lauantai 15. tammikuuta 2011

Torvi.

Tultiin juuri himaan Torvesta, ja korvissa humisee vieläkin, aika pitkälti kiitos Inferian suhteellisen paljon poraa muistuttaneen kitarasoundin. Pakko oli käydä välillä ulkoilemassa, ettei mennyt kuulo kokonaan. Joku tietysti kaatoi kaljansakin mun päälle, ja kaikkialla oli ympärillä kaatuilevia, tuntemattomia ihmisiä. Kun mä olin lipunmyynnissä, sisäänmaksaneita oli joku 130. Se on Torven kokoisessa paikassa ihan vitusti, vaikkei se Helsingissä ole juuri mitään. Merkittävää on myös se, että Lahdessa ei oikeasti ole mitään muuta keikkapaikkaa kuin Torvi. Ja pelottavaa on se, että sielläkin on kohta, ennemmin tai myöhemmin jonkinlainen sukupolven vaihdos edessä.

Se on ajatus, joka varmasti saa aikuisetkin miehet, jotka ovat pennusta asti Torven tahmaisilla lattioilla kaatuilleet, vakavaksi. Mitä sille paikalle käy? Ei se voi kiinni mennä, mutta kenellä muka on niin saatanan isot jalat, että pystyisi Jartun saappaita täyttämään? Luultavasti ei kellään. Ihmisenä isällistä lämpöä huokuva legendaarinen hahmo Torven ovella on täällä oikeastaan myyttisempi ja pelätympi, kuin mikään muu. Ei sitä paikkaa voisi ottaa, ja tuntuu oudolta, että Jarttu voisi sitä ylipäätään jättää. Siltikin Viljamin kanssa tuossa katseltiin humalaista kaatuilua ja vonkaamista, ja ajateltiin, että se ei vain saa loppua, koska paikkana se on ainutlaatuinen.

Kaikki livesoittoon soveltuvat paikat ovat koko ajan tiukemmassa, ja oikeastaan en osaa suoralta kädeltä edes nimetä mitään sellaista paikkaa, jossa voisi olla yhtä monipuolinen ja ymmärtäväinen skaala musiikkia, kuin Torvessa on. Yhtenä iltana räppibileet, ja seuraavana pauhaa death metal. Seuraavana iltana akustinen klubi ja sitten konemusaa, tai jotain aivan muuta. Se on syystä täyteen varattu aina vähintään puoli vuotta eteenpäin. Se on hienoa, koska tottakai sellainen tekee touhusta kannattavampaa, että baarissa on joka ilta ihmisiä juomassa viinaa.

Mun pääkopassa vallitsee helvetin syvä kunnioitus tuota paikkaa kohtaan, koska se tuntuu kotoisalta, ja siinä on selkeä sielu. Toki siksikin, että siellä on soittanut niin paljon, ja ollut alaikäisenä Profane Omenin mukana keikoilla jännittämässä, että lentääkö pihalle, enkä usko hetkeäkään, etteikö mua olisi muka tajunnut alaikäiseksi. Mä näytin niin alaikäiseltä, kuin voi alaikäinen teinihevari vaan näyttää. Silti en lentänyt pihalle, kun en juonut viinaa ja olin muutenkin ihmisiksi. Aina kun olen Torvessa keikalla, hoidan roudaukset ja muut mahdollisimman helposti ja tehokkaasti, siivoilen siellä takahuonetta illan mittaan ja koitan olla avuksi muutenkin.

On mulla käynyt mielessäkin järjestää keikkoja, joiden lipputulot menevät suoraan Torvellekin. Ei mulla olisi mitään sellaistakaan systeemiä vastaan, koska ei ne rahat koskaan kuitenkaan mulle jää. Onneksi en sentään ole sen suuremmin tehnyt tappiotakaan.

Se on paikkana ainutlaatuinen, ja kuka ikinä alkaakaan tehdä Jartun hommia sen jälkeen, voi tehdä ne ainoastaan huonommin. Siinä on paikka, johon kukaan tulevaisuuden Sedu ei saa ikinä upottaa kynsiään, koska se vaatii jo korkeamman astraalitason ymmärrystä alakulttuureista ja musiikista. Sitä hyvin harvoin löytyy kehareilta, jotka tunkevat euroja sisustukseen ja ottavat vaan jonkun Teoston tarjoaman perussekiksen jotain alemusiikkia listasoittoon.

En tiedä mikä tämän pohdinnon pointti oli, tai mihin se oli matkalla, kun en tuntunut minkäänlaista järkevää päätepistettä saavan sille, mutta nytpä tiedätte, mitä mä kelailen Torvesta, jos ei mitään muuta. Nyt menen nukkumaan, rauhaa ja rakkautta kaikille. Huominen on parempi päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti