista aamukahvipöydässä. Ja ne kaikki puhuvat yhteistä mokomokokieltä, jota kaikki maan asukkaat puhuivat joskus aivojen kehityksen alkuhämärissä. Ja... Sillee..

Apokalyptinen sunnuntai

Niinhän se maailmanloppu tuli kuten uumoilinkin, ainakin Lahden kadut on täynnä zombeja ja uskiksia ei näy missään... Jaa, ne olivatkin krapulaisia, ja uskiksetkin näyttävät kävelevän kirkosta ulos. Eli ihan normisunnuntailtahan tämä post-apokalyptinen maailma vaikuttaisikin. Heräilin tuossa yhden hujakoilla, eikä taas ihan hetkeen ole ollut keikan jälkeen näin fyysisesti hajalla, tosin sillä saattaa olla enemmän tekemistä sen kanssa, että bäkkärillä oli kuntosali, ja innostuttiin sitten naureskelemaan Manowarille ja silleen ikään kuin huomaamatta kuitenkin myös itse leikkimään niillä kuntosalivehkeillä. Eetulle tuli myös loistoidea Back Metallista, eli vapaasti ja suoraan käännettynä selkähevistä. Siinä ei mossatessa rasitu niskat, kun liikkeet tehdään oikeaoppisesti koko selällä, ja nostot jaloilla. Keikka itsessään meni mielestäni aika kivasti, mutta onhan meillä video taas todistamassa sitten puheeni vääräksi kun jaksan vaan ensin siirtää sen koneelle. Mutta minulla oli ainakin kivaa, jos ei kenelläkään muulla. Meitä katsomaan tulleetkin häädettiin nuokulta jo hyvissä ajoin ennen meidän keikkaa, kun eivät malttaneet olla kaljoittelematta.

Vittu, että mä muuten nautin tästä kesästä. Vaikka mun viikot ovat nyt näitten keikkojen myötä olleet vähintään kuusipäiväisiä, niin mulla riittäää silti aikaa soitella kitaraa ja seuraavasta Cut To Fit levystä tulee vittu parasta murhaa ikinä! Vilillä on kuulema vielä kolme ihan vitun hyvää biisiä, Eetu yllättää aina välistä, ja mä vastaan sitten lähinnä niistä hitaista jutuista siellä välissä, jos vaikka tällä kertaa saataisiin se jamittelubiisi sinne sekaan. Se olisi parhautta, pitänyt jo kolmella viime levyllä olla. Mutta kesät on siitä hyviä aikoja, että meidän levyt käytännössä tekevät itse itsensä silloin. Ja syksyt kanssa. Talvet ja keväät ei niinkään, silloin lähinnä soitellaan keikkoja.

Meillä on tasan yksi Babylon Burns jäljellä, loput levyt on sitten sludgea. Pitäisi ehkä siis tehdä myös Babyloneja lisää, tai sitten kiirehtiä vähän sen seuraavan levyn tekemisessä. Paitoja olisi kanssa kiva tehdä, mutta mielellään niittenkin hinnan asettaisi jonnekin kymppiin, eikä tekisi niistä ihan vitun kalliita. Ja niitä ei ihan hirveän halvalla saa. Se vituttaa, ehkä käyn hakemassa pelkkiä paitoja ja sprayjailen itse niihin kuvat sitten. Nyt lähden käymään kaupassa.

Pienet munat, suuret teot.

South Parkin uusimmassa jaksossa tehtiin selväksi, että kaikki jatkuva viha ja tahto muuttaa asioita lähtee peniskateudesta. Omalta kohdaltani voin sanoa tämän pitävän melko varmastikin paikkaansa, koska mulla on tämän bändin pienemmät munat ja suurin suu. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, etten ole ainut, ihmiskunnan historia on kautta aikain täynnä peniskateuden kanssa painineita suurmiehiä, jotka saivat aika isojakin juttuja aikaan. Pari esimerkkiä.

TSINGIS KHAN

Aasialainen, eli selkeästi sillä on ollut pieni muna. Itsestäänselvyys kai, mutta ihan kepeästi se silti yhdisti kaikki mongoliheimot yhdeksi suureksi sotilasjuntaksi, joka raiskasi poltti ja tappoi lähes koko Aasian ja kynytti vielä roomalaisiakin mennen tullen, mikä oli jo aika iso temppu siihen aikaan. Toisaalta myös Julius Caesarilla on aikanaan varmasti ollut pieni veitikka, kun oli tarve hommata sellainen helvetin iso keisarikunta siihen jatkeeksi.

ALEKSANTERI SUURI

Tyypillinen esimerkki sellaisesta steroidibodari urheilijasta, joka rakentaa itseään kohti fyysistä täydellisyyttä, kompensoidakseen jotakin puuttuvaa fyysistä attribuuttia. Eipä siinä, samanlaisia vitun piripäämesoajia nämä on kaikki tänäkin päivänä, toisilla vaan ei ole sellaisia helvetillisiä sotajoukkoja toteuttamassa johtajan fallisia päiväunia uusiin, tuntemattomiin maihin tunkeutumisesta ja niitten kurittamisesta ja alistamisesta. Tuo itseoikeutettu liikanimikin viittaisi kyllä selkeästi jonkinlaisen psyykkisen komplikaation muodostumiseen.

NAPOLÉON BONAPARTE

Pieni ja ranskalainen. PIENI JA RANSKALAINEN. Parhaimmillaan valloitteli aika isoja alueita, kunnes muut päättivät että eiköhän tuo pieni ranskalainen ole mesonnut jo ihan riittävästi, ja sulkivat hänet saarelle syömään suolasilakkaa ja hedelmiä rangaistuksena siitä, että hänellä oli ollut suurin ja mahtavin armeija sitten Rooman päivien. Tästä jäi saksalaisille ehkä pieni trauma, jota on sitten lievitelty hakkaamalla ranskalaisia huolella parissa maailmansodassa.

ADOLF HITLER

Kaikkien huhujen mukaan yksikiveksinen itävaltalaisjutku. Siinä alkaa olla jo syytä kompensoida omaa alemmuudentunnettaan sotimalla vähän kaikkia vastaan, vaikka kukaan ei olisikaan niin kauhean innoissaan heti uuteen sotaan lähtenytkään. Mutta siitäkin huolimatta tällä miehellä oli sukuelintensä kanssa niin paljon hampaankolossa, että oli ihan pakko päästä sotimaan ja tappamaan. Tämä sama epävarmuus on nähtävissä tänäkin päivänä suuressa osassa niitä urheilijoita, jotka menevät armeijaan koska se tekee pojista miehiä. Edelleenkin, neitsyyden menettäminen tekee pojista miehiä, ei miesten kanssa samassa huoneessa nukkuminen tai jonottamaan ja odottamaan opettelu. Mutta sepä liittyy niin läheisesti näihin samoihin penisjuttuihin, että osalla on varmasti ongelmia huomata sitä.

Charles Manson

Varmasti saanut Aleksia lukuunottamatta näistä kaikista eniten pesää, mutta siltikin pienellä keski-ikää lähestyvällä äijällä on varmasti ollut kiusallisia hetkiä nuorten naisten kanssa pelehtiessään. Lisäksi kärhämät Mustien Panttereitten kanssa ovat voineet osaltaan masentaa, eivätkä ne huumeetkaan ole tehneet nupille kauhean hyvää. Yksi paska trippi väärällä hetkellä, ja muutama rikas ja kaunis ihminen sai maksaa siitä hengellään. Siltikin rangaistus ja pelko on mielestäni vähän liioiteltua, koska tänä päivänä pääsee puolet useammilla tapoilla ehdonalaisiin tai vapaaksi. Tai ilman oikeudenkäyntiä merenpohjaan niinkuin Osama.

Siinä nyt pari esimerkkiä siitä, että pienet munat yleensä johtavat isoihin hässäköihin, nyt on pakko lähteä Turkuun soittelemaan vähän grindiä, eli katsellaas taas.

Tänään tulee taas maailmanloppu

Eli hihhulikristityt on vauhdissa jälleen. Vanha patu, joka on pari kertaa aiemminkin uhonnut että maailma loppuu, on ihan varma että tänään tosiuskovat kristityt temmataan taivaisiin, maa järisee ja syntiset jää tänne itkemään kurjuuttaan. Mielestäni tämä "rapturena" tunnettu tapahtuma on aina ollut vähän ristiriitainen, koska ainakin meikäläisen nupissa olisi aika itsestäänselvää, että jos näkisin uskovien lentävän ylös taivaaseen, niin uskoisin että jumala olisi olemassa. Kukapa ei uskoisi? Jos ihmisjoukko nyt ylipäätään lähtee tuosta vaan lentelemään taivaisiin, niin sekin voisi olla jo riittävä todiste. Tai ehkä tämä näitten ylöstempaus onkin symbolinen, ja tulee vain maanjäristys, jossa kuolevat kaikki uskovat, ja me syntiset jäädään tänne... Parantamaan syöpä, AIDS ja kehittämään omaa evoluutiotamme? Ei kuulosta näin äkkiseltään liian pahalta.

Mutta jos näkisin uskovien nousevan ja alkaisin uskoa, tarkoittaisiko se, että lähtisin myös? Eikö se usko riitäkään, pitääkö niitten "tr00-uskovaisten" saada vahingonilonsa, ja katsoa kun kaikki myöhemmissä vaiheissa uskonsa löytäneet kuolevat saatanan kourissa? Ei kuulosta minun mielestäni ihan siltä, mitä Jeesuksella oli mielessä, mutta tiedän että näin nuo ameriikkalaishihhulit toivovat. Heidän kristinuskostaan puuttuu rakkaus ja myötätunto, se perustuu vihalle syntiä kohtaan, sitä osaa itsessään jota he eivät voi itse korjata: ihmisyyttä. He vihaavat kaikkia niitä hetkiä itsessään, kun he ovat löytäneet itsensä kuolaamasta naapurin kuusivuotiasta poikaa keittiön ikkunan läpi, he vihaavat omia syntisiä halujaan ja sitä etteivät osaa kontrolloida niitä. Tästä syntyy se tarve raivota ja mesota ja syyttää muita omista synneistään. Heitä ei kiinnosta kuunnella syntisten selityksiä- he ovat omassa hurskaudessaan jo päättäneet pelastuvansa, ja me syntiset kärvennymme niissä kuuluisissa helvetin liekeissä.

Mitä itse maailmanloppuun tulee, itse uskon sen olevan se henkinen aikakausi, kun ihminen ei enää odota maailmanloppua. Siinä vaiheessa kun olemme niin masentuneita, ettei voi mennä enää huonommin, ihmisyys antaa tietä sille "vittuihansama" mentaliteetille. Siinä vaiheessa maailma loppuu, koska aika menettää merkityksensä. Ihmiset alkavat pelätä toisiaan ja todellisesti elää hetkessä, koska se on ainoa asia joka voi uhmata oman olemassaolon ihanuutta. Se voi loppua tällä hetkellä, ja siksi tästä hetkestä täytyy pitää kiinni. Toivottavasti se ei koskaan tule, eli toivottavasti ihmiset tulevat aina pelkäämään loppua. Se ajaa meitä tekemään asioita, joita emme muuten saisi koskaan aikaan. Se ajaa minua itseäni, ja tiedän sen pohjimmiltaan ajavan kaikkia luovia yksilöitä. Se, että se ajaa myös tuon papparaisen kaltaisia sormella heristelijöitä, on ikävää, mutta toisaalta välttämätöntä. Tarvitaan nuokin keharit kertomaan, että joo, vielä täällä pelätään.

grindiä ja pörinää kuuluu tähän päivään

Katselen tässä jotain grindcore/meteli-dokkaria internetistä, ja tässä huomaa aika nopeasti amerikkalaisen ja eurooppalaisen mielenlaadun eron. Siinä missä Napalm Deathin jannut rennosti selittävät vähän mistä sattuu ja esittelevät tatuointejaan, puhuvat tekemisistään vähän ehkä alentuvasti ottaen huomioon myöhemmän vaikutuksen metelimusiikkiin, jenkkiläinen Nocturnus, joka mun korvaan kyllä kuulosti aika paskalta, selittelee miten he ovat varmasti avanneet uusia ovia musiikin tekemiselle ja toimineet pioneereina koskettimille hevibändissä. Lisäksi jätkät leuhkivat sillä että lyriikoissa ei ole mitään vitun järkeä, että lauletaan asioista jotka eivät ole liian lähellä ihmisten elämää, etteivät ne saa vaikutteita. Kyseessä on siis aikalaisdokkari, jostain ysärin alusta tämä selkeästi on kun soitellaan Paradise Lostia ja Entombedia kanssa jossain välissä biisilistan mukaan. Hyvää kamaa kyllä, suosittelen katsastelemaan jos on liikaa aikaa ja kiinnostusta tuota yhdeksänkymmentäluvun alkupään metelöintiä kohtaan. Laitanpa linkinkin:
http://www.youtube.com/watch?v=R4mNmw2Azeo

Koko päivän olen kuunnellut Kyussta ja fiilistellyt sitä, että mulla on tuolla treeniksellä Big Muff-pedaali täydessä pörinävalmiudessa. Nyt tarvitaan vain soittokavereita, mikä onkin osoittautunut näinkin epäsosiaaliselle kaverille yllättävän hankalaksi hommaksi. Santeri lupasi tulla parin viikon päästä soittelemaan mun kanssa, mutta mielellään sitä jotakin sellaista stonerin ja sludgen sekaista pörinää nauhoittelisi jo ennen sitä. Jos joku haluaa tulla mun kanssa soittelemaan, niin hihkaiskaa. Rumpalikin riittäisi, voisi ihan vittuillessaan ottaa kaikki muut pellit setistä pois, paitsi riden ja ehkä yhden crashin, muuten soittelisi vaan tomeihin koko ajan. Vähän rakentaisi uudelleen sitä soundimaailmaa, rikkoisi niitä normeja mitä kaikki olettaa musiikista löytyvän. Se olisi kivaa.

Eilen soitettiin Domissa Helsingissä, mikä oli vähän hämmentävää, koska saatiin kuulla keikasta vaan hyvää, vaikka se tuntui itsestä menevän ihan munilleen. Syytän tästä savukoneita. Jos voitaisiin katsoa hidastusta eiliseltä, voitaisiin todeta, että savukone tuuttasi lavalle lisää paskaa aina juuri niinä hetkinä, kun me soitettiin päin vittua. Olen tästä aivan varma. Selkeästi kitaristimme lihakset eivät saaneet riittävästi happea kriittisellä hetkellä, ja näin ollen "kuivahtaneet" lihakset toimivat eri tavalla, kun oli odotettu, mikä aiheutti yksinkertaiselle kitaristillemme tilapäisen hämmennystilan ja tätä kautta heitti koko yhtyeemme tasapainosta... Tai sitten se vaan oikeasti soittaa paremmin kännissä. Ehkä, ehkä ei, itse se tuntuu olevan ihan varma että joo. Mutta se myös väittää aina, että osaisi varmasti ajaa autoa kännissä. Onneksi kukaan ei ole antanut sen koittaa, koska jos et osaa ajaa autoa selvinpäinkään, et osaa aja sitä kyllä kännissäkään.

Huomenna soitettaisiin sitten Turussa, Runosmäen nuokulla. Edelliset kaksi keikkaa sinne suunnalle ovat olleet ihan vitun hyviä kokemuksia, joten aika innolla odotan tätäkin. Siellä on ollut rento meininki ja kivaa kaikin puolin. Jos satut olemaan jossakin siinä hollilla, tule ihmeessä ihmettelemään, kun heilutaan siellä. Odotukset huomisen suhteen on kovemmat, etenkin kun tuo Helsinki meni omasta mielestä vituiksi. Sai siellä sentään ruokaa Eerikin pippurista, mikä oli vitun jees.

Olen taas sotkenut sivuja.

Musiikista ja kirjoista.

Taas jotensakin helvetin mielenkiintoinen levyosto, jota en aluksi noteerannut suuremmin. Nick Caven Let Love In-levy, jonka ostin ihan suoraan pelkästään Red Right Hand biisin takia. Kuuntelin sen ensimmäisen kerran läpi ja siitä jäi kuva levystä, joka on tehty ihan vitun huumepäissään, eli puolet kappaleista on päälle hyökkäävää huhuilua, ja toinen puoli on kokkelilaskuissa sävellettyä hajoiluballadia. Eli aika tuttua Nick Cave kaavaa tuntuisi toistavan, koska näin ollen virallisesti molemmat "paskana" ostamani levyt ovat olleet Nick Cavea. Ja jos tämä kaava toistuu myös tämän toisen levyn kohdalla (jolloin oikeastaan voidaan alkaa puhua minkäänlaisesta kaavasta ylipäätään) odotettavissa on vitun hyvä levy. Ensimmäinen näistä Cave levyistä oli Your Funeral...My Trial, joka tuntui aluksi vain Tom Waitsin matkimiselta, mutta sai aivan uuden merkityksen ja kontekstin kun luin Nick Caven vitun ahdistavan esikoiskirjan Kun Aasintamma Näki Herran Enkelin. En tiedä muuten teistä, mutta tykkään kirjoittaa suomenkielisetkin nimet noin englantilaisittain, koska se tuo niihin jotain fiilistä, ja jotenkin korottaa ne normaalin asian yläpuolelle.

Tuo kirja oli helvetin hyvä, mutta lukemisena niin raskas, että vaikka luin sitä joka päivä niin paljon kuin mahdollista, meni sen lukemiseen kaksi kuukautta. Se vaan vyöryy päälle masentavana, raamatullisena suona. Siltikin se on yksi vaikuttavimmista kirjoista, joiden läpi olen jaksanut rämpiä. Suosittelen kaikille, jotka tahtovat oikeasti taistella. Sen lukemisesta pitäisi antaa joku vitun mestaruusvyö, koska on se aika ultimate fightingia.

Muusikoiden kirjoittamat kirjat on aina jollakin tavalla vaikuttavampia ja merkittävämpiä itselle. Ei mitkään elämäkerratkaan suoranaisesti, etenkään huume-ristiinnussimiskertomukset, vaan sellaiset joissa se luovuus ja mielikuvitus pääsee vapaasti valloilleen. Tai joo, elämäkerrat, jos sillä käsitetään sellainen niinkuin Tom Waitsin Innocent When You Dream, johon on vaan kerätty haastatteluja eri aikakausilta, eli mies itse kertoo koko uransa sen edetessä. Sellainen toimii ihan eri tavalla. Tottakai otin asian puheeksi, koska postissa tuli tänään Peter Dolvingin Sieg Heil Svensson, ja mun aikomus on lukea se ruotsiksi ennen kuin kääntävät sen suomeksi. Lukiossa kirjoitin ruotsista B:n mutta se oli ennemmin paskojen opettajien vika. En kyllä ymmärrä sitäkään, kai se nyt ruotsi tuntuu pakkoruotsilta, kun sitä kieltä opettamaan valitaan vain pahimmat mulkut. Se olisi huomattavasti motivoivampaa, jos sulle ei vittuiltaisi heti ensimmäisestä tunnista alkaen.

Nyt kun puhutaan musiikista ja kirjoista, niin mä haluaisin Cut To Fitin kanssa joskus toteuttaa sen sellaisen hukkakäytetyn formaatin, jossa on kirja ja levy, mutta tekisin sen kyllä paljon paremmin, kuin mitä nämä sakaran bändit ovat sitä käyttäneet. Joku levyn henkeen sopiva novelli ja kuvitus, lyriikat mukaan ja levyn kannet vaan täyteen kuvia. Sitten joskus, kun siihen on rahaa. Some day.

Suomenruotsalaisuudesta, ja tästä "muukalaisvihasta"

Tässä erehdyin taas työnteon lomassa lueskelemaan Hesarin keskustelua, ja kyllähän se nyt taas sytytteli vaikka minkä näköisiä ajatusketjuja. Mielestäni on aika hauskaa, että tuollaiset Jussi Halla-Aho imitaattorit (lähtien ajatusmaailmasta ja kirjoitusasusta) toitottavat Hesarin järjestelmällisesti luovan Vihreää todellisuutta, jossa tiettyjen henkilöitten mielipiteet ovat täyttä totta, ja toiset näkemykset sivuutetaan täysin. Varmasti totta, ja varmasti johdettavissa ihan selkeästi rahoitus- ja tukemiskysymyksiin, mutta mikä minua huvittaa onkin se nurinan subjektiivisuus. Kyseessä olevia kirjoittajia harmittaa vain ja ainoastaan, koska se heidän punaniskainen, vaikkakin pitkällisen muotoilun ja sivistyssanakirjan avittama mielipiteensä ei ole uutinen. Jos hesarin otsikot olisivat vieläkin tyhmempiä ("HA, vitun ruotsi saitte pataa trololololol! 6-vitun-1!") ja edustaisivat sitä "kansan ääntä", linjasta itkijät olisivatkin jotain punavihreitä pökälepäitä. Itsehän olen helvetin vahvasti sitä mieltä, että uutisoinnin pitäisi olla täysin objektiivista, eikä siihen saisi liittää minkään sorttista bisnesajattelua tai hauskuuttamista. Mutta minkäs teet maassa, jossa valmistuu helvetilliset määrät media-assareita vuodessa. Pakko ne on jotenkin työllistää, kirjoittakoon sitten vaikka pikkunäppäriä juttuja hesariin.

Se, mistä oikeasti teki mieli vähän jauhaa, oli suomenruotsalaisuus, ja ruotsin kieli. Pakkoruotsi on kuitenkin ihan hyvä olla olemassa, vaikka sitä ei ehkä yhdeksännellä luokalla Pertunmaalla asuessaan tajunnut. Eikä oikeastaan ehkä vielä Lahdessa lukiossakaan. Mutta Suomi on ihan oikeasti kaksikielinen maa, ja täällä on alueita, joilla suomea ei oikeasti puhuta. Ensimmäinen oikea kohtaaminen tällaisen ympäristön kanssa oli itsellänikin vasta Lapinjärvellä, oli jotenkin hassua kuulla siellä kylällä ruotsia, koska ei sitä oikeasti ajatellut, että joku sitä puhuisi Suomessa. Niinkin suvaitsevainen, älykäs ja täydellinen yksilö, kuin minä, sai huomata oman todellisuutensa rajojen repeilevän ja paukkuvan, etenkin vielä siinä vaiheessa kun koko keskuksen hauskin, rennoin ja asiansa osaavin kouluttaja paljastui suomenruotsalaiseksi. Nehän on sellaista jättekivaa trallalalallaa-kansaa.

Kyllä, näin. Ja he tiedostavat itsekin tämän kaiken. He osaavat ihan sujuvasti naureskellakin tälle. Ruotsalaisuus ei oikeasti ole kovinkaan kaukana suomalaisuudesta. Heillä ei vain ole ikuisena henkisenä rasitteena sitä alemmuuden tunnetta siitä, että he olisivat kaikessa huonompia kuin me. Meillä on, koska joka vuosi olemme saaneet ensin euroviisuissa ja sitten lätkässä katsoa, kuinka tulee turpaan niin että ropisee. Iloiset ruotsalaiset ovat sitten huvipursiltaan vilkutelleet MM-kullat kaulassa, ja suomenruotsalaisethan kuuluvat enemmän "NIIHIN" kuin meihin. Niillä on enemmän fyrkkaakin. Mutta yllättyykö kukaan jos sanon, että talvi se tulee sinne ruotsinmaallekin? Kyllä sielläkin viinaa juodaan ja hakataan vaimoja, kyllä sielläkin tapetaan perheitä ja ammutaan lopuksi omat aivot seinälle jollain perintötussarilla. Hehän ovat ihan niinkuin me. Käytännössä me olemme aika samaa porukkaa, mutta eri kielellä. Ja Suomessa olisi vielä mahdollisuus olla samaa porukkaa samalla kielellä, mutta sehän on homojen hommaa.

Rasismikortin heiluttelu ei itseäni innosta, mutta sanonpa vaan että viimeisen kahden vuoden aikana olen saanut tutustua niin helvetin mukaviin ruotsinkielisiin ihmisiin, että kyllä harmittaisi jos olisin yrittänyt tehdä tuttavuutta maihari edellä. The Arson Projectin kaverit nyt ovat porukan ainoat ruotsalaiset, mutta heidän kanssaan meillä klikkasi ihan heti, oli ihan järjettömän mukava kesä jota muistelen varmasti vanhana kiikkutuolissakin vielä. Suomen puolella suomenruotsalaisten bändit Bob Malmström ja Nothing More To Eat ovat sellaisia soittelukavereita, että pyytelen niitä mukaan aina kun se on vain mahdollista, koska niiden ihmisten kanssa on niin helvetin mukava viettää aikaa.

Nothing More To Eatin Erik muistaakseni joskus vähän kiroili sitä, että kun on kasvanut kaksikielisenä Suomessa, niin ei oikeastaan osaa puhua mitään kieltä. Suomea ei kotikunnalla puhu oikein kukaan, mutta sen ympärillä kukaan ei oikeastaan puhu ruotsia, niin minkäs sitten teet. Se on sellainen vähän hankala loukku monille, mutta juuri siksi heidän puhettaan on niin hauska kuunnella, kun se on suomen, ruotsin ja englannin sekametelisoppaa. Siitä tulee hyvälle tuulelle. Niin kuin Nothing More To Eatin keikoista kyllä muutenkin, että ehkä siinä suomenruotsalaisten myyttisessä positiivisuudessa on sitten jotakin tarttuvaa. Ja ainakin minä olen mieluummin hyvällä tuulella koko ajan, kun käytän aikaani itkemiseen.

Se on oikeastaan suomalainen perisynti, nytkin jo juhlan keskellä ajatellaan, että seuraavaa mestaruutta saadaan odottaa 16 vuotta. Varmaan näin onkin. Mutta eikö se tunnu nyt paremmalta, 16 vuoden taistelun jälkeen? Sanoisin että kyllä, vaikka minusta mestaruus ei tunnu miltään. Olen vain iloinen, että ihmiset ovat täälläkin hetkeksi osanneet päästää itsestään irti, ja juoksentelevat alasti kaduilla. Suomi on mielestäni paska häviäjä, mutta vielä huonompi voittaja. Se on ihan kuin tuo rakas veljeni tilipäivänä. Ensin on oltu käsiojossa ja nähty nälkää, vähän ryypätty toisten rahoilla, ja heti kun jostain tulee rahaa, köyhät kyykkyyn ja helvetillinen leijuminen päälle. Sitten menee kaksi päivää, ja ollaan taas rahattomina käsi ojossa. Kaksi päivääkin on jo kyllä aika optimistinen arvio. Samoin nyt. Kaikki se ymmärrys ja samastuminen häviämistä kohtaan, mistä meillä nyt luulisi olevan kokemusta 16 vuoden ajalta, on pyyhitty pois ja vaihdettu helvetilliseen älämölöön. Nauttikaa nyt, mutta koittakaa muistaa myös sitä, miltä tuntuu hävitä. Ensi vuonna siihen saatte tottua taas kuitenkin.

PS. eipä olisi Jere 12-v koskaan uskonut, että tulee kymmenen vuoden päästä kirjoittelemaan suomenruotsalaisten puolesta. Ei se kyllä varmaan olisi uskonut, että osaa enää edes kirjoittaakaan.

Törmäyttelyä

En jauha lätkästä. Ei vittu kiinnosta. Sen sijaan luin eilen jostain vitun Tähdet ja Avaruus lehdestä kaupassa vähän mielenkiintoisia päivityksiä CERNin hässäkästä. Jos joku ei muista, että mikä vittu se on, niin se on tuolla Sveitsin ja Ranskan alla sijaitseva (tiedeyhteisön kollektiivisen henkisen mielihyvän) penisrengas, joka pyörittelee atomeita ihan vitun lujaa, ja sitten iskee ne toisiaan vasten. Ihan vitun lujaa. Eli se on siis hiukkastörmäytin, josta tietämättömät, minä etunenässä ovat kuumotelleet maailmanloppuja ja sivutuotteena syntyviä mustia aukkoja, uusia ulottuvuuksia ja kaiken maailman tyhjiökuplia, ja tiedemiehet on sanoneet vaan että "no ei siinä kait mitää käy", ja iskeneet sen päälle. Nyt ne näsäviisaat jotka pääsevät näpäyttelemään, ettei siitä maailmanloppua tullut, niin eipä sitä värkkiä olla vielä oikeastaan saatu ihan oikeasti päällekään.

Periaatteessahan tässä laitteessa on potentiaalia paljastaa meille kaikkea vitun masentavaa maailmankaikkeuden synnystä, se on pohjimmiltaan ihan samanlainen juttu, kuin se kun muksuna kuulit etteivät haikarat tuoneetkaan sua vanhemmilles. Sait kyllä lisää tietoa, mutta se oli aika masentavaa ja vähän ällöäkin informaatiota. Siltikin siinä on myös sellaisia uhkiakin, joita ei osata kartoittaa, koska ei yksinkertaisesti tiedetä, mitä ne on. Jos se onkin joku Kutulukalastin, joka houkuttelee jostain toisesta ulottovuudesta jotain meille vieraita mörököllejä, me ei voida tietää. Helvetin epätodennäköistähän se on, yhtä hyvin se voi muuttaa kaikki miehet jättipeniksiksi ja tiedemiehet jättiperseenreijiksi. Ei voi olla varma.

Mutta se asia, mikä kiinnitti huomion, oli se että ne mustat aukot eivät enää olekaan mahdollisia sivutuotteita, vaan itseasiassa päätutkimus kohde. Koitetaan siis lyödä niitä atomeita yhteen niin vitun lujaa, että jää lyhyt hetki jolloin törmäyskohdassa ei ole yhtään mitään. Informaatio tästä värkistä on mielestäni vähän ristiriitaista, kun ensin sanottiin että nämä mikroskooppiset mustat aukot ovat massaltaan ja energialtaan hyttysen lentoa vastaavia, ja häviävät itsestään, mutta eikös sen pointti yleensäkin ottaen ole, että järkyttävän hevonvitun isot massat menevät helvetin pieneen tilaan? Lisäksi artikkelissa ei tuntunut kellään oikein olevan hajua siitä, mitä tämä musta aukko sitten tekisi kun sellainen oikeasti saataisiin aikaan. Mulle siis käytännössä ihan vitun sama, ei sitä luultavasti kerkeäisi tajuta kuitenkaan ennen kuin maailmankaikkeuden mahdollisesti ainut tiedostava olento olisi musertunut pieneen reikään, ehkä se onkin vain portti aikaan ja avaruuteen, ehkä ei.

Mua vaivaa tässä enemmän se informaatio puoli, ja sen epäselvyys. Siis, että ylipäätään ensin sanotaan että nyt etsitään Higgsin hiukkasta, törmäytellään näitä yhteen, ja sitten jossain nörttilehdessä hehkutetaan että aletaankin etsiä mustia aukkoja. Ei tuollaisia lehtiä kuitenkaan lue kukaan muu kuin minä. Mutta joo. Yksi mielenkiintoinen teoria tuon värkin toiminnasta oli se, että luonto ja maailmankaikkeus aavistaisi sen olevan itselleen haitallinen, ja ihminen ei koskaan saisikaan sitä oikeasti toimimaan, kun sinne lentelee lintuja ja magneetit hajoilee ja muuta vastaavaa. Mutta se taisi olla Hesarin keskustelupalstalla jonkun hihhulin höpinää, ja jos ne hihhulit saisivat päättää niin täällä pyyhittäisiin perse vieläkin samoilla päreillä, joilla illasta saadaan pirttiin vähän valoa. Mutta teoriana ja maailmankuvana se oli mielestäni ihan kiinnostava. Kuten oli myös tämä:

Aavikkoja, zombeja, luojan lihhaa!

Että sellasta.

Torvi, 11.5.

Eilinen oli taas vaihteeksi kaikin puolin ihan vitun hyvä ilta. Päivällä en ennen töihin lähtöä tajunnut syödä mitään, mikä sitten kostautui kun en kerennyt syödä koko päivänä yhtään mitään. Töiden jälkeen poljin postiin hakemaan sinne tulleen kitarani, hauska ja suhteellisen vammaisen näköinen matkakapula. Mutta soi vitun hyvin ja soundissa löytyy syvyyttä ja valinnanvaraa paremmin kuin tuossa mun "oikeassa" sähkökitarassa! Se on kaikkein hämmentävintä. Se siis näyttää tältä:
Kun hikoilin takaisin kotiin, soitin saman tien Eetulle, että mikä on kuvio Torven päässä. Kiire ja hätä, kuulema, autot pimahtelee, rummut eivät ole paikalla ja aikataulusta ollaan jäljessä, kuten tavallista. Kävelin paikalle ja kuulin että etulampusta oli polttimo palanut, haettiin Tompan kanssa sellainen Launeelta, takaisin tullessa ajattelin käydä grilliltä, mutta se olikin sitten suljettu koko eilisen. En kehdannut karata syömäänkään ennen kuin soundcheckit olisi hoidettu. Meidän jälkeen checkin teki Profane Omen, ja piti odottaa senkin yli, kun oltiin menossa Sheriffin kanssa syömään pizza puoliksi, ja kerkesin takaisin lippuja myymään nipin napin ennen yhdeksää. Vähän jänskätti, että tuleeko ketään, ja aiheutuuko eurolla nousseesta lipunhinnasta rutinaa. Nohto johtui yleisestä hämmennyksestä, unohdin Jartulle ilmoittaa lipunhintaa, ja se oli laittanut nettiin neljä euroa, mulla oli julisteissa kaksi, ja Eetu oli laittanut Facebookkiin ilmaisen, eli kompromissihintana päädyttiin siihen, että 3 eurolla saataisiin sitten kulut katettua.

Profane Omen aloitti kympiltä, ja kyllä sitä kuunnellessa tuli ihan vitun hyvä fiilis. Olikin kulunut ihan vitun pitkä aika siitä kun on nähnyt ne livenä, ja vaikka lipunmyynti verottikin keskittymistä, niin silti tuli hyvä mieli. Ja Seroffin Kyuss-bassotteluhommat toi itselle ainakin hyvän fiiliksen myös. Hyvin tuntuu sopivan porukkaan, onnea siitä. Huomasi, että tieto Profane Omenista ei ollut saavuttanut kaikkia (lue: Torvessa pystyi hengittämään), ja osa porukkaa lähti heti niitten jälkeen, mutta silti oli myös ihan mukava huomata, että kun lopetin lipunmyynnin niitten jälkeen, niin senkin jälkeen on tullut vielä yli 30 ihmistä sisään. Edes. Se on Torvessakin jo aika iso porukka.

Oma keikka meni juuri niin hyvin, kuin hatusta vedetyllä setillä voi kännisen Eetun kanssa soittaa. Oikein pisti miettimään nyt tässä Casketin keikkaa kuunnellessa, että voisiko sitä joskus itsekin kuulostaa näin hyvältä, jos Eetu olisi edes ihan vähän vähemmän kännissä. Koska ei sillä tuo koordinaatio nyt kuitenkaan pelitä ihan samalla tavalla, ja ryssihän se aika monessa biisissä muutenkin. Itsellä on kaikki sormet jotenkin päin paskana, rystyset auki ja aika hakattu olo. Keikka oli mukava. Juuri sellainen kotoisan Torven oloinen, että kaikki huutaa päällekäin yleisöstä, mutta siltikään eivät huudelleet biisejä. Koska nykyäänhän meillä on sellanen vitun jukeboxi meininki, että soitetaan mitä vaan satutaan pyytämään, kun ei settilistoja tehdä. Se on mun mielestä paljon hauskempaa näin, koska keikat saa lopettaakin silloin kun hyvältä tuntuu. Saa soittaa minkä verran tahtoo ja mitä biisejä kokee tilanteeseen sopivan. Toisaalta myös aika monta biisiä sitten unohtuukin aina. Mutta periaatteessa kaikki ovet on auki.

Bobeilla oli yhtä kova meno kuin molemmilla aikaisemmillakin kerroilla, siitä tulee niin hyvälle tuulelle ettei voi mitään. Hyviä biisejä täynnä hyviä koukkuja ja sellainen sopivan trallalallalaa-meininki päällä. Voisin jopa alentua käyttämään niinkin primitiivistä ilmausta, kuin ":D". Jotenkin mä koen ne myös Cut To Fitin ja Psykiksen eräänlaisena veljespändinä, että asiat pyritään tekemään huolellisesti, mutta simppelisti, keikalle voidaan lähteä vaikka millä setupeilla ja ilman suurempaa hajua bensarahasta, jotenkin vaan hommat toimii.

Casketin keikan olen kuunnellut tässä jo sen kolme-neljä kertaa läpi, siihen bändiin Pyry sopii bassoa soittamaan paremmin kuin puukko sukulaismannen kylkeen. Niin ja tietysti meikäläisen menneisyyssympatiat sykkii aina tuolle itsestään ulos kasvaneelle Jaskalle, joka on edelleenkin aika kova lätkyttelemään noita rumpuloita. Onneksi se aika on ohi, kun Jaakko soitti rumpuja joka vitun bändissä, koska nyt se tekee sitä vähemmän ja laatu on taas aika paljon parempaa. Kova jätkä se on. Ainut miinus koko bändissä on se, että Rutasella ei enää ole hiuksia. Normaalisti mua ei kiinnosta tällaiset asiat hevon vittua, mutta toi sen hämmentävä pehko oli vittu silkkaa noituutta, ei sitä mikään muukaan sana kuvaa!


Ilta meni lopulta niin hyvin, että siitä jäi ihan rahaa käteenkin, mikä vähän ahdisti itseäni, kun en ole tottunut siihen, että keikoista pääsee omilleen. Laitoin ne sitten vaan kiireesti bändikassaan ja koitan olla ajattelematta niitä sen enempää. Työtkin on takana, huomenna ei ennen kolmea mitään, joten voin keskittyä soittelemaan kitaraani. Jeejee!

Fire Worksit tuli.

Vaikka vähän ehkä ryssin kansien suunnittelussa, lähinnä pohjan tekstien osalta, niin silti olen kyllä tyytyväinen tuohon pakettiin. Tuli aika hyvä. Huomenna niitä saa ostettua Torvesta vitosella. Tällä kertaa, koska mulla oli vihdoin varaa käydä ostamassa tulostimeen uusi kasetti, mukana on myös sanat! Huomasinpa niitä muotoillessani, että olen saanut seitsemään biisiin mahtumaan ihan vitusti sanoja. Suu käy koko ajan. No, ehkä siellä on hiljaista silloin kun pitää, mutta kuitenkin. Ylipäätäänhän tuo on oikeasti käytännössä vain yhtä biisiä, mutta lauluja nauhoittaessa jaoin sen suhteellisen hyvin sattuneista kohdista seitsemään osaan, ja niihin sitten huutelin noita. Voisinpa vähän purkaa sitä. Sanat itsessään löytyy tuolta toisesta blogista, minne olen koittanut noita tekstejä keräillä. Mä en ole ikinä tykännyt siitä "mä en tahdo selitellä lyriikoita, ku niistä voi jokainen kaivaa mitä tykkää" -mantrasta. Totta kai kirjoittajalla on joku ajatus siitä, mitä kirjoittaa, ja mitä sillä kuvaa. En usko, että sen esiintuominen pilaa kuulijan mahdollista tulkintaa, koska se ei ole mikään ehdoton totuus, ei se voikaan olla. Sitä paitsi vaikka kirjoittaja kertoisikin oman näkemyksensä, tekstistä saattaa silti paistaa läpi henkilökohtaisuuksia, joita hän vain on liian lähellä näkemään. Tahdon myös ihan oikeasti keskustella teksteistäni ja niitten merkityksistä, joten tällainen avaus on mielestäni ihan hyvä, jospa joku vaikka tarttuisi ajatukseen ja uskaltaisi sanoa jotain. Jos taas olette sellaisen dadan ystäviä, voi seuraavat pätkät jättää lukemattakin.

Liquid Turns Into Fire

Tähän biisiin kaatelin ehkä aika paljon syövän, kuolemisen, ja irti päästämisen kelailuja. Eli hyvinkin vahvasti kaikkien läheisten ja puolituttujen kuolemien kautta. Syöpä vie joka vuosi niin vitun monta ihmistä, ja kun se etenee riittävän syvälle, se murtaa jokaisen. Se on jo alkuvaiheessaan kuolemantuomio, vaikka ihmiselle onkin jollakin tavalla tajunnassa, että kuolla täytyy, se hyvin harvoin on edes puolittaisessa ymmärryksessä. Sitä ajatusta pakoillaan pakonomaisesti hukuttamalla se ääni kaiken turhan hälinän ja aivoja turruttavan paskan alle. Sitten kun se tulee lähelle, ja sitä joutuu ajattelemaan, on tavallisimmin liian myöhäistä. Elämä täyttyy "olis pitäny..." ja "mitä jos"-ajatuksista, syksy näyttää syvemmältä kuin ikinä, ja silti siinä itkee lähinnä omaa itseään. Sitä, että juuri minun täytyy kuolla. Kaikista maailman elävistä olennoista juuri minun pitää luopua elämästäni joskus. Ei tämä välttämättä mikään tarinaa kertova kappale ole, mutta silti tästä ajatuksesta seurauksena on hukuttautuminen, joka kuvastaa myös sen tajunnan sulkemista siltä kuolevaisuudelta ylipäätään. Koitat pidättää henkeä ja pitää kiinni elämästäsi, vaikka valot ja äänet alkavat hävitä, tiedät ettei tästä enää ylös nousta, ja jossain vaiheessa on pakko vetää keuhkot täyteen vettä, antaa nesteen polttaa ja kuolla. Jos syöpä asettaa jonkinlaisen takarajan elämälle, ja kuvastaa lopullisuutta, tämä hukkuminen on tässä sen itsepäisen silmät kiinni kulkemisen, ja sen loppumisen vertauskuva.

Helios

Ihmiset ovat aina pelänneet aurinkoa, ja tulevat aina pelkäämäänkin. Se on se isällinen tuhoava, jyrkkä voima, joka on antanut meille oman elämämme, mutta jättänyt meidät huomiotta. Toisaalta emme mitään muuta tahtoisikaan niin kovasti kuin hänen hyväksyntäänsä, mutta silti herranpelko ajaa ohi. Toki tässä on myös omaa lapsuuttani heijasteleva taso, isän alkoholismi ja räjähtelevä suomalaisen miehen luonne, joka on jäänyt mieleeni vahvasti symbolisena vertauskuvana tälle samalle "auringolle", jota ihmiskunta pelkää muutenkin. Kaikki illuminati-kuvioitten, Nibiruitten, ja saatanan symbolit ja juuret ovat johdettavissa niihin korkeimpiin jumaluuksiin, jotka kaikissa ihmisten vanhoissakin uskonnoissa ovat aina olleet auringon symboleita, ne ovat aikojen saatossa vain kasvaneet alkuperäisistä merkityksistään ja pirstoutuneet ympäriinsä. Pohjimmiltaan tämä nähdään kuitenkin kaiken elämän lähteenä, ja pelko perustuu siihen tietoon, että tuo samainen elämän antaja tulee sen myös pois ottamaan. Tämä on pitkälti heijastunut myös ihmisten pääuskontoihin ja niiden oppeihin ankarasta jumaluudesta, joka asettaa meidät tuomiolle jonain päivänä.

TELLUS

Tämä planeetta on aina mielletty meidän äidiksemme, joka tarjoaa suojaa ja happea ja vettä ja kaikkea tuollaista kivaa, mitä elämä nyt ylipäätään tarvitsee voidakseen olla olemassa. Viimeaikoina se on tosin alkanut osoittaa tyytymättömyyttään, ja pyöriä levottomana häiriintyneessä painajaisessaan. Siinä on sitten mennyt vähän näitä lapsia hengiltä. Lisäksi tässä biisissä on kyse seksistä. Nussimisesta. Panemisesta. Hässimisestä. Ja maailmanlopusta. Ja siitä miten ihminen nostaa itsensä aina jonkinlaisen maailmankaikkeuden marttyyrin asemaan, asettaa itsensä siihen kuusivuotiaan asemaan, joka joutuu kuuntelemaan kun vanhemmat riitelevät ja itkevät. Lopussa "isä kusee äidin päälle" ja meidät vedetään pöntöstä alas, eikä meillä ollut koskaan väliä. Siltikin, jos me vaan täällä huudetaan ja odotellaan maailmanloppua, niin toki se sieltä tulee. Eikö sen ajan voisi käyttää koittaen vaikka estää sitä tapahtumasta?

WE ARE SLAVES

Jos tuo alkupää muodostaa jonkun suuremman elämää ja ihmiskuntaa käsittelevän kokonaisuuden, niin tässä sitten palataan ehkä enempi näihin meikäläisen normaalimpiin vitutuksen aiheisiin. Jatkuvassa kontrollissa eletään, ja meistä on tullut toisillemme susia, vaikka osataankin tehdä pahaa, tai ylipäätään yhtään mitään, suunnilleen yhtä paljon kuin lampaat. Sosiaalinen media on tehnyt meistä epäsosiaalisia, ja kyllä tulee koko ajan vitusti informaatiota joka suunnasta, mutta se on pelkkää tarpeetonta silppua ja mainosta. Ihmisten päähän ajetaan normeja, joiden vastustajia tai niistä ulos jättäytyviä voidaan helposti tehdä naurunalaisiksi, ja täten myös estää kaikki mahdollinen vastarinta. Koska jos täällä jotain pelätään, niin se on häpeä ja naurunalaiseksi joutuminen. Internet antaa meille kaikille mahdollisuuden aukoa omaa päätään, eikä ketään oikeastaan kiinnosta kuunnella, mitä muilla on sanottavana. Siitä lauseet "we have six billion mouths, but not a single ear. We have twelve billion arms, but no more fingers to burn." Vaikka minäkin olen jaksanut jauhaa jo puolentoista sadan postauksen verran, niin mieluummin käyttäisin tätäkin keskusteluun muitten kanssa, koska se ruokkii kirjoittamistakin paljon enemmän, kun saa vasta- ja jatkoajatuksia. Se pakottaa ajattelemaan pitemmälle, kun laiskuuttaan jätti jonkin lenkin solmimatta, ja siitä minä pidän. Ajattelusta siis. Nämä tekstit tulevat aina niin suorina ja valmiina, mitenkään oikolukematta, että sinne on aika vaikea lisätä väliin ajatuksia siinä vaiheessa, kun niitä tulee kesken kirjoituksen. Toki asia olisi eri, jos tällä olisi mitään vitun väliä niin voisi muotokin kiinnostaa enemmän. Nyt tämä on vain oksentelua.

OF BIRDS AND SNAKES

Tämä biisi kertoo ihmisyydestä, nuoruudesta ja idealismista, tästä naivista maailman pelastamisesta ja siitä, miten kaikki vanhemmat ja älykkäämmät naureskelevat nuorten keuhkoamiselle. Niin sen tietyllä tapaa kuuluu mennäkin, ja tiedän sen. Tiedän myös itse olevani naivi ja helvetin idealistinen, mutta toivon, että onnistun pitämään tästä edes jotain, sen sijaan että kasvan katkeraksi ja kyyniseksi, kaikki musiikki muuttuu paskaksi ja väritkään ei ole niin siistejä kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Ainut suuri asia mikä tässä ajassa on mielestäni ylipäätään vikana on henkinen laiskuus, ja siihen nämä vanhemmat jäärät syyllistyvät ihan yhtä paljon kuin nuoremmat ES-päissään mopoilevat teinitkin. Mutta takaisin itse biisiin. Tai no tavallaan olin kyllä asiassa koko ajan. Juuri tuosta tässä on kyse. Siitä miten ne kirkkaat ja kauniisti laulavat linnut muuttuvat korppikotkiksi, ja käärmeet muuttuvat liskoiksi, ja meistä tulee kaikista toisiamme kierteleviä ja työkavereitamme vihaavia mulkkuja, joille koko maailma on täynnä vittupäitä ja mikään ei sytytä intoa. Siltikin peilistä voisi löytyä se syy omaan paskaan oloon.

ABOVE

Tästä biisistä kiitos kuuluu Neurosiksen Enemy of The Sun levylle, samasta munkista olen tämän kirjoittanut, ja sitä kautta ylipäätään siitä, miten tuli toimii ja puhdistaa ja pyyhkii elämän pois. Lisäksi itsensä hengiltä polttaminen niinkin tyynesti vaatii ihan helvetillistä omistautumista, jota ei löytyisi minulta, eikä varmaan juuri keltään länsimaissa elintasomahaansa kasvattelevalta. Lopussa tulee vapautus tästä elämästä, kun jäljellä on vaan tuhkaa ja luita. Puhdas alku, jos tahtoo uskoa sielunvaellukseen, tai täydellinen loppu, kun pyyhkii oman maallisen jälkensä pois niinkin tehokkaasti.

JUSTICE IS A WHORE

Tämän tekstin duunailin jo joskus silloin, kun Miro soitteli rumpuja ja meidän piti nauhoittaa se alkuperäinen Fire Works, jossa olisi ollut kymmenen grindibiisiä. Eli vähän yli vuosi sitten. Tästä piti tulla intro, nyt siitä tuli outro. Toisaalta tämä sai nyt syvyyttäkin tuon Platonin Valtion pakkopänttäämisen myötä, että onko oikeudenmukaisuus ominaisuus, joka on olemassa vain ihmisten mielissä, vai onko se meistä riippumaton asia, jota me vain halvennamme taivuttelemalla sitä oman mielemme mukaan. Ei tarvitse olla diplomaattinen ja sovitteleva, jos on myynyt vihollisten aseet heille, ja omistaa itse kymmenkertaisen määrän samoja aseita. Sen kuin menee vaan esittelemään omia pyssyjään. Kaikilla on omat munat liiaksi pöydällä, että voitaisiin puhua ja käsitellä asioita mitenkään objektiivisesti. Oikeudenmukaisuus on menettänyt merkityksensä jo ajat sitten, ja vaikkapa jenkeissä voidaan sanoa, että nyt on Osaman kuoleman myötä 3000 siviiliuhria saaneet oikeutta. Tuolla lauseella tehdään tyhjiksi ja tarkoituksettomaksi Irakin sodassa kuolleet reilut 100 000 siviiliä, mikä ainakin mun päässä tuntuu vitun oudolta. Outroksi tähän biisiin liitin vielä oman, pelkästään kitaroilla soitetun Meditaatio kolmelle kitaralle ja yhdelle mielenvikaiselle, joka särkee vähän, mutta niin sen pitääkin.

Kaksi uutta sarjakuvaa.

Hintin Ihmeelliset Seikkailut.

Lokki.

Myrskyn silimässä.

Neurosiksen The Eye of Every Storm on ehkä kaikista maailman levyistä paras. Jos ei jostain syystä muka ole, niin vahvasti top vitosessa kiinni kuitenkin. Tämä levy on tarjonnut mulle psykedeelisimpiä hetkiä, joita absolutisti vaan voi elämässään kokea, se on säestänyt joitain mun inhimmillisen melodramaattisen ihmiselämäni hirveimpiä hetkiä, se on kuljettanut mua kauas ja se on lohduttanut sellaisella hetkellä, jona mikään muu ei ole löytänyt niin syvälle kuin se. Silti tätä levyä voi edelleen kuunnella, tunteet joita siihen on sidottu eivät ole naarmuttaneet kappaleita pilalle. Se on aika harvinaista, koska yleensä kun jokin levy sitoutuu johonkin tiettyyn tunteeseen, paikkaan tai hetkeen, siitä ei ole kauheasti muuhun. Se levy muuttuu valokuvaksi siitä ajasta ja tunteesta, ja menee hyllyyn, albumiin, odottelemaan muisteluhetkiä tai sen saman tunteen äärelle palaamista.

Oli jotenkin hämmentävää tuossa syystalvella kävellä Profane Omenin treenikselle hengailemaan, kun tämä kyseinen Neurosiksen levy soi taustalla. Oli ihan vitun kylmä, asfaltti oli kepeästi jäässä ja katulamput sai sen säkenöimään musiikin tahtiin sillä tavalla, että se sotki nupin etäisyyshahmottamista aika tehokkaasti. Näin vain omat jalkani, mutta ne pienet säkenöivät tähdet olivat mikä milläkin etäisyydellä, ja kävelin tyhjän päällä, mutta silti eteenpäin. Siinä oli oikeasti jotain tajuntaa laajentavaa. Tai sitten mun tajunta on kaikesta huumeettomuudesta valmiiksi niin suppea, että tuollainenkin riittää laajentamaan sitä. Aika säälittävää kai.

The Eye of Every Stormilla Neurosiksen leppoisan vakavat partasuut tajusivat, että musiikissa on yhtä paljon kyse siitä, mitä jätetään soittamatta. Joku Times of Grace on toki helvetin kova levy sekin, mutta kyllä siinä on aika paljon prosessoitavaa ihmisnupille, ja se äänikuva tuntuu aluksi todella luotaan työntävältä ja väkivaltaiselta. Souls At Zerosta puhumattakaan. Tällä levyllä maisema keveni huomattavasti ihan oikealta painoltaan, mutta silti se onnistui syventymään juuri oikealla tavalla, se osaa soida hiljaa ja painostavasti, ja se osaa vyöryä päälle juuri oikeissa kohdissa. Huippuhetkenä itselle on A Season In The Sky, koska sitä tuli kuunneltua viime talvena mummon kuoleman jälkeen aika paljon. Se viiden minuutin kohdalla lähtevä, Convergenkin pöllimä riffi on ihan pelkkää synninpäästöä ja lunastusta, kaikki karvat nousee aina pystyyn ja pala nousee kurkkuun.

Dynamiikka on avainasemassa koko levyllä, sellainen järjettömän hieno äänimattojen luominen, jonka tärkeyttä moni raskaampi bändi ei tajua. Samaa löytyy ehkä Melissa Auf Der Maurin uusimmalta, The Hauntedin Unseenilta ja The Dead Eyelta, joihin tämä Neurosiskin on aika suoraan vaikuttanut ja Sepulturan uusimmalta. Tom Waitsilta siinä mielessä, että se on aina tajunnut huoneen soittavan levylle yhtä paljon kuin soittimet itsessäänkin. Mikä on kenellekin raskasta, sekin on ehkä vähän subjektiivista, koska itselle Tom Waitsin Bone Machine tai Nurmion Luuta Ja Nahkaa ovat lähempänä kuolemaa kuin suurin osa kaikista maailman death metal bändeistä. Mun on tosin aika turha keskustella musiikista yhtään kenenkään skeneilijän kanssa, ne aina vaan koittaa nauraa mua ulos, kun tarjoan näkemyksiäni grindcoren ja rapin ja bluesin yhtenäisistä puolista, tai sanon jotain niinkin tyhmää, kuin että Waits olisi vitusti raskaampaa kamaa kuin Cannibal Corpse. Onhan se. Ehkä olisi pitänyt kasvaa kaupungissa että jaksaisi leikkiä kiltisti musadiggarihipsterisukupolven kanssa. Ei vaan todellaakaan kiinnosta yhtään.

Neurosis on vaikuttajanakin mulle yksi suurimmista, etenkin ehkä Steve Von Tillin soololevyjen ja tekemisten kautta. Muutenkin kun lukee tai katselee niitten haastatteluja, niin sitä suhtautumista musiikkiin on pakko vain kunnioittaa. Musiikki otetaan kuoleman vakavasti, eikä siinä vaikuta olevan yhtään mitään hauskaa, kiertelynkin bändi on aikalailla lopettanut, kun se ei puhuttele, ja ilmeisesti se ryyppääminenkään ei niin vitusti kiinnosta. Jätkät vaan kasvattelee partaa päiväduuneissa ja duunailevat musiikkia sitten vapaa-ajallaan. Saisi kyllä tulla jo uutta levyä, koska edellistä muistan katselleeni uutena joskus silloin, kun Lahdessa on ollut Free Record Shop, eli siitä on ihan helvetin pitkä aika. Given To The Risingkin on niin hyvä levy, että ei ole pelkoa siitä että iän myötä alkaisi taso hiipua. Niin ja tekihän Steve loistavan Grave Is A Grim Horsenkin tässä välissä, että ei sitä olla ihan pelkässä hiljaisuudessa elelty. Ehkä se kohta inspiroi se jumittelukin sitten taas. Toivottavasti

Vastuun pakoilua Pikku-Amerikassa.

Olen tässä viimeisten viikkojen aikana kuullut poliitikkojen (etenkin Kokoomus, ja ennen vaaleja kovaan ääneen myös Keskusta) puhuvan vastuusta enemmän kuin koskaan. Suomalaisten poliitikkojen täytyy kantaa vastuu omista teoistaan, ja suomalaisten täytyy kantaa kansainvälinen vastuu auttajana ja rauhan rakentajana. No, Kiviniemen kovat puheet vastuusta YLEn viimeisessä suuressa Sample-maratonissa, ylimielisen kuikuilun saattelemana, ovat varmasti karisseet lattialle kuin kasa kuivuneita auringonkukkia, sellaisia joita tuollaiset kepulakieliset poliitikot keräilevät talteen ihan vaan, että voivat katsoa miten ne kuivuvat hengiltä. Sitten ne hierovat käsiään yhteen ja nauravat, ja menevät viilailemaan sarvensa piiloon. No ei, tuo taisikin olla Kokoomuksen aamurutiini.

Siltikin on jotenkin niin hauskaa katsoa, miten sitä vastuuta nyt pakoillaan. Se, että kansa on antanut sinulle epäluottamuslauseensa, ei todellakaan vapauta sinua vastuusta. Päinvastoin, se velvoittaisi sinut vastaamaan niistä tekemisistäsi, joilla olet epäluottamuksesi ansainnut. Etenkin kun olet ollut sitten jatkuvasti mukana toitottamassa siitä vastuusta, ja nurisemassa siitä miten muut pakoilevat sitä. Kiviniemen kiireet ovat paitsi tapa pakoilla vastuuta, myös tämän meidän edustuksellisen byrokratiamme halventamista ja polkemista. Osoitetaan, että sillä byrokratialla ja parilla tekaistulla kiireellä päästään pois siitä tehtävästä, joka sinulle sen VASTUUN kantamisen seurauksena kuuluisi. Hoitaisit nyt edes yhden asian kunnolla, etkä antaisi internetin korppikotkille taas yhtä raatoa, josta he kyllä kiittelevät vielä pitkään. Ainakin siihen asti, kun tulee jotakin uutta nirsittävää.

Vastuu itsessään on poliitikkojen rakastama asia, niin kauan kun se pysyy paperilla ja vaaliohjelmissa. On helppo sanoa, että voit valita ölisevien kylähullujen, tai meidän vastuuntuntoisten porvareitten, yhteiskunnan ja moraalin vartijoitten väliltä. He kyllä auttavat sinua kuluttamaan verorahasi, ja pitävät huolen että maksat niitä. Se on yhteisen vastuun kantamista. Että jokainen meistä maksaa veronsa. Tietysti, jos olet vaikkapa sellaisen firman johdossa, jossa saat maksaa itsellesi järjettömiä vuosibonuksia ja vielä viittä muuta etuutta, on vain oikein että niistä ei koidu ylimääräisiä ongelmia, tai sitä "vastuuta" noita heikommassa asemassa olevia kohtaan. Suomihan on Pikku-Amerikka, ja sinä olet SELF-MADE MAN. Kaikkien kuuluisi pyrkiä sinun asemaasi, kaikkihan tahtovat olla sinä. Olet jo olemassa olollasi kantanut vastuusi, antanut ihmisille mallin täydellisestä tuhkimotarinasta, tai vaan perinyt rahasi isiltäsi, jotka taistelivat tämän maan puolesta. Olet huipulla, olet täydellinen.

Tästä pääsemmekin Kokoomus-vetoisen politiikan perimmäiseen vikaan: sille vastakkainasettelu on enemmän kuin todellinen. Se on elinehto. Se on Amerikan malli, kapitalismin synnyttämä yksityistämisen, vapaan markkinatalouden ja selviytymistaistelun malli. Se on olemassa vastavoimiensa määrittämisen kautta, koska sen perimmäinen tehtävä on aina ollut "olla parempaa kuin sosialismi." Niin kauan kuin ajattelu pyörii näissä mustavalkoisissa malleissa, jossa kapitalismin ja yksityistämisen vaihtoehtona on vain se sosialismi, ei voida saada aikaan mitään tasapainoista. Se on käytännössä kasa rikkaita puhumassa köyhien asioista, ilman perspektiiviä siihen, mitä on elää viidellä sadalla eurolla kuussa. Eipä SDP ole punaisessa raivossaan juurikaan parempi, vaikka Urpilainen on suhteellisen tiukkaa työtä tehnytkin kynyttäessään Kataista. Stubbilla voisi olla potentiaalia saada ainakin osa porukkaa kuuntelemaan jonkinlaista älyllistä puhetta, kunhan se nyt malttaisi lopettaa sen ympäriinsä juoksemisen ja vouhottamisen hetkeksi. Nykyisistä Kokoomuslaisista se on kyllä sentään solidaarisin ja empaattisin, mutta siltikin sillä olisi vielä vähän nähtävää siitä, mitä täällä oikeasti tapahtuu sen sijaan että ajaisi meidät vaan rytinällä EUn ytimeen ja North American Terrorist Organisationiin ja minne vielä vaan keksiikään.

Siinä mielessä Perussuomalaisten eduskuntaan pääsy oli aika kutkuttava homma, että on hauska katsoa miten ne laittavat pakat sekaisin. Toivottavasti se poikii sitten edes jotain hyvää, kun siihen kerta on menty. Ovathan ne jo vähän kääntäneet takkia Portugalin kanssa, mutta niin ovat kansalaisetkin, joten mikäpä siinä sitten

Peruspalkasta.

Yksi päivän mielenkiintoisimpia uutisia on, että peruspalkkakokeilu on toiminut Namibiassa juurikin päinvastoin, kun kaikki Kokoomuskeharit ovat täällä väittäneet että kävisi: Nälänhätä, rikollisuus ja koulujen kesken jättäminen on vähentynyt merkittävästi, työllisyys ja yrittäminen taas ovat lisääntyneet. Toki siellä peruspalkaksi on riittänyt viisitoista jenkkidollaria kuussa, kun ei rahaa muutenkaan pyöri samoissa volyymeissa kuin täällä, mutta siltikin sen systeemin voisi saada toimimaan. Koska se on kuitenkin aina osoitus luottamuksesta, ja ihmiset, uskokaa tai älkää, tykkäävät siitä että heihin luotetaan. Jos joku antaa sulle rahaa kun pyydät sitä, ilman byrokraattisia koukeroita, siitä herää joko positiivinen tai negatiivinen tarve auttaa. Enkä tarkoita tarpeen ilmenemistä positiivisena tai negatiivisena, vaan ennemmin sitä virettä siinä tarpeessa. Joko siitä tulee sellainen hippien ajama jee jee, minuun luotetaan ja koen olevani tarpeellinen osa yhteiskuntaa, vaikka tilapäisesti olen heikoilla niin minuun luotetaan- attribuutio. Toinen skenario on se suomalaisessa yhteiskunnassa huomattavasti perinteisempi hitsi, tuo antoi minulle rahaa, mitenhän minä voisin maksaa sen takaisin...-attribuutio, mutta pääasia että jotain ajatustoimintaa alkaa kuupassa tapahtua.

Työttömyys sellaisena kuin minä, ja vitun monet muut sen tuntevat, on byrokratian loputon verkko, jossa ei anneta luottamusta tai joustoa mihinkään suuntaan. Esimerkiksi aina kun eduskunnassa puhutaan sossusta tai työkkäristä, puhutaan siellä sellaisesta sossusta tai työkkäristä, josta jää vuokran jälkeen käteen 400 euroa kuukausittaiseen elämiseen. Täytyy sanoa, että mä en ole koskaan tavannut, tuntenut, kätellyt, haistellut tai muutenkaan kohdannut ihmistä, joka olisi saanut tuota tarunhohtoista perusosaa tuollaisena. Kyllä se on kaikilla ollut käytännössä se, että se on yhteensä jossain siellä neljänsadan euron hujakoilla, ja vuokran jälkeen tilillä on 30 euroa. Se taas on niin vitun naurettava raha, etten ihmettele jos suurin osa näistä sankareista aina meneekin vaan ryyppäämään sen samana iltana. Mutta että olisi ihan kiva, että puhutaan edes samoista asioista näitten poliitikkojen kanssa, mutta kun ei. Kaipa nuo isommat tuet on sitten varattu niille, joiden vanhemmat on töissä pankissa ja joihin voi luottaa. Sen tiedän, että minä en niihin kuulu, vaikka en käytä alkoholia tai huumeita, minulla ei ole rikosrekisteriä, enkä ole koskaan saanut potkuja töistä. Kuka sitten kuuluu?

Pertunmaa oli kyllä kaikkien maailman asioitten suhteen niin hyvä koulu, ettei voisi oikeastaan parempaakaan toivoa. Se on koko maailma puristettuna 2000 ihmiseen, siellä on köyhiä ja rikkaitten muksuja, jotka voittivat kaikki stipendit joka vuosi, siellä oli kiintiöhomonsa ja maahanmuuttajansa, siellä oli outoja venäläisiä jotka pitivät kenneliä ja söivät itse koiranruokaa.. Se oli ihmiskunnan Nooan arkki, pakolliset määrät kutakin siellä sekoilemassa keskenään. Elämä oli helppoa, mutta henkisesti vitun kuluttavaa kun kaikki juoruilevat keskenään. Sinälläänkin kuvasi globaalia maailmaa ihan hyvin. Nyt voi mennä ihan minne vaan, ja aina kaikessa on pieni pala sitä paskaläjää, sillä tavalla että jossakin mielen perukoilla huutaa hiljainen ääni, että tämä on ihan kuin Pertunmaa. Ihmisillekin usein löytyy jotkut vastineet omalta yläasteelta.

Tässä maassa peruspalkka voisi aluksi aiheuttaa notkahduksen, kun kaikki oikeasti makaisivat himassa tekemättä mitään. Mutta tiedän myös ihmisiä, jotka ovat sanoneet suoraan, että ilman sossua ja niitten turhaa vittuilua olisi voinut jäädä muutamat autot varastamatta. Eli jos se turha vitutus otettaisiin sen rahan ja nälän välistä pois, se voisi kyllä motivoida rikollisuuden vähenemisen kautta myös töihin menoon. Jo pelkkä luottamus siitä, että päästää tyhjän päälle jääneen nuoren töihin vaikutti ihan helvetisti osaan näistä entisistä työkavereista, ja sitä oli todella mukava seurata. Kyllä se kannattaisi ainakin kokeiluun ottaa, koska sitä kautta voitaisiin avata uusia uria ja kehittää siitä jokin ihan uusi systeemi. Jos vain pelkkää, että narkkarit kuluttaa sitten meidän kaikkien yhteisiä verorahoja, niin pitkitetään vain tämän nykyisen systeemin olemassa oloa, jossa näin ihan oikeasti tapahtuu huomattavasti enemmän.