keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Minä, Sokrates. Hohhohhohohohohohhoooo.. *ranskalaisen ylimielisesti*

Eilen tuossa taas ärsytin Eetua nelivuotiaan tasoisella "miksi?" kyselyllä. Tajusin pointtini internetissa, koko olemassolossani ja ymmärryksessäni olevan aika sama, kuin Sokrateella aikanaan. EN VERTAA ITSEÄNI SOKRATEEHEN(SOKRATEKSEEN, SOKRATESEEN, MITEN VAAN). Sanon vain, että meidän pointit tehdä ja toimia on aika samat. Aikanaan sitä otti päähän miten ihmiset tekivät asioita kyseenalaistamatta taojaan ja syitään yhtään. Sitä vitutti myös se, että filosofia oli muuttunut sellaiseksi turhaksi paskaksi, jossa ihmiset väittelee väittelyn ja argumentaation vuoksi, eikä pyrkineet minkäänlaiseen konsensukseen siitä miten asiat todellisessa maailmassa oikein ovat. Kuulostaako tutulta? Kuulostaa internetiltä, jos minulta kysytään.

Lukion filosofian tunneilla huomasin, että se pointti on vähän hämärtynyt, kun vaikka ajatellaan deduktiivisen päättelyn tunteja, jotka nyt vain olivat käytännössä tätä minä olen ihminen, ihmiset ovat kuolevaisia, joten minäkin olen kuolevainen-soopaa, ja niiden ajatusmallien opettamista, sen sijaan että olisi oikeasti koitettu päästä asioitten ytimeen. No, ehkä mullakaan ei kuusitoista vuotiaana olisi nuppi riittänyt ihan sinne ytimeen asti, mutta kyllä se aikamoista aliarviointia oli, olisin mä paljon syvemmälle päässyt, kuin mihin asti tunneilla mentiin. Mutta kun päästiin yhteiskuntafilosofiaan, niin siitä kurssista tulikin 9.

Mulla oli hieno anarkistisen yhteiskunnan toimintamalli, jonka voisin kaivaa jostain joskus ja perustella sen paremmin tähän näin. Mielestäni olen ehkä joskus saattanut sen jonnekin internettiin laittaakin. Tiedän ettei se toimi, mutta eipä toiminut Aristoteleen demokratian mallikaan, joka meillä juuri nyt on käytössä. Mikään systeemi ei toimi kun siihen heitetään ihmisiä, jos rahaa on tarjolla. Siksi siitä pitäisikin päästä eroon, ja siirtyä favor-for-favor- henkiseen karma-puhuu-systeemiin. Toki mun on helppo puhua kun olen naureskellut olevani Karman lempilapsi, mulle ei vittuilla ilman seurauksia, joita mun ei tarvitse edes edesauttaa millään tapaa.

Harhailen. Takaisin siihen Sokrates -pointtiin. Ihan niinkuin kyseinen kaveri, olkoonkin Platonin mielikuvitusta tai ei, mä pyrin herättelemään ihmisiä. Saat elää elämäsi aivan miten tykkäät, se ei oikeastaan kiinnosta mua, koska mä olen korvia myöten omassani, mutta tahdon että ihmiset pysähtyisivät välillä miettimään omia tarkoitusperiään ja tekemisiään. Voisiko näitä asioita tehdä toisin? Olisiko se ehkä helpompaa tai parempaa? Miksi mä oikeastaan edes teen tätä? Ainoa oikea vastaus viimeiseen kysymykseen kuuluisi olla "koska haluan tehdä näin." Toki suurinta osaa ihmisistä aina vituttaa, jos joku parikymppinen idiootti tulee näsäviisastelemaan siihen viereen. Pyydänkin ihmisiltä siinä suhteessa kärsivällisyyttä, en minä pahaa tarkoita.

Mä tiedän olevani nuori ja naivi, ja että viiden vuoden päästä naureskelen Menneisyyden Jerelle, mutta mä myös tiedän että tästä nuoruuden turhasta mesoamisesta ja vimmasta on nyt otettava kaikki irti, ennen kuin pitkät kalsarit alkaakin tuntua oikeasti mukavilta ja telkkarista alkaakin tulla hyviä ohjelmia. Mä otan tästä kaiken irti. Sitten kun olen vanha ja väsynyt niin naureskelen ihan mielelläni itselleni. Se ei ole koskaan ollut sen suurempi ongelma. Mieluummin sanon että teinpä sen ja sen ja tän ja tuon, kuin että olisinpa halunnut tehdä sen ja sen ja tän ja tuon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti